Keskustelua keskustelusta

Sami oli taas yökylässä sunnuntaina. Se oli ensimmäinen kerta, kun tapasimme romahdukseeni johtaneen keskustelumme jälkeen. Juttelimme aluksi niitä näitä, mutta hetken kuluttua Sami otti puheeksi tuon viime keskiviikkoisen näkemisemme. Hän kertoi, että häntä oli jäänyt harmittamaan, miten pahasti hän oli pahoittanut mieleni. Sami koki tuntevansa itsensä typeräksi, kun oli puhunut minulle omista epäilyksistään, joilla ei todennäköisesti ollut mitään todellisuuspohjaa. Sanoin, että oli hyvä, että hän kertoi minulle rehellisesti ajatuksistaan, ja että itse tunsin itseni typeräksi, kun reagoin niin järjettömällä tavalla.

Sami totesi, että hän oli miettinyt kovasti keskusteluamme ja parisuhdettamme viime päivät. Hän oli jäänyt pohtimaan erityisesti toteamustani siitä, miten parisuhteeseen pitää heittäytyä, jos haluaa antaa sille aidon mahdollisuuden. Hän pelästyi, että entä jos hän mokasi ja minun mittani täyttyi. Jos en enää haluaisikaan olla hänen kanssaan. Ajatus oli kuulemma niin kamala ja se oli saanut hänet niin surulliseksi, että hän oli tajunnut, miten paljon merkitsen hänelle. Kaikkien näiden pohdintojen myötä hänellä on ollut sittemmin huomattavasti rennompi olo ja hän on ollut paljon varmempi parisuhteestamme.

Kerroin, että itse huomasin, miten tärkeä hän on minulle, kun reagoin hänen pohdintoihinsa ja epäilyksiinsä niin voimakkaasti. Ajatus hänen menettämisestään tuntui ihan hirveältä. Toisin kuin Sami, olen ollut epävarmempi tuon keskiviikkoisen keskustelumme jälkeen, mutta Samin sanat rauhoittivat minua. Samista huokui uudenlainen rentous ja sitoutuneisuus. Ei sillä, että olisin kokenut hänen olleen kykenemätön sitoutumiseen aiemminkaan. On vaikea pukea sanoiksi, miten tuo muutos konkreettisesti näkyi. Kenties olin aiemmin aistinut hänen alitajuisen kamppailunsa ja tietynlaisen henkisen turvavälin. Kun sunnuntaina istuimme vastatusten ja puhuimme, katsoimme toisiamme syvälle silmiin. Tuntui, että suojamuuri oli poissa. Olen taas rauhallinen ja luottavainen.

Sunnuntai-iltamme oli lopulta todella mukava. Teimme ruokaa, puhuimme kunnolla, katsoimme sarjaa, halailimme toisiamme ja rapsutimme koiraa. Koirani reagoi hellyydenosoituksiimme yhä kummallisen intensiivisesti. Kun Salli oli onnistuneesti tappanut kaiken romantiikan kerta toisensa jälkeen, haaveilimme naureskellen Sallin viemisestä hoitopaikkaan, jotta saisimme edes yhden yön kaksin. Juttelimme sängyssä pitkään halausotteessa, kunnes oli pakko nukkua. Maanantaiaamuna söimme yhdessä ison aamiaisen, jonka jälkeen Sami paineli töihin.

Kun Sami oli lähtenyt, pohdin, miten ihanaa on seurustella miehen kanssa, joka haluaa keskustella vaikeammistakin aiheista – ja vieläpä oma-aloitteisesti! Olen kokenut parisuhteita, joissa toinen osapuoli ei ole ollut halukas selvittämään mitään heti, vaan padonnut haasteet jonnekin mielensä syövereihin. Tällaisilla tukahdetuilla harmistuksilla on tapana ryöpytä sitten ulos jonkin tyhjänpäiväisen riidan yhteydessä, jolloin kärpäsistä tulee härkäsiä. Tuon välttääkseni olen itse halunnut aina selvittää kaikki mahdolliset konfliktien aiheuttajat saman tien. On ihanaa ja helpottavaa, jos ei tarvitse kantaa tuota roolia yksin.

Olemme viestitelleet pitkin alkuviikkoa – monesti vieläpä hänen aloitteestaan. Kerroimme toisillemme aiemmin tänään, että ikävöimme toisiamme. Viikonloppuna saavutamme eräänlaisen virstanpylvään, kun tapaan ensimmäistä kertaa hänen kaksi ystäväänsä. Olen yhtä aikaa innoissani ja jännittynyt.