Jouluaattoyön mietteitä

Kävin maanantaina ensimmäistä kertaa pitkään aikaan höpöttelemässä psykiatriselle sairaanhoitajalle (tai vastaavalle) . En itsekään ihan tarkalleen tiedä, mikä hänen ammattinimikkeensä oli. Painelin paikalle listan kanssa. Olen kirjoittanut täällä aiemmin, että päässäni on vauhdikas meininki ja ajatuksia poukkoilee holtittomasti. Pohdin siis jatkuvasti elämääni ja kaikkea siihen liittyvää enemmän kuin olisi tarpeellista saati terveellistä. Kuitenkin noina hetkinä, kun istun nojatuolissa tarkoin aseteltu nenäliinalaatikko vieressäni, en yhtäkkiä muista, mitä kaikkea olin halunnut sanoa. Tykitin siis listalta aimo satsin erilaisia haasteitani. Mukava, minua nuoremmalta vaikuttava naissairaanhoitaja katsoi minua empaattisesti, varmisti, että olin varmasti kertonut kaiken listaltani ja totesi, että olihan siinä aika paljon kaikenlaista. Reilun viikon päästä palaan juttelemaan.

Terapian jälkeen tapasin erään ystäväni kahvilassa. Siinä jutellessa aina hetkittäin tuntui, että kurkkua kutittaa. En ajatellut asiaa sen enempää, mutta illan tullen kuume oli noussut yli 38 asteeseen. Kutituksesta oli myös kehittynyt inhottava yskä, joka ulottui saman tien jonnekin syvälle. Olin aamulla saattanut Samin bussipysäkille, kun hän lähti kohti kotipaikkakuntaansa joulunviettoa varten. Olin siis yhtäkkiä sairaana ja yksin, kuten ennen yhteenmuuttoa. Sairastaminen yksin on ankeaa, mutta toisaalta, olin todella iloinen, että Sami kerkesi lähteä, ennen kuin oireeni iskivät kunnolla. Hän vietti viime joulun koronassa, joten kaksi joulua putkeen sängyn pohjalla olisi ollut todella karua.

Flunssani on ollut pahin vuosiin. Korona-aikana olen ollut muutaman kerran lievässä flunssassa, mutta tämä löi minut heti puolitiedottomaksi. Neljännen sairastamispäivän kohdalla oireet pahenivat entisestään. Viime hetkeen saakka oli epäselvää, voisinko liittyä perheeni joulunviettoon, vai pitäisikö minun viettää joulua yksin kotona. Lopulta päädyimme siihen, että voisin tulla mukaan, jos pitäisin maskia. Istuin erillään muista suu ja nenä visusti piilossa kuin pahimpina pandemia-aikoina konsanaan. Yleiskuntoni on sairastamisen myötä romahtanut, joten olin todella uupunut pelkästä kuusen koristelusta, lahjojen avaamisesta ja jouluateriasta. Sain kuitenkin viettää minulle niin rakasta joulua perheeni kanssa, joten en valita yhtään.

Siitä pääsenkin seuraavaan. Tämä viikko on ollut kamala, mutta muutoin kulunut vuosi on ollut kokonaisuudessaan todella hyvä. Niin kauan kuin muistan, olen ollut helpottunut vuoden loppumisesta ja odottanut kärsimättömästi seuraavan vuoden alkamista paremman toivossa. Onkin ihana tunne tuntea onnea ja kiitollisuutta kuluneesta vuodesta. Tänä vuonna odotan, että ensi vuosi yltäisi tämän tasolle. Vaikka häiriöinen mieleni pitää ahdistusta ja masennusta yllä, tämä vuosi on ollut niin onnellinen kuin se minulle on mahdollista. Puhuimme tästä eräänä iltana myös Samin kanssa. Olemme molemmat todella kiitollisia toisistamme ja siitä, miten upeasti asiat ovat välillämme edenneet. Odotamme molemmat alkavaa vuotta sekä perusarkea suurella innolla.

Tällainen optimistinen odotus tuntuu vieraalta, mutta ah, niin ihanalta.