Marbella

Mullahan oli suuria suunnitelmia näiden blogipostauksien suhteen: teemoja teksteille, kivoja kuvia, hauskoja heittoja yms. Paljon on taas kerinnyt tapahtua kuitenkin viime päivittelyistä, kun oon odottanut löytäväni jotain hauskaa ja oivaltavaa kirjoitettavaa tai niitä upeita maisemakuvia. Tauko on taas kuroutunut turhan pitkäksi, ja päätin päästää itseni pälkähästä ja höllätä sen unelmablogisuunnitelmani suhteen. Nyt siis heitän pyyhkeen kehään ja kirjoitan sekametelisopan sunnuntaipäivästäni – ilman sitä teemaa, ilman kuvia, ja varmaan myös ilman niitä heittoja. Saa nähdä onko blogini nyt jäädäkseen tälle vasemmalla kädellä kirjoitetulle Rakas päiväkirja -tyyliselle linjalle.

Oon tässä kuukauden mittaan hyvinkin mielenkiintoisia keinoja käyttäen yrittänyt löytää tieni jonkun toisen au pairin seuraan, mutta tuloksetta. Koneella oon istunut varmasti valehtelematta sen kymmenisen tuntia selaten läpi kaikki mahdolliset some-yhteisöt, joista näitä sielunsiskoja saattaisi löytää. Kerta toisensa jälkeen tää ajatus on kuitenkin vahvistunut: taidan olla oikeasti Tarifan ainoa au pair.

Siis älkäähän nyt luulko että olisin tähän etsinnöissäni jäänyt! Seuraavaksi kolusin nettiä hakusanoilla Algeciras, Marbella, La Linea, Gibraltar, Cadiz….ja lopulta se Malaga. Sieltähän se nappas. Saksalainen samaa ikää oleva tyttö, joka olisi valmis tapaamaan. Välimatka kuitenkin on nopeimmillaan se 2,5 tuntia, joten kaikkihan sen tajuaa etten tästä tule saamaan kaveria, jolle hetken mielijohteesta soittaa että tulisitko kahville. Kaksi päivää viestittelyä, idea tapaamisesta Marbellassa (Malagan ja Tarifan puolivälin tienoilla), bussiaikatauluja espanjaksi (ainakin tuli viikonpäivät opittua), vapaapäivien sovittelua ja vihdoin, treffit sunnuntaiksi Marbellaan.

…..Mutta eihän se nyt ikinä täällä ole mennyt niinkuin suunnitteli, eikä mennyt tälläkään kertaa. Ensimmäinen vastoinkäyminen koettiin saadessani viestin kännykkääni, jossa ilmoitettiin, että suunnittelemamme neljän au pairin kokoontumisen sijaan jäljelle jäi enää kaksi, minä ja saksalainen. Oharit siis, mutta en lannistunut. Ei se ehkä niin hauskaa ole, ja vielä entistä jännittävämpääkin, mut tärkeintä että sieltä on nyt edelleen se yksi tulossa. Kyl sä pystyt tähän.

Sunnuntaiaamu koitti ja kaikki vaikutti lupaavalta. Heräsin kivan näköiseen päivään ja olin kerrankin jopa naurettavan ajoissa lähdössä kaupunkiin odottelemaan bussiani. Saatiin jopa pojat tappelematta autoon selkeästi jotain ennätysaikoja rikkoen – ihan liian hyvää ollakseen totta, olishan sen heti pitänyt tajuta. Hurautettiin alas vuorilta ja nähtiin se kaikki: ihmisiä, tuhansittain! Koko päätie oli katkaistu tätä kulkuetta varten, jossa siis porukka kävelee kaupungista vuorille kerran vuodessa kantaen yhtä suurta neitsytpatsasta. Siinä tienvarressa kelloani kytäten pääsin todistamaan tätä suurta kulttuuriperinnettä, ihmisiä jonossa! Kyseistä nautintoa kesti hieman vajaa tunti: juuri se aika jona myöhästyin bussista, kirjoitin paniikkiviestiä deitilleni ja suunnittelin sekä aikataulutin koko päivän uudelleen, ja kaikki tämä samalla kun rentouduin autuaasta tunnelmasta perheautossamme hostäidin huutaessa ja kirotessa v*tun neitsyttä samalla kun pojat innoissaan takapenkillä hihittää ja hokee ”v*ttu, v*ttu, v*ttu”. Ihan kelpo tapa viettää sunnuntaiaamua.

Lopulta, sovitun kahdentoista sijaan neljältä, bussini rullasi läpi Marbellan keskustan, jossa sitten vietin koko iltapäivän saksalaisen kanssa kokemuksia vaihtaen biitsillä ja nälän yllättäessä vielä pizzalla. Kamera hyppi onnellisesti laukun pohjalla koko reissun ajan, sillä meidän keskusteluilta ei jäänyt kyllä hetkeäkään maisemien katselulle saati sitten ikuistamiselle. Kiva päivä, joka toivottavasti säilyy muistoissani (tai sitten käytän tätä kuvaamattomuuttani vielä tekosyynä tekemään uuden reissun Marbellaan, vaihtoehto tietysti sekin).
 

Kommentit (3)
  1. Ai onko? Keliä vois kuvailla jotenkin niin, et nytkin lähtisin rannalle mut on niin kuuma etten pysty kävelemään sinne asti ja takasin 🙂 maanantaina muutetaan iha muutaman sadan metrin päähän rannasta ni sitten helpottaa!

    1. Suuret on murheet täällä siis 🙂

  2. Kirjoitat kivaan tyyliin! Lisää kuvia vaan 😉 Onko siellä vielä rantakeli? Voi että…Olispa täälläkin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *