Vaikka elämme 2020-luvulla kohtaan edelleen syrjintää suhteessa yksinhuoltajiin. Melkein päivittäin joudun myös toteamaan, että tietyt asiat ovat tabuja eivätkä ihmiset edes ymmärrä miten yksin totaaliyksinhuoltaja on lapsensa  kanssa. Toki useimmilla on edes jonkinlaisia turvaverkkoja: mies, vaimo, naapuri, lapsen koulukaverin vanhemmat, kummi, mummo tai tukiperhe. Mutta on myös totaaliyksinhuoltajia, jotka ovat täysin tukiverkottomia.Yhteiskunnassa meidän tulisi pystyä ottamaan kaikenlaiset ryhmät huomioon, myös totaaliyksinhuoltajat lapsineen. Ei voida vain ajatella että ei se koske minua tai että tämä ei ole minun ongelma. Jotta voisimme ottaa totaaliyksinhuoltajaperheet paremmin hujomioon ja olla suhtautumatta heihin syrjivästi haluan tuoda lukijoitteni tietoon kymmenen tabua koskien totaaliyksinhuoltajuutta.

Tabu 1. Yksinhuoltajat saavat seksiä. Siitä ei vain puhuta; ei ole muka sopivaa puhua. Ihmiset ajattelevat että eihän sellaisella ihmisellä, jolla ei ole miestä/vaimoa voi olla seksielämää.  No kyllä voi! Miten he sen tekevät, sitä voi vain arvailla. Ratkaisu voi olla kaikkea fuck bodyn ja aviomiehen/vaimon väliltä. Koska parisuhde tai edes avioliitto ei automaattisesti muuta yksinhuoltajastatusta ratkaisuja voi olla monenlaisia. Totaaliyksinhuoltajalla tarkoitan tässä yhteydessä yksinhuoltajaa, jonka lasten toinen vanhempi ei syystä tai toisesta ole lasten elämässä millään lailla mukana. Tästä huolimatta totaaliyksinhuoltaja voi olla avo -tai avioliitossa. Poikkeus vahvistaa säännön. Tästä tullaankin tabuun numero kaksi.

Tabu 2. Totaaliyksinhuoltaja ei ole sinkku. Toki totaaliyksinhuoltajakin voi olla sinkku, mutta näin ei kuitenkaan automaattisesti ole. Totaaliyksinhuoltaja voi olla uusperheellinen siinä missä yksinhuoltajakin. Tässä yhteydessä yksinhuoltajalla tarkoitan äitiä tai isää, joka on eronnut lasten toisesta vanhemmasta, eivätkä nämä asu enää yhdessä. Yksinhuoltaja voi asua lastensa kanssa tai lapset voivat asua toisen vanhemman luona.

Tabu 3. Totaaliyksinhuoltajat ovat saattaneet valita itse tilanteensa. He eivät ole mitenkään epätoivoisia, vaikka näin halutaan toisinaan olettaa. Jotkut totaaliyksinhuoltajat ovat valinneet totaaliyksinhuoltajuuden hankkiessaan lapsia itsellisesti esim. keinohedelmöityksen avulla. Jotkut ovat päätyneet tahtomattaan tilanteeseen, jossa huoltavat lapsia yksin ilman toista vanhempaa. Puoliso on saattanut kuolla tai lähteä muuten vain vihreämmille niityille. Ehkä puoliso ei tajunnut totaaliyksinhuoltajan arvoa ihmisenä;  exä saattoi olla esim. tyhmä tai sokea.

Jos totaaliyksinhuoltajuus ei ole kuitenkaan itse valittua, se on erityisen huono juttu. Mistä taas päästäänkin tabuun numero neljä.

Tabu 4. Totaaliyksinhuoltajat ovat kauniita, treenattuja ja haluttuja. Parisuhteessa olevien on vaikea myöntää tätä, ja he saattavatkin olla tässä suhteessa kateellisia totaaliyksinhuoltajalle. Puhelin täytyy treffipyynnöistä. Ei toki kaikilla, mutta useimmiten sinkkua on helppo lähestyä; koska toista vanhempaa ei näy mailla halmeilla niin sinkkuus on kohtalaisen näkyvää. Tämä taas poikii treffikutsuja. Jotta totaaliyksinhuoltaja pärjäisi treffimarkkinoilla, hän pitää ulkonöstään huolta enemmän kuin  pitkässä parisuhteessa oleva. Kuntosalilla käyntiä avittavat mm. lapsiparkit ja aktiiviset kummitädit.

Joskus olen tavannut totaalisia yksinhuoltajia, joista paistaa kilometrin päähän yksinhuoltajuuden syy tai se että he eivät pidä huolta itsestään. Uskoakseni nämä yksinhuoltajat ovat kuitenkin vähemmistö.

