1. Eristäminen aiheuttaa fyysistä kipua

Etenkin pienille lapsille eristäminen on erittäin vahingollista.

Kaikki muistavat amerikkalaisen Super nanny- tv-ohjelman jäähypenkkeineen. Suositukset muuttuvat koko ajan ja nykyaikaisen tiedon valossa tämä jäähy-metodi on jo vanhentunut, ja varhaiskasvatuksessa korvattu uusilla metodeilla. Perinteistä jäähyä on korvattu mm. harminpaikka-nimisellä rauhoittumispaikalla tai rauhoittumismatolla. Tärkeää on kuitenkin, ettei näitä uusia metodeja käytetä vain jäähyn eri nimisenä korvikkeena. Tutkimustiedon mukaan nimittäin ei-toivotusti käyttäytyvän lapsen eristäminen aiheuttaa lapselle fyysistä kipua, eikä auta käyttäytymisen muokkaamisessa toivottuun suuntaan.  Etenkin pienille lapsille eristäminen on erittäin vahingollista. Aivotutkimuksissa eristämisen jättämä jälki on verrattavissa pahoinpitelyn jättämään jälkeen. On selvää, että pahoinpitelyn tuloksena ei synny positiivisia muutoksia lapsen toiminnassa. Eristämisen sijaan lapsi tarvitsee aikuisen/varhaiskasvattajan läsnäoloa, tilanteen sanoittamista ja sen asian läpikäyntiä, miten tilanteessa olisi voinut toimia paremmin.

2. Negatiivinen ilmapiiri ei edistä oppimista

   Aivotutkimuksissa on  pystytty osoittamaan että eristäminen aktivoi lapsen aivoissa ne samat aivoalueet jotka aktivoituvat myös fyysisen kivun kokemuksessa. Käsittelimme jäähy-asiaa tänään lähihoitajan lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisalan tunnilla Tredussa. Joka tapauksessa lienee selvää, että jäähy on lapselle kielteinen asia. Uusien taitojen oppimiseen, kuten ei-toivotun käyttäytymisen muokkaamiseen toivottuun suuntaan, lapsi tarvitsee kuitenkin positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä. Näin ollen jäähy on lapselle sanktio, rangaistus, eikä auta oppimaan parempaa tai hyväksyttävämpää tapaa toimia vastaavassa tilanteessa. Hänelle ”ei aukea mahdollisuutta kehittää oivalluskykyään, empatiaansa tai ongelmanratkaisutaitojaan.”(viittaan alle linkitettyyn Ylen artikkeliin-) Kuinka moni meistä aikuisista kykenee oppimaan uusia asioita negatiivisessa ilmapiirissä?

3. Rangaistus lisää ei-toivottua käyttäytymistä

 Toisinaan lapset hakevat aikuisen huomiota ei-toivotulla käyttäytymisellä. Tärkeää olisi kuitenkin huomioida ja kannustaa lasta positiivisella palautteella silloin kun lapsen käyttäytyminen on toivottavaa. Tämän voi tehdä esim. peukkua näyttämällä tai toteamalla, että ”Hyvin toimittu, Jussi!” tms. Se käyttäytyminen, johon kasvattajina kiinnitämme huomiota, vahvistuu. Jos positiivisen palautteen sijaan kiinnitämme huomion ei-toivottuun käyttäytymiseen rangaistusten muodossa, silloin tulemme vahvistaneeksi ei-toivottua käytöstä. 98 prosenttia palautteesta olisi hyvä olla positiivista, ja negatiivista palautetta vain ”jäävuoren huippu”, kaksi prosenttia. Näin vahvistamme positiivista käytöstä negatiivisen sijaan.

4. Lapset oppivat mallioppimisen avulla

aikuisen tehtävä on mallintaa lapselle hyväksyttävää käytöstä

   Tunnesäätelyn vaikeudesta kärsivää lasta ei saa jättää yksin myrskyävien tunteiden kanssa, vaan aikuisen tehtävä on mallintaa lapselle hyväksyttävää käytöstä pysymällä tilanteessa itse rauhallisena ja käymällä läpi tilannetta lapsen kanssa sitten kun tämä on rauhoittunut. Koska lapsen yksi keskeisimmistä tavoista oppia on mallioppiminen, yksin jätetty lapsi ei kykene siinä tilanteessa oppimaan aikuiselta.

