Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Onko hyvä hetki päivittää blogia, kun päällimmäisenä tunnet olosi vaan autuaan sanattomaksi? Mulla oli mahtava viikko: rentouttava, tyhjentävä ja niin tärkeä.

img_3610_0.jpg

Avaan nyt tilannetta vähän. Lähtökohtaisesti minunhan piti tässä olla se palveluksen tekijä: se ystävä, joka kertoo, ettei elämän tarvitse olla tuollaista. Se, joka majoittaa luokseen niin pitkäksi aikaa, kunnes jostain keksitään taas uusi suunta, uusi alku. Se, joka kuuntelee ja halaa keskellä yötä vaikka hengitys haisiskin pahalta.

Joskus kuitenkin antaessa saa itse vielä enemmän.

Puhutaan asioiden oikeilla nimillä. Oon ollut Espanjassa pian kaksi kuukautta, reissussa vähän sen yli. Oon käynyt kerran jonkun kanssa ulkona, sinne päästäkseni istunut bussissa yli kuusi tuntia. Oon nähnyt kyllä paikkoja, käynyt syömässä ja istunut kahvilla. Yksin. Ravintolassa istutettu sinne nurkkapöytään vessan viereen, kun oon ensin vastaanottanut ne pakolliset olankohautukset pyytäessäni pöytää yhdelle. Odottanut, että tarjoilija korjaa pois ylimääräiset lautaset. Syönyt ruokani ja lähtenyt kotiin, kun aika käy pitkäksi.

Onhan suomiystävät aina puhelinsoiton päässä, mutta täällä, rehellisesti, se on pirun vaikeeta motivoida itseäs lähtemään ulos, järjestämään tekemistä ja nähtävää, jotain mikä tappaisi aikaa. En ole ikinä ollut tilanteessa, jossa on oikeesti etsittävä seuraa. Kirjoitan deitti-ilmoituksia kuin työhakemuksia. Harvoin tulee vastaus, vielä harvemmin asiallinen.

Oli ihan sanoinkuvailemattoman tärkeetä saada nää päivät, jolloin mieleen ei juolahtanutkaan yksinäisyys. Ei tarvinnut pohtia, kehtaako aterian kanssa tilata viiniä, uskaltaako lähteä vielä pimeellä kauppaan, näyttääkö eksyneeltä. Seuraakin suurempi lahja oli ne kauniit keskustelut, joita käytiin. Juttu jatkui välittömästi niistä sanoista, mitkä kesken jäi pari kuukautta sitten hyvästeltäessä. Kaksi ihmistä kokemuksien kasvattamina, reissuissaan rähjääntyneinä, niin erilaisina mutta niin samanlaisina. Joidenkin suhteiden kohdalla ei vaan mahdollisuuksien joukossa ole kasaan kuivuminen.

img_3417.jpg

Jotenkin taas ymmärrän eri tavalla hyvästejä ja niitä sanoja joita itse sain rakkailta, jotka minut joutui hyvästelemään matkaan. Mulla on kamalan tyhjä olo enkä tiedä miten taas päiväni järjestän, jotta oppisin täyttämään ne yksin. En haluaisi päästää lähtemään, mutta samalla tiedostan, että mun rakas ystävä on enää kolmen lennon päässä sen isoimmasta elämänmittaisesta haaveesta, jostain mitä sen on nyt pakko antaa kokea yksin. Mutta tuntuuhan se nyt niin pirun vaikeelta.

Oon oikeesti onnellinen Aadan puolesta, jossain tuolla. Antaa nyt vielä polvien hytkyä jännityksestä muutaman päivän, kun täältä käsin lasken aussilaisten kellonaikoja. Sitten voi taas alkaa keskittyä näihin makeisiin juttuihin täällä. Mulla on maailman ihanin perhe, parhaimmat pojat, ketä oon ikinä tavannut, ihana kaupunki ainutlaatuisella tunnelmalla, mielenkiintoisilla ihmisillä, upealla säällä. Vaikka kuinka koville pistäis, niin ei mielessäkään käy lähteminen. Täällä on hyvä olla, täällä on koti. Huomenna taas nauretaan tällekin päivälle, joka tuhlattiin sisällä murehtien. Elämä on.

”Ei teoistamme suuretkaan, tod.näk. historiaan jää
Jos perinvarmaa pelaisin, äh, lienee paras täräyttää:
Minä rakastan sinua, koko sydämestäni.
Minä rakastan sinua, siinä kaikki”

img_3418.jpg

Tarkemmin meidän viikosta voi lukea Aadan blogista (http://www.lily.fi/blogit/aadas-universe). Katsokaa ees kuvat kaupungista, Aadalla se kamera nyt vaan pysyy luontevammin kädessä kuin mulla. Kyllä mäkin tästä ryhdistäydyn kuvaajana. Tai no, lupaan yrittää.

Kommentit (5)
  1. MITEN en ole tätä nähnyt?! Itku tuli, mut maailman paras mieli. Niin tärkeää, et sanattomaks veti. Pus. Tiet.

  2. Luin monteen kertaan miten kirjoitit ystävyydestä. Pyyteettömästä tuen antamisesta. Ystävän kanssa murheen jakamisesta. Ja iloitsemisesta kun ystävälle tulee tilaisuus jolloin hänen unelmansa saa toteutumisen mahdollisuuden. Ystävyydestä jossa ei ole omahyväisyydestä tietoakaan. Ystävyyttä parhaimmillaan.Ystäväsi on onnekas.

    1. Kiitos! Samoin itse oon onnekas, eikö siihen tangoonkin aina kahta tarvita

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *