Perhoset palasivat (mies nro 33)

Kello 22.25 puhelimeeni ilmestyi tuttu viesti, jossa mies nro 33, Dimitri, kysyi, haluaisinko jutella puhelimessa. Kerroin, että olisin vapaa kymmenen minuutin kuluttua. Hän soitti tismalleen kymmenen minuuttia myöhemmin ja heti, kun kuulin hänen äänensä, minulle tuli hyvä mieli. Kun olimme jutelleet hetken aikaa, hän totesi, että hänellä on ehdotus minulle. Hän kysyi, haluaisinko tavata hänet. Vastasin välittömästi myöntävästi ja hän kertoi ehdotuksensa. Hän ehdotti, että menisimme lauantaina kävelylle koirani kanssa, jonka jälkeen voisimme tehdä yhdessä ruokaa minun luonani.

Osa minusta hihkuu innosta tuon ehdotuksen vuoksi. Toinen osa hamuaa kuvitteellista hätäjarrua. Olen tässä deittaillessa tullut huomanneeksi, että minulle on suuri kynnys kutsua kotiini tapailemiani miehiä. Nykyään on trendikästä lokeroida itsensä introvertiksi, ambivertiksi tai ekstrovertiksi. Ajan hengessä olen suorittanut itsetutkistelua ja löytänyt itseni jostain introvertin ja ambivertin välimaastosta. Viihdyn kotona itsekseni, ja koti on minulle hyvin henkilökohtainen paikka. Turvapaikka jopa. Kun päästän kotiini uuden miesehdokkaan, tunnen itseni todella paljaaksi. Koen, että kotini kertoo minusta kaiken – myös asioita, joita en ehkä olisi valmis vielä paljastamaan.Tästä syystä olen vienyt yksityisyyteni varjelemisen jopa absurdille tasolle. Tapailin kesällä erästä miestä jonkin aikaa ja olimme viettäneet aikaa kotini läheisyydessä. Hän oli lähdössä kotiin, mutta pyysi päästä vessaan ennen kotimatkaansa. En ollut valmis päästämään häntä vielä kotiini siinä vaiheessa tapailua, joten miesraukka päätyi jonnekin lähipuskaan ennen pitkää kotimatkaansa.

Suostuin puhelimessa Dimitrin ehdotukseen, mutta ahdistus alkoi hiipiä heti puhelun päätyttyä. Päätin, että yritän totutella ajatukseen, mutta ehdotan tarvittaessa vaihtoehtoista illanviettotapaa, mikäli ahdistus ei katoa. Miten sitten päädymmekin iltaa viettämään, olen todella innoissani. Kirjoitin eilen, etten enää jännitä treffejä, mutta nyt huomaan, että perhoset ovat taas täällä. Olemme  jutelleet puhelimessa jo sen verran paljon, että tuntuu, että tässä on enemmän pelissä kuin tavanomaisilla treffeillä. Tiedämme jo, että pidämme toisistamme puhelinkeskustelujen perusteella. Puhelimessa keskustelumme sujuu todella hyvin ja kaikki tuntuu helpolta ja luonnolliselta. Entä, jos kasvotusten kaikki on erilaista? Entä, jos ulkonäköni on hänelle pettymys?

Dimitri kertoi puhelun lopuksi, että on huomenna niin kiireinen, ettei ehdi jutella, mutta haluaisi jutella kanssani taas perjantaina. Yritän siis pitää ahdistukseni ja pelkoni kurissa ja keskittyä siihen, että ainakin toistaiseksi Dimitri haluaa olla tekemisissä kanssani aina, kun pystyy. Se on ihanaa. Tuo ajatus saa perhoset liikkeelle.