5. Läsnäolo lisää turvallisuudentunnetta – eristäminen lisää turvattomuutta

tärkeintä on viestiä lapselle, että olen tässä, jos tarvitset minua

  Hallitsemattomien tunteiden hallinnassa lapsi tarvitsee aikuisen apua. Läsnäoleva kasvattaja välittää lapseen turvallisuuden tunnetta, mutta lapsen  yksin jättäminen lisää turvattomuutta. Lapsen kokemus turvattomuudesta lisää ongelmia sen sijaan että se ehkäisi niitä, mikä jäähyn tarkoitus alun perin oli. Jäähyn tilalla toimii yhteinen rauhoittumishetki aikuisen kanssa. Lasta voi pyytää syliin rauhoittumaan, mutta tärkeintä on viestiä lapselle, että olen tässä, jos tarvitset minua. Kasvattaja on lasta varten. Jotta lapsi voisi tukeutua kasvattajaan, kasvattajan tulee olla henkisesti ja fyysisesti läsnä. ”Erityisesti nuoremmilla lapsilla nämä taidot (tässä viitataan tunteidenhallintataitoihin) opitaan suhteiden ja yhteyden kautta, ei eristyksissä muista”(https://yle.fi/uutiset/3-7491055).

Yhteinen rauhoittumishetki todella toimii!

onnistuimme kääntämään tilanteen positiiviseksi oppimiskokemukseksi

Olen aiemmin pitänyt perinteistä jäähyä toimivana, mutta olen huomannut, että yhteinen rauhoittumishetki on paljon toimivampi ratkaisu. Pelasimme lasten kanssa lippu-muistipeliä, jonka aikana erityislapseni hermostui. Pyysin häntä kääntämään kortteja, mutta hän ei käyttänyt pelivuoroaan useista kehotuksista huolimatta, jolloin jatkoimme peliä ilman häntä. Tästä erityiseni hermostui sillä lopputuloksella että hänet piti viedä toiseen tilaan rauhoittumaan. Erityiseni kieri lattialla, huusi ja itki. Sen sijaan että olisin jättänyt hänet yksin rauhoittumaan, olin lähietäisyydellä. Aluksi lapseni ei halunnut tulla syliin, mutta hetken päästä syli auttoikin häntä rauhoittumaan. Keskustelimme siitä, mitä pelissä tapahtui. Erityiseni oli vain miettinyt omaa siirtoaan muita kauemmin, mutta ei osannut tuossa tilanteessa sanoittaa sitä, ja tuli siitä syystä väärinymmärretyksi. Totta kai se harmittaa jos jää pelistä ulos! Se mitä tapahtui, oli kuitenkin se että erityiseni aloitti yhtäkkiä haastavan käyttäytymisen, eikä kukaan tiennyt miksi. Asian läpikäyminen myönteisessä ja kuuntelevassa ilmapiirissä auttoi minua ymmärtämään lastani ja sanoittamaan lapselle, mitä tilanteessa olisi kannattanut tehdä. Jos lapseni olisi kyennyt sanomaan siinä tilanteessa, että miettii vielä siirtoaan, koko kohtausta ei olisi tullut! Ehkä opimme tästä! Oppimiskokemusta ei kuitenkaan olisi välttämättä tapahtunut lainkaan jos olisin rankaissut lastani laittamalla hänet yksin jäähylle lapsen rauhoittamisen ja tilanteen läpikäymisen sijaan. Lapseni olisi varmasti tuntenut myös kaunaa siitä, että tuli epäreilusti kohdelluksi ja ettei tullut kuulluksi tai ymmärretyksi. Nyt onnistuimme kääntämään tilanteen positiiviseksi oppimiskokemukseksi. Hyvä me!

Terveisin, One Woman

Joka ystävänpäivä olen haaveillut tekeväni ystävänpäiväkakun, mutta en ole sitten saanutkaan aikaiseksi. Nyt kun olen innostunut ketokokkailusta ja uusien reseptien kokeilusta, tämä oli hyvä tekosyy kakun leipomiseen! Tässä keto kinuski – pähkinä kakussa parasta on tietenkin se, että sitä saa syödä melkein hyvällä omallatunnolla, koska se sisältää rajoitetusti hiilihydraatteja eikä yhtään imeytyvää sokeria (paitsi vaaleanpunaisen pallon näköisissä strösseleissä, jotka tytär välttämättä halusi reunaan laittaa)! Kokeilin aluksi Paulan Keto-sivuston Brita-kakkupohjaa, mutta siitä tuli liian rasvainen. Sitten löysin Hanna-Mari Rahkosen keto resepteistä sopivan, jota hieman muokkasin. Ystävänpäivän keto-kinuskikakun ohje tulossa!

