Ensimmäistä inseminaatiota odotellessa

Tänään, kun astuin lapsettomuuslääkärin vastaanotolta aulatilaan, lääkärin huoneen edustalla istui pari odottamassa omaa vuoroaan. Mieleeni putkahti saman tien Frendien Chandlerin toteamus ”so, a lot of malfunctioning wee-wees and hoo-hoos in this room”. (Olen muuten ollut ihmeellisen allapäin Matthew Perryn kuoleman vuoksi.) Kuten useissa muissakin elämän haasteissa, huumori auttaa tässäkin.

Edellisestä kirjoituksestani on ehtinyt vierähtää seitsemisen kuukautta. En osaa tarkalleen sanoa, miksi. Syitä on varmasti useita, mutta päällimmäisenä kenties se, että olen halunnut yrittää pitää positiivisen vireen yllä tämän yrittämisemme aikana. Kun ongelmansa toteaa ääneen, se on vaikeampaa. Kieltämyksessä on helpompi olla onnellinen.

Olen ihan oikeastikin ollut ajoittain onnellisempi kuin todella pitkään aikaan. Siitä huolimatta, että raskaus ei ole osunut kohdallemme, olen ollut äärettömän tyytyväinen siitä, miten onnellisia olemme kaksinkin. Lapsi tässä yhtälössä olisi bonus, ei välttämättömyys. Hyvä niin, se vie edes hiukan paineita pois tältä projektilta tuntuvalta elämänvaiheelta.

Nyt olemme siis siinä pisteessä, että odotamme ensimmäistä inseminaatiotamme, joka tapahtunee aivan näinä päivinä. Niin pitkään kuin muistan, pahin pelkoni on ollut, että minussa on jotain vikaa tai aika on ehtinyt mennä ohitseni. Lapsettomuustutkimuksissa kuitenkin selvisi, että tilanteeni on ikääni nähden erittäin hyvä eikä minun kohdallani ole varsinaista syytä lapsettomuuteen. Kumppanini kohdalla sen sijaan selvisi, että vaikka hänen siittiöidensä määrä ja liikkuvuus ovat erinomaisia, hänellä on keskimääräistä enemmän poikkeavia siittiösoluja. Näin ollen lääkärimme suositteli meille inseminaatiota, jotta nuo kelpaamattomat yksilöt saadaan siivottua pois. Minuun ruiskutetaan siis silkkaa priimaa.

Sain verikokeiden tulosten perusteella kilpirauhaslääkityksen muutama viikko sitten. Masennusoireiluni vuoksi minulta on testattu kilpirauhasarvot monta kertaa aiemminkin, mutta en ole koskaan aiemmin saanut lääkitystä. Tulokset ovat olleet aina viitearvojen sisällä, joskin rimaa hipoen. Nyt, kun tässä yritetään saada uutta elämää aikaan, kilpirauhasarvot täytyy saada paremmiksi, jotta ne eivät heikennä hedelmällisyyttäni. Tänään, kun kävin ultrassa inseminaatiota varten, lääkäri totesi, että katsotaan nuo kilpirauhasarvot uudestaan sitten alkuraskauden aikaan. Hän vaikutti kovin toiveikkaalta, että tästä voisi tulla jotain. Olen lukenut todennäköisyyksistä, ja olen lisäksi pessimismiin taipuvainen perusluonteeltani, joten mieleni olisi tehnyt toppuutella hänen optimismiaan. Yhtä lailla, oli mukavaa, kun joku oli optimistinen. Minä tai Sami emme uskalla olla. Ehkä on hyvä, että tässä projektissa on yksi henkilö, joka uskaltaa toivoa parasta.