Allekirjoitimme eilen vuokrasopimuksen tulevaan kotiimme. Kotiin, jossa on kolme makuuhuonetta, olohuone ja kunnon keittiö. Jostain syystä olen haaveillut erillisestä keittiöstä ja nyt sellainen on luvassa. Yksi makuuhuoneista muuntautuu Samin työhuoneeksi, toinen meidän makuuhuoneeksemme ja kolmas vierashuoneeksi. Samin sukulaisia ja ystäviä ravaa täällä etelässä kohtuullisen säännöllisesti, joten on varmasti kaikkien etu, että heillä on oma huone vierailujen ajan. Toivon kuitenkin, että joskus tulevaisuudessa sukulaiset ja kaverit pötköttelevät jälleen olohuoneen vuodesohvalla siitä syystä, että vierashuoneesta on tullut lastenhuone. Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle, yhteenmuutossa on varmasti tarpeeksi sulateltavaa hetkeksi.

Kävimme katsomassa tulevaa kotiamme tiistaina. Olimme sopineet välittäjän kanssa yhden näytön tiistaille ja toisen torstaille. Kun olimme nähneet ensimmäisen asunnon (joka oli karmeassa kunnossa), välittäjä kysyi, oliko meillä kiire. Hän oli menossa näyttämään samasta talosta toista asuntoa, josta meillä oli tarkoitus olla näyttö torstaina ja kysyi, haluaisimmeko nähdä asunnon saman tien. Mehän halusimme. Oli ihana tunne nähdä Samin katseesta, että hän oli asunnosta yhtä innoissaan kuin minäkin. Asunto oli hyvässä kunnossa, näkymät ikkunoista olivat kauniit ja alue oli meidän mieleemme. Rakastan nykyistä asuinaluettani sen vehreyden ja rauhallisuuden vuoksi, ja olen aprikoinut, mahdanko tykästyä mihinkään toiseen alueeseen tämän kotoisan nukkumalähiön jälkeen. Kun käyskentelimme näytön jälkeen lähimetsässä, hihkuin ja hypähtelin innosta Samin käsikynkässä. Jos saisimme tuon asunnon, pääsisimme kotipihaltamme suoraan metsään!

Keskiviikkona saimme tietää, että asunto on meidän ja eilen allekirjoitimme vuokrasopimuksen. Muutamme marraskuussa. Olen niin innoissani, etten oikein malttaisi odottaa. Pyörittelen huonekaluja mielessäni ja pohdin, miten saamme yhdistettyä erilaiset sisustusmieltymyksemme. Samin sanoin, olen meistä kahdesta räiskyvämpi ja nauravaisempi ja se näkyy myös kodissani. Kodissani on keltaisen nojatuolin lisäksi useita värikkäitä yksityiskohtia. Samilla on…beigeä. Puhuimme eräänä päivänä siitä, onko meillä tarpeeksi verhoja ja mattoja, vai pitääkö niitä hankkia lisää. Sami totesi, että onhan hänellä esimerkiksi olohuoneessa iso matto. Siitä huolimatta, että olen viettänyt aikaa Samin luona lukemattomia kertoja, minulla ei ollut aavistustakaan, millainen matto Samin olohuoneessa makaa. Kun pääsimme Samin luokse, näin, että lattialla on valtava, beige matto. Ylimääräisiä verhojakin kuulemma olisi, nekin beigejä. Beige väri sisustuksessa on mielestäni yhtä jännittävä kuin kaurapuuro lautasella. En yhtään väheksy Samin sisustusmakua tai hänen maanläheistä ja minimalistista estetiikkaansa, mutta itse pidän kirkkaista, voimakkaista väreistä ja yksityiskohdista. Sami haluaa kotiinsa selkeyttä ja rauhallisuutta, minä virkistäviä sävyjä, inspiroivia värejä ja pieniä esineitä, jotka tekevät asunnosta kodin. Näiden kahden näkemyksen yhdistäminen saattaa koitua mielenkiintoiseksi haasteeksi.

Minulla on vajaat kaksi kuukautta aikaa valmistautua muuttoon. Sen lisäksi, että minun täytyy käydä läpi järkyttävä määrä tavaraa ja vaatteita, minun täytyy myös totutella ajatukseen, etten voi enää elää täysin omilla ehdoillani, vaan minun on otettava toinen ihminen huomioon. Marraskuussa olen avovaimo, en enää ainoastaan tyttöystävä. Olen perinteisesti ollut melko sopeutuvainen, mutta toisaalta, iän myötä olen oppinut tunnistamaan tarpeeni ja tunteeni paremmin ja nopeammin kuin nuorempana. Se on varmasti pääasiassa hyvä juttu, mutta nuorempana yhteisasuminen sujui minulta hyvin varmaankin osittain siksi, etten aina osannut tunnistaa, milloin olin ajautunut tilanteeseen, joka ei ollutkaan kannaltani toimiva. Jää nähtäväksi, olenko yhtä mukautuva nyt, kun tunnen itseni paremmin.