Hepulia, nöyryytystä, jouluelokuvaa ja itseriittoisuutta

Kuluva viikko on ollut aikamoista emotionaalista vuoristorataa – erityisesti viimeiset neljä päivää. Juuri tällä hetkellä tunnenkin oloni melko väsyneeksi. Koirani kuorsaa tyytyväisenä vieressä ja taustalla soi David Bowien Lazarus.

Keskiviikko

Tapasin illalla rakasta ystävääni, jonka kanssa olemme tunteneet noin 27 vuotta. Hän on ystävä, joka tietää minusta lähes kaiken. En varsinaisesti sulkeudu muidenkaan ystävieni seurassa, vaan olen melko avoin vaiheistani ja touhuistani, mutta jos olen jotain jättänyt hänelle kertomatta, ei sitä tiedä kukaan muukaan. Paitsi ehkä terapeuttini.

Näin pitkän ystävyyden parhaita puolia on se, että läpikotaisen tuntemisen myötä kohtaamiset voivat olla mitä tahansa riippuen kulloisestakin mielentilasta ja vireystasosta. Toisen edessä ei tarvitse tsempata tai teeskennellä urheaa, jos tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Yhtä lailla tapaaminen saattaa olla silkkaa hekotusta ja hölmöilyä alusta loppuun. Keskiviikon tapaamisemme lipsahti pitkälti jälkimmäisen puolelle. Nauroimme niin, että vatsaan sattui. Tästä keski-ikäisyyttä lähestyvästä elämänmenosta on helppo löytää itseironiaa ja tragikomiikkaa. Sain tuosta tapaamisesta hirmuisesti hyvää mieltä ja energiaa.

Torstai

Torstaina aamupäivällä kävin terveysasemalla hakemassa aimo annoksen kurjaa oloa neutralisoimaan edellisen illan riemun. Kävin jalkavammani ja aiemmin mainitsemani toisen vaivan tiimoilta. Tämänkertainen lääkärini oli arvioni mukaan lähes 60-vuotias nainen. Hän oli hämmästyttävän täydellinen esimerkki siitä, miten missään nimessä ei pitäisi toimia potilaskohtaamisen aikana.

1. Kohtaa potilas vihaisennäköisenä
2. Älä tarjoa tuolia (olin kyynärsauvoilla liikkeellä), vaan kysy töykeästi, miksi potilas on tullut terveysasemalle, kun hän seisoo keskellä huonetta takki päällä
3. Kysy kolmannen asteen kuulustelun tavoin, mitä asiakas on tehnyt jalkavammasta toipuakseen
4. Käy kiinni alaselän ihomuutokseen varoittamatta
5. Kun potilas ähkii ja puhkii kivusta, älä reagoi
6. Kun potilas toteaa, että edellinen lääkäri puudutti alueen samaista toimenpidettä varten ja pyytää puudutusta uudestaan, älä vastaa, vaan jatka toimenpidettä potilaan tuskasta välittämättä
7. Vastaa jokaiseen kysymykseen v*ttumaisella asenteella ja äänensävyllä

Kaiken tämän seurauksena sillä välin, kun lääkäri kirjasi tietokoneelleen mitä lie, aloin itkeä hiljaa. Katsoin lattiaa ja tunsin, miten suupieleni nykivät maskin alla ja kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Olin totaalisen nöyryytetty ja fyysisesti satutettu. En tiedä, onnistuinko salaamaan itkuni, vai paljastivatko eittämättä punaiseksi muuttuneet silmäni asian laidan. Ainakin tuona hetkenä viimeiset ohjeet tulivat lääkärin suusta aavistuksen inhimillisempään sävyyn. Lähdin terveysasemalta yhä itkua niellen koko matkan kotiin. Itkeminen – julkinen sellainen etenkään – ei ole minulle kovinkaan tyypillistä.