Toki jotkut ihmiset saattavat oudoksua sitä miten totaalista totaaliyksinhuoiltajuus on, eivätkä siten pidä totaaliyksinhuoltajaa kovin potentiaalisena treffikumppanina. Mutta koska lapsi tai lapset ovat totaaliyksinhuoltajan prioriteetti numero yksi, totaaliyksinhuoltaja ei pahastu siitä ettei ole kaikkien suosiossa treffimarkkinoilla. Jos totaaliyksinhuoltaja etsii miestä/naista, hän etsii etupäässä kumppania, joka täydentää perheen. Totaaliyksinhuoltajalla ei riitä kiinnostus mihinkään satunnaisiin säätöihin tai yhdenillan juttuihin. Kertomalla avoimesti totaalisesta yksinhuoltajuudesta tulee samalla karsineeksi jyvät akanoista ja idiootit timanteista. Se oikea tulee jos on tullakseen, totaalisesta yksinhuoltajuudesta huolimatta tai pikemminkin sen vuoksi.

Tabu 5. Totaaliyksinhuoltaja ei kaipaa vapaa-aikaa, useinkaan, siis mitenkään erityisesti. Monesti totaaliyksinhuoltajat haluavat olla lapsensa kanssa niin paljon kuin mahdollista. He eivät myöskään mielellään anna lasta tuntemattoman hoidettavaksi toisin kuin mitä ihmiset yleensä ajattelevat yksinhuoltajista. Toisaalta totaaliyksinhuoltajalla ei tuota vapaa-aikaa muutenkaan ole liiemmälti, koska lapset eivät tapaa toista vanhempaansa, jos sellaista on edes olemassa.

Jos totaaliyksinhuoltaja kuitenkin kaipaisi omaa aikaa, sellaisen järjestäminen on suunnilleen yhtä mahdotonta kuin  kaveriporukan (jossa muut ovat sinkkuja tai ainakin lapsettomia) miesten/naisten välisen bailausviikonlopun järjestäminen  ydinperheessä, jossa on pieniä lapsia.

Tabu 6. Totaaliyksinhuoltajalla on lämmin ja läheinen kiintymyssuhde lapseensa. 70-luvulla ihmiset halvelksivat totaalisia yksinhuoltajia. Yksinhuoltajan kunnia-asiana pidettiin sitä että lapset ovat erosta huolimatta toisen vanhempansa kanssa tekemisissä. Oikeastaan voisimme ottaa mallia totaalisista yksinhuoltajista. Koska totaaliset yksinhuoltajat ovat lastensa kanssa koko ajan, heillä on useimmiten läheiset välit lapsiinsa; totraaliset yksinhuoltajat ovat läsnä lastensa elämässä.

Tabu 7. Totaalisten yksinhuoltajien lapsista kasvaa ahkeria ja vastuuntuntoisia. Jälleen kerran, ajattelisimme mieluumin jotain paljon negatiivisempaa totaalisista yksinhuoltajista ja heidän lapsistaan. Mutta niinkuin kaikessa, totaalisessa yksinhuoltajuudessakin, on omat hyvät puolensa. Totaalisella yksinhuoltajalla ei ole aikaa passata lapsia pilalle; lapset oppivat ottamaan vastuuta mm. kotitöistä, tekemään ruokaa ja saavat mallin elämästä, jossa raha ei kasva puussa, vaan se on itse tienattava.

Tabu 8. Totaalisella yksinhuoltajalla ei ole joka toinen viikko tai viikonloppu vapaata, ja muutoinkin lastenhoitoapu voi olla vähäistä. Monet ovat kateellisia yksinhuoltajille, joilla näyttäisi olevan koko ajajn vapaata ja myös oma elämä, jota monella pikkulasten äidillä ei liiemmin ole. Etä-äiti kirjoittaa blogissaan että eron jälkeen on tärkeää ottaa aikaa itselle ja elää itselle, jotta toipuminen erosta olisi mahdollista. Toisinaan on kuitenkin tilanteita, jossa lastenhoitovastuu jää kokonaan toisen vanhemman kannettavaksi. Silloin ei voi lähteä treffeille, tai edes lenkille, tai suihkuun jos lapset ovat pieniä, silloin kun haluaa vaan lastenhoito vaatii aina vaikeita järjestelyjä ja ylimääräistä rahanmenoa. Totaalista yksinhuoltajaa ei kannata pyytää edellisenä iltana koko viikonlopun treffeille toiselle paikkakunnalle. Hän ei myöskään välttämättä pääse viikon kuherrus reissulle Rhodokseen.

Jos käy kuitenkin niin että totaalinen yksinhuoltaja esimerkiksi väsyy ja lapset sijoitetaan, siinä tapauksessa totaaliset yksinhuoltajat tapaavat lapsia keskimäärin vähemmän kuin vanhemmat, joiden lapset asuvat toisen vanhemman luona.

