Sitaatteja ja epärealistisia kauneuskäsityksiä

Naureskelimme  Samin kanssa jokin aika sitten amerikkalaisten elokuvien ”rumille rillipäille”. En tiedä, vieläkö tätä ilmiötä ruokitaan, mutta vartuin katsomalla amerikkalaisia sarjoja ja elokuvia, joissa silmälasipäisistä nörteistä loihdittiin kaunottaria, kun silmälasit heitettiin jonkkaan ja entisille nelisilmille puettiin sievät vaatteet. Parhaimmillaan muutos oli niin mullistava, että kaunottaria ei tunnistettu nukkavieruiksi rillipäiksi, jollaisina heidät oli aiemmin totuttu näkemään. Siitä alkoi heille uusi elämä. Kaupungin komeimmat miehet lakosivat heidän jalkoihinsa. Piilolinssit oli parasta, mitä heille oli koskaan tapahtunut.

Eilen minulla nousi yllättäen kuume ja tänäänkin olo on ollut vetämätön. Olen haaskannut koko päivän sängyssä kevyttä höpönlöpöä katsellen. Aloitin Bachelorilla ja jatkoin siitä Rakkaus lainassa -elokuvalla. Bachelor oli todella kiusallista katseltavaa. Erittäin vaivautunut ”unelmien poikamies”kyseli kummallisia ensikohtaamisella ja kommentoi siippaehdokkaiden ulkonäköä vähintään yhtä kummallisesti. Asian ytimeen päästiin, kun Rovaniemen Timo totesi kameroille lihavasta ehdokkaasta, että ”hän vaikutti rempseeltä”.

”I just didn’t think someone like you could like someone like me.” Näin totesi suloisen kauniin Ginnifer Goodwinin näyttelemä Rachel Dex-nimiselle komistukselle elokuvassa Rakkaus lainassa. Samaa dilemmaa käsitellään elokuvassa useammankin kerran – tosin komea Dex ei kertaakaan korjaa tuota naurettavaa toteamusta. Suutelee vain ikään kuin näyttääkseen, että kyllä me hottikset voidaan teistä seinäruusuistakin tykätä. Vertailupohjana Rachelin ulkonäölle käytetään Kate Hudsonin näyttelemää Darcya, joka elokuvassa esitetään kaikin tavoin upeampana ja valovoimaisempana kuin vaatimattomampi Rachel. Paitsi että todella monet naiset olisivat todella onnellisia, mikäli heidän ulkonäkönsä muistuttaisi edes etäisesti Ginnifer Goodmanin esittämää Rachelia. Jos Rachel-hahmon on ajateltu luovan samastumispintaa ja toivoa niille naisille, jotka eivät häikäise ulkonäöllään, luulen, että metsään on menty. Kuvittelisin, että monen ulkonäkönsä kanssa painivan naisen valtaa vain yhä suurempi epätoivo, kun Rachelin olisi tarkoitus olla se hiukan karumpi vaihtoehto.

Pohdin tuossa, kiinnitänkö huomiota tällaisiin enemmän nykyään, kun olen paksu ja rillitkin viihtyvät nenällä. Muistan kuitenkin jo nuoruudestani, kun viiletin laihana ja piilolinssisenä, että nämä amerikkalaisten elokuvien ja sarjojen tekemällä tehdyt vastakkainasettelut tuntuivat typeriltä ja kummallisilta. Muun muassa Ruma Betty -sarja aiheutti lähinnä hämmennystä. Pitäisikö minun ajatella, että tuo nainen on ruma, kun kerran sarjan nimikin niin sanoo?

Eräänä päivänä otin hetkeksi silmälasit pois nenältä, kun minulla oli roska silmässä. Sami huusi toisesta huoneesta kovaan ääneen ”VAU” viitaten aiempaan keskusteluumme. Olin hetken aivan äimän käkenä. Pilasin hyvän vitsin, sillä Sami joutui selittämään, että huudahti, kun olin yhtäkkiä niin mykistävän upea ilman silmälaseja, että hädin tuskin tunnisti minua samaksi ihmiseksi. Sami on mahtava.