Loppukesän haikeutta ja uusia tuulia
Melkein kuukausi edellisestä kirjoituksesta! Ei siihen ole edes sen kummempaa syytä, kuin että sanat ovat olleet vähissä. Ajatuksia sen sijaan on ollut sitäkin enemmän. Siinä kai se vaikeus on ollutkin; pään sisällä on vallinnut semmoinen sekasorto, etteivät mitkään sanat tai virkkeet ole saaneet ajatuksia ruotuun. Olen pari kertaa alkanut kirjoittaa, mutta luovuttanut, kun teksti on ollut niin kummallista kaaosta. En vielä tiedä, mitä tästäkään tulee, mutta yritetäänpä taas!
Minulle kuuluu siis ihan perushyvää, mitään järisyttävää ei ole tapahtunut. Vietin aivan ihanan, rakkaudentäyteisen viikon Samin kanssa hänen kotiseudullaan heinäkuun puolivälin jälkeen. Vietimme melkein viikon mökillä. Vain me kaksi. Vaelsimme, soutelimme, kokkailimme, saunoimme, teimme ristikkoa yhdessä ja kävimme jopa perinteisissä lavatansseissa. En olisi halunnut palata kotiin, mökillä sai olla paossa elämää ja vain rakastaa.
Ei minua mikään kauheus kotona odottanut, lähestyvä arki vain. Sami jäi vielä viikoksi kotiseudulleen, minä aloin totutella ajatukseen, että töihin olisi palattava. Se ei mennyt hyvin. Tunsin hirvittävää ahdistusta, kun ajattelin kesän loppumista. Tunnen vieläkin. Töihin palaaminen, pimenevät illat ja koulujen alkaminen ovat kaikki merkkejä siitä, että kesä vetelee viimeisiään. Ei tässä lamaannuttavassa ahdistuksessa mitään uutta ole, käyn tämän läpi joka vuosi heinä-elokuun vaihteen tienoilla. En kestä ajatusta, että nyt kuljetaan jälleen kohti pimeyttä ja seuraavaan kesään on noin 10 kuukautta aikaa. Aivan sietämätöntä.
Aina niinä hetkinä, kun haikeus ja suru kesän loppumisesta meinaavat ottaa vallan, koetan muistuttaa itseäni positiivisista asioista. Töissä on mukavia hommia edessä, ja minä ja Sami vietämme ensimmäistä alkusyksyämme yhdessä. Rakkausmökillä juttelimme yhteen muuttamisesta. Sovimme, ettemme ryhdy tuumasta toimeen samalla sekunnilla, vaan totuttelemme ajatukseen, katselemme, mitä on tarjolla ja valmistaudumme muuttoon hiljalleen. Muuttamiseen liittyy aina hirmuisesti hässäkkää ja stressiä, joten haluamme yrittää saada tästä prosessista niin kivuttoman kuin mahdollista. Samin tavarat saisi varmaankin pakattua yhdessä päivässä, mutta minulla on edessä perusteellinen lajitteluprojekti. En ole hamstraaja, mutta laiska käymään tavaroita läpi.
Olemme pohtineet alustavasti, miltä alueilta alkaisimme katsoa asuntotarjontaa. Yritämme päästä kompromissiin, jossa molemmat olisivat järkevien yhteyksien päässä töistänsä. Minulle on myös äärimmäisen tärkeää löytää alue, joka olisi vehreä, rauhallinen ja viihtyisä. Samille vaikuttaisi olevan oleellisempaa kodin sijainti. Rakastan nykyistä asuinpaikkaani, mutta Samin mielestä se on kaukana kaikesta (ei ole). Kaukana työpaikastani se on kyllä, kutakuinkin toisessa päässä kaupunkia hankalien yhteyksien päässä.
Kuten sanottu, etenemme rauhassa. Meillä ei ole mitään syytä puskea muuttoa vaikkapa ensi kuuksi, kun voimme rauhassa katsella. Jo se, että meillä on tällainen suunnitelma, on melko mieletöntä! Vuosi sitten olin yhä (epätoivoinen) sinkku, keväällä vielä epävarma Samin tunteista ja toukokuussa erosimme puoleksitoista vuorokaudeksi. Sen koommin meillä on kuitenkin ollut aivan ihanaa enkä ole tuntenut enää minkäänlaista epävarmuutta suhteessamme. Sami on ollut kuin toinen mies toukokuun alun pikaeromme jälkeen. Odotamme molemmat innoissamme yhteenmuuttoamme ja yhteisen kodin perustamista. En voi kieltää, etteikö se myös jännittäisi yhdeksän vuoden yksin asumisen jälkeen, mutta täytyy vain luottaa siihen, että kaikki sujuu hyvin.