Ystävänpäiväkakusta tuli tyttäreni aloitteesta sydämen muotoinen. Leivoimme sitä yhdessä 12-vuotiaan esikoiseni kanssa. Täytteessä on mm. kinuskikastiketta, maapähkinärouhetta, kermavaahtoa ja mango-Pilttiä, mutta sinä voit laittaa niitä täytteitä joita haluat. Kakkuohjeen täällä. 😊

Kävin kuopukseni kanssa jo ystävänpäivää edeltävänä tiistaina Koilliskeskuksen kirjastossa askartelemassa ystävänpäiväjuttuja. Tapahtuman järjesti Messukylän seurakunta. Kuopus askarteli siellä mm. peilin ja ystävänpäiväkortteja, minä aloittelin kirjasta tehtävää rasiaa, ja molemmat askartelimme taulukehyksistä liitutauluja. Annoin liitutaulut kaikille lapsilleni lahjaksi.

Askartelu on meidän perheen yhteinen juttu, samoin kuin uiminen ja lautapelit. Ne ovat sellaisia asioita joista kaikki tykkäävät ja joita harrastamme mielellään perheenä. Järjestetyt askarteluillat ovat siinä mielessä mahtavia, että ne tuovat vaihtelua, siellä on valmiiksi mietitty joku askarteluidea ja etenkään seurakunnan järjestämissä illoissa ei tarvitse materiaaleista maksaa. Pääsimme ilmeisesti  Messukylän seurakunnan Facebook-sivulle. Käy kurkkaamassa löydätkö meidät sieltä!?

Ystävänpäivänä kävin esikoisen ja keskimmäisen lapsen kanssa Ratinan ostoskeskuksessa, josta saimme sydän-kaasupallot. Keskimmäinen veikin sen heti kotiin tultuamme lahjaksi parhaalle ystävälleen, joka asuu naapuritalossa. Ystävänpäivänä hän sai jäädä yställeen myös yökylään. Tämä oli lapseni ensimmäinen yökylä ikinä! (Siis ilman äitiä…) Yhden ajanjakson alku siis tämäkin..

Molemmat tytöt tekivät koulu kavereilleen ystävänpäiväkortteja. Tämä sai minut pohtimaan ystävyyttä ja sen merkitystä omassa elämässäni.

Omista nuoruudenaikaisista ystävistäni on enää muutama jäljellä. Osittain se johtuu hengellisestä väkivallasta jota koin ahtaassa kristillisessä yhteisössä, johon suurin osa silloisista ystävistäni kuului. Oma elämä on keskittynyt sittemmin lähinnä kodin ja perheen ympärille. Minulla on kuitenkin muutamia ystäviä, jotka ovat tärkeitä ja joihin pidän säännöllisesti yhteyttä (enemmänkin voisi pitää yhteyttä!).

Kokeilin uusia, Tigerista ostettuja vesiväriliituja ja tein tällaisen pienen taulun ystävyydestä.

Loppujen lopuksi ystävyydessäkin pätee vanha sääntö: ”ei se määrä vaan se laatu”. Muutama hyvä ystäväni koostuu mm. sellaisista ihmisistä, jotka ovat toisinaan yhtä kehnoja pitämään yhteyttä kuin minä, mutta jotka kuitenkin ovat olemassa minua varten ja minä heitä varten. Silloin kun jompi kumpi kaipaa juttuseuraa homma toimii molemmin puolin. Perheelliset ihmiset ovat toisinaan vähän liian kietoutuneita sen oman perheen ympärille, mutta lohdutukseksi voin todeta etten ole ainoa.

Mukavaa ystävänpäivän jälkeistä viikkoa itse kullekin. Ja vaalikaa ihmissuhteitanne, koostuivatpa ne sitten oman perheen jäsenistä tai kestä hyvänsä! ❤️

Ps. Haluaisitko kertoa, mikä on teidän perheen yhteinen juttu?

Terveisin, One woman