”Eiköhän meille käy ihan hyvin.”

Yhteenpaluustamme on kulunut nyt reilu viikko. Vaikuttaisi siltä, että ero – vaikka äärimmäisen lyhytkestoinen olikin – oli parasta, mitä parisuhteellemme saattoi tapahtua. Puhumme enemmän, kerromme heti rehellisesti, kun jokin mietityttää ja olemme avoimempia sekä vastaanottavaisempia. Heittäydymme.

Vietimme viikonlopun yhdessä. Tapasimme eilen ruokakaupassa ja menimme luokseni. Katsoimme minun toiveestani (tai vaatimuksestani, riippuu, keneltä kysyy) Euroviisuja. Sami toi mukanaan lahjaksi saamansa shampanjapullon tuskaa lievittämään. Hän kertoi, että oli alun perin aikonut säästää sen johonkin onnelliseen hetkeen kanssani, mutta että sopi se tähänkin tarkoitukseen. Sami pinnisti, joskin kiroillen ja silmiä pyöritellen, viisut loppuun saakka, koska tiesi, että minä halusin nähdä sen kaiken imelyyden, typeryyden ja melodramaattisuuden.

Nukuimme aamulla pitkään, söimme rauhassa ison aamiaisen, kuuntelimme musiikkia ja juttelimme. Olimme hiukan suunnitelleet kuntosalitreeniä ennen minun iltatöitäni, mutta päädyimme lopulta jättämään sen väliin. Menimme Samin luokse viettämään aikaa kauas koirani valvovan silmän alta. Tilaisuus teki varkaan ja päädyimme ennen pitkää harrastamaan seksiä.

Jälkeenpäin makoilimme sängyllä ja halailimme. Olimme yhtä mieltä siitä, että tämä kerta oli tähänastisista paras. Molemmat tunsivat olonsa aiempaa luontevammiksi, ja välillämme oli uudenlainen yhteys, jollaista ei ole ollut aiemmilla kerroilla. Sami totesi tunteneensa sen jo heti saman tien. Menimme yhdessä kylpyhuoneeseen, ja ennen pujahtamista suihkukoppiin, halasimme pitkään onnellisina ja alastomina.

”Eiköhän meille käy ihan hyvin”, sanoi Sami korvaani halauksen lomasta.