Perjantai

Perjantai-iltana menin pienen miehen, Samin, luokse katsomaan jouluelokuvaa. Olen jouluintoilija vertaansa vailla, ja olen ehtinyt jo katsoa useamman kökön joululeffan, vaikka ei ole edes joulukuu! Olimme sopineet Samin kanssa, että katsomme siis yhdessä jonkin imelän joulupläjäyksen alkoholin avulla. Hän oli ostanut meille punaviiniä, jota joimme samalla, kun pyörittelimme silmiämme jähmeälle dialogille ja lapselliselle juonelle. Meillä oli hauskaa, vaikka emme jutelleetkaan kovin paljoa.

Liekö ollut punaviinin vaikutusta, vai mitä, mutta elokuvan aikana toivoin, että hän tekisi jonkin eleen. Olen itse todella arka tekemään mitään aloitetta, vaikka en erityisen ujona itseäni muuten pidäkään. Mitään ei siis tapahtunut. Minun piti jossain vaiheessa lähteä kotiin koirani luokse, ja halasimme pikaisesti ennen poistumistani. En tiedä, onko hän myös arka tekemään aloitetta, vai eikö hän tunne vetoa minua kohtaan. Hän kuitenkin lähetti myöhemmin viestin, jossa kysyi, pääsinkö hyvin kotiin, ja tänä aamuna toisen, jossa hän kysyi, olinko selvinnyt pienestä punaviinihuppelistani kunnialla. Olemme tänään viestitelleet enemmänkin, vaikka hän on ystävänsä seurassa, joten tulkitsisin, että jonkinlaista kiinnostusta hänelläkin on.

Lauantai

Tapasin tänään Jounin (nimi muutettu, mies nro 43) ensimmäistä kertaa. Olimme viestitelleet nelisen päivää aktiivisesti. Viestittely sujui hyvin ja hänen kanssaan oli hauskaa kirjoitella. Huomasin tosin, että hänellä oli jo viesteissä tapana kirjoitella pitkät pätkät itsestään, mutta hän esitti todella harvoin minkäänlaisia kysymyksiä minulle. Ei edes vastakysymyksiä, vaikka olin itse tiedustellut häneltä jotakin. Dimitrin (josta olen kirjoittanut aiemmin) myötä olen alkanut melko herkästi kiinnittämään huomiota tällaiseen käytökseen. Päätin kuitenkin olla vetämättä sen kummempia johtopäätöksiä ennen tapaamista kasvotusten.

Jouni haki minut autolla erääseen joulutapahtumaan. Hän oli erittäin huomaavainen kaikissa tilanteissa ja auttoi, kun sähläsin kyynärsauvojeni kanssa. Tapahtuma oli nopeasti nähty, joten jatkoimme siitä vielä kahvilaan.

Jouni oli mukava ja fiksu, mutta jonkinasteinen itseriittoisuus puski kuitenkin väkisinkin läpi. Hän puhui paljon ja ajoittain turhankin yksityiskohtaisesti – hän nautti omasta äänestään. Hänellä oli tietynlaisia maneereja, jotka vaikuttivat jossain määrin opetelluilta ja päälleliimatuilta. Sellaisia, joita julkisilla puhujilla, kuten esimerkiksi poliitikoilla on. Huumorintajumme eivät myöskään kohdanneet laisinkaan. Kahvittelun aikana oli muutama kiusallinen hetki, kun en tajunnut heti, että hän vitsaili. Yritin sitten pelastaa nuo tilanteet kohteliaalla tekonaurulla aina aavistuksen liian myöhään.

Hän lähetti minulle hyvin pian tapaamisemme jälkeen viestejä, joissa aluksi juttelimme niitä näitä. Sitten hän kysyi suoraan, mitä mieltä olin treffeistämme. Vastasin ystävällisesti, että minulla oli oikein mukavaa, mutta en näe, että tämä etenee pidemmälle. Jouni vastasi ymmärtävänsä, mutta rivien välistä oli tulkittavissa, että hänen egonsa oli kokenut pienen iskun.

Nyt

Tässä kirjoittelun lomassa olen lähetellyt viestejä Samin kanssa. Katsotaan.