Ensivaikutelmia, osa 2

Blogini on pysytellyt hiljaa viimeisen viikon ajan. Sairastin flunssani loppuun enkä ole juurikaan poistunut kodistani. Koiraani olen ulkoiluttanut ja kaupassa käynyt. Latasin itselleni myös uuden deittisovelluksen, joka päinvastaisista vakuutteluista huolimatta vaikuttaa mielestäni oivalta stalkkerin apuvälineeltä. Tiedän kadun tarkkuudella, missä polkuni ovat kohdanneet erinäisten miesten kanssa. Vajaan viikon kokemuksen perusteella uskallan veikata, ettei Happn tuo elämääni rakkautta. Toivottavasti se ei tuo elämääni myöskään stalkkeria.

Maanantaina kävin pitkästä aikaa treffeillä. Nyt oli vuorossa mies nro 32, olkoon vaikka Jesperi nimeltään. Hän oli se, jonka kanssa viestittelimme sairasteluni ajan. Tapasimme hänen kotikulmillaan, jotka sattuivat olemaan hyvin lähellä lapsuuteni asuinaluetta. Käytinkin treffit pitkälti nostalgiafiilistelyyn, kun kävelimme kahdenkymmenenseitsemän vuoden takaista koulureittiäni ja piipahdimme vanhalla kotipihallani. Treffit olivat muilta osin kamalat.

Kirjoitin edellisessä postauksessani ensivaikutelman merkityksestä deittisovelluksissa. Treffini Jesperin kanssa olivat erinomainen esimerkki siitä, miten tärkeä ensivaikutelma on tavatessa. Meille sattui pieni väärinkäsitys tapaamispaikasta, joten odottelin häntä jonkin aikaa. Sillä ei ollut tietenkään mitään merkitystä ensivaikutelman kannalta, mutta kun hän sitten saapui luokseni, hän ei edes pysähtynyt. Jesperi huikkasi moin samalla, kun lähti posottamaan kohti suojatietä. Hölmistyneenä lähdin harppomaan hänen peräänsä. Olimme toki sopineet menevämme kävelylle, mutta ehkä hän olisi voinut pysähtyä siksi hetkeksi, kun tervehti minua. Hän alkoi välittömästi höpistä niitä näitä, mutta hirveällä nopeudella ja levottomalla energialla. Pienen hetken ajan mietin jopa, oliko Jesperi tullut treffeille amfetamiinipöllyssä tai muun vastaavan aineen alaisena, joka saa kropan ja puheen ylikierroksille. Jonkin ajan kuluttua hänen energiansa putosi hieman tavanomaisemmalle tasolle, joten päättelin hänen ehkä kuitenkin olleen selvinpäin. Kenties Jesperi olikin vain äärimmäisen hermostunut.

Itse en ole jännittänyt yksiäkään treffejä enää pitkiin aikoihin. Kun deittailee melko paljon, prosessi alkaa tuntua jossain määrin rutiinilta. Miehet ja lokaatiot vaihtuvat, mutta peruskaava on sama. Menen kaikille treffeille avoimin mielin, mutta kun on tapaamassa 32:n miehen alle vuoden sisällä, realiteetit ovat iskeneet jo kauan sitten. Vatsassa ei liitele perhosia eikä treffeihin valmistaudu sen enempää kuin muihin tapaamisiinkaan. Jesperin pikakävelymäinen lähestymistapa treffeihimme sai minut pohtimaan, olenko liian herkkä tuomitsemaan, jos mies jännittää ja siksi kummallisesti käyttäytyy. Olenko etulyöntiasemassa, jos mies deittailee harvakseltaan ja itse käyn treffeillä suhteellisen usein?

Jesperin kohdalla tuolla ei ole liiemmin väliä, sillä meillä ei synkannut muutenkaan. Olin toki aluksi hieman hämilläni, mutta sittemmin hämmennys muuttui vaivautuneisuudeksi ja pettymykseksi. Meillä ei ollut minkäänlaista kemiaa, ei puhuttavaa eikä mikään tuossa tapaamisessa tuntunut vähääkään luonnolliselta. Jossain vaiheessa vilkaisin häntä ja yritin nähdä hänet romanttisena ja seksuaalisena olentona. En mitenkään pystynyt. En kykene selittämään sitä, mutta en vain pystynyt kuvittelemaan häntä romanttisessa parisuhteessa kenenkään kanssa. Vähiten minun kanssani.

Vaikka Jesperi jäi vain nimeksi listallani, en pudonnut täysin tyhjän päälle. Yhdeksän päivää sitten Tinder ilmoitti, että match on syntynyt. Tällä kertaa venäläisen miehen kanssa, jota kutsun vaikka Dimitriksi. Matchin jälkeen hän lähetti minulle heti viestin ja aloimme jutella. Hän aloitti keskustelun menemällä tiukasti asiaan viitaten profiilitekstiini. En saanut hänen ajatuksestaan heti kiinni, mutta hän vaikutti mielenkiintoiselta. Hyvin lyhyen keskustelun jälkeen Dimitri ehdotti, että jos minulle sopisi, voisimme puhua puhelimessa. Siispä juttelimme puhelimessa noin vartin verran, kunnes hänen piti mennä nukkumaan. Puhuimme englantia, ja aluksi sain todella keskittyä, sillä hänellä on erittäin vahva venäläinen aksentti. Keskustelu sujui kuitenkin todella hyvin ja hänellä oli todella tarttuva nauru. Viestien perusteella ensivaikutelmani Dimitristä oli kenties hieman yksitotinen ja töksäyttelevä, mutta puhelimessa hän oli kaikkea muuta. Viimeisten yhdeksän päivän aikana olemme nyt jutelleet kahdeksana päivänä. Ensimmäisinä iltoina keskustelut olivat noin vartin pituisia, mutta sittemmin ne ovat muuttuneet tunnin ja puolentoista tunnin mittaisiksi. Nauramme todella paljon ja olen näyttänyt hänelle itsestäni jo hassuttelevan puolenikin. Vastapainoksi puhumme myös tiukkaa asiaa.

Olemme monessa mielessä kuin yö ja päivä. Hän on kurinalainen rationalisti, jonka elämäntyyli on loogisuudessaan ja tavoitteellisuudessaan jopa askeettinen. Ainakin minun näkökulmastani. Itse elän kuin pellossa – koko elämäni on päämäärätöntä, hallittua kaaosta. Elän päivä kerrallaan kuin huolettomat ihmiset. Paitsi että mikään minussa ei ole huoletonta. Ahdistun kaaoksesta ja siitä, että asiat eivät ole kontrollissani. Eroavaisuuksistamme huolimatta, huomaan, että olen ehdottomasti kiinnostunut hänestä. Minulla on tapana ihastua miehiin, joissa on minun näkökulmastani jotain erikoista ja kiehtovaa. Odotan joka ilta keskusteluamme ja olen todella hyvällä tuulella jokaisen puhelun jälkeen. Tänään hän totesi, että hänestä tuntuu, kuin istuisin hänen vieressään aina, kun juttelemme. Kerroin hänelle, että tunnen samoin. Emme ole puhuneet mitään tapaamisesta, joten jää nähtäväksi, mihin suuntaan tilanne kehkeytyy.