Tabu 9. Totaalinen yksinhuoltaja ei kylve rahassa tai valtion tuissa lapsiperheille. Koska toista vanhempaa ei ole kuvioissa, totaaliset yksinhuoltajat saavat vain Kelan minimietuudet ja joutuvat elättämään jälkikasvunsa itse. He eivät ”riistä toista vanhempaa putipuhtaaksi” elatustukien muodossa.

Tabu 10. Totaaliset yksinhuoltajat ovat onnellisia. He joko eivät ole eronneet lainkaan, tai ainakaan eivät joudu kestämään exän edesottamuksia päivästä päivään ja viikosta toiseen. Totaaliset yksinhuotajat saavat kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla, ilman että asiasta tarvitsee käydä riitaisia kasvatuskeskusteluja perheasiain neuvottelukeskuksessa toisen huoltajan kanssa. Koska totaalisilla yksinhuoltajilla on useimmiten yksinhuoltajuus, he saavat yksin päättää lapsen nimen, uskonnon, koulun ja terveyteen liittyvät asiat.

Poikkeuksena tietenkin sellaiset totaaliset yksinhuoltajat, jotka kokevat tilanteensa erityisen raskaana mahdollisesti sen vuoksi, etteivät ole itse valinneet elämäntilannettaan. Tällaiset uupuneet tai masentuneet totaaliyksinhuoltajat ansaitsisivat kaiken mahdollisen yhteiskunnan tuen jo siitä syystä, että lapselle, jolla on tiivis suhde yhteen vanhempaan, mahdollinen huostaanotto on astetta kovempi kolaus ja kriisi. Huostaanotto vie pohjan myös totaaliyksinhuoltajan elämältä, jonka lapsi on ennen täyttänyt.

Mikäli sinä olet jäänyt tahtomattasi totaalisesti yksinhuoltajaksi, älä jää surkuttelemaan asiaa. Asioilla on tapana järjestyä. Mikäli tilanteesi on rankka tai uuvuttava, suosittelen kaivamaan jostain sen leijonaemon, joka pärjää ja etsii lastensa parasta. Muista puolustaa aina ja kaikkialla lapsiasi, sillä kukaan muu ei tee sitä sinun puolestasi! Jos tarvitset apua, etsi sitä! Hoida tehtäväsi yksinhuoltajana  vaikka kuinka ottaisi päähän, tulee myös parempia päiviä! Muista hemmotella itseäsi ja järjestää itsellesi silloin tällöin vapaa-aikaa: olet sen ansainnut! Go woman/man!

terveisin, One woman

Workin’ moms on Netflixin alkuperäistuotantoon kuuluva sarja, joka osuu miehen ja naisen välisen tasa-arvokeskustelun ytimeen.

Biologisesta kontekstista johtuen naisella on perinteisesti ollut hoivaajan ja suojelijan rooli perheessä, kun taas mies on ollut enemmän vastuussa perheen elatuksesta. Nämä perinteiset roolit vanhemmuudessa ovat olleet jo pitkään murrostilassa, ja 20-luvulle tultaessa naisten ja miesten välinen tasa-arvo on Suomessa nostettu vanhemmuudenkin lähtökohdaksi. Sen takia on tärkeää ylläpitää keskustelua mm. etä-äideistä, koti-isistä ja työssä käyvistä pienten lasten äideistä.

Workin’ moms sarjan kohtaus jossa Kate kohtasi vaunulenkillään karhun kiteyttää hyvin sen minkälainen äiti-ajattelu meihin 60-80 lukujen kasvatteihin on iskostunut alitajuisesti: hyvä äiti tekisi mitä hyvänsä lastensa eteen ja uhraisi mitä tahansa lastensa hyväksi.

Kuvassa Kate kohtaa karhun, joka karjuu hänelle. Sitten Kate asettuu karhun ja lapsensa väliin ja karjuu takaisin sydämensä kyllyydestä onnistuen lopulta pelottamaan karhun tiehensä.

Onko Kate sankari? Varmasti jokainen äiti puolustasi lastaan tuossa tilanteessa. Mutta kysymys kuuluu: kuinka paljon hyvä äiti on valmis uhraamaan hyvinvoinnistaan lastensa eteen, ja miksi isät loistavat poissaolollaan näissä lastenhoitotalkoissa?!  Vaikka ihanteena on tasa-arvoinen vanhemmuus niin on hyvin  paljon perheitä, joissa vastuut eivät jakaudu tasaisesti. Esimerkkinä perheet, joita on kohdannut vanhempien välinen ero.

Suomen lain mukaan erotilanteessa  lapsi on pääasiassa lähivanhemman vastuulla, vaikka vanhemmilla olisi yhteishuoltajuus. Etävanhemmalla ei taas ole mitään lakisääteistä velvollisuutta hoitaa tai edes tavata lastaan. Tämä asettaa vanhemmat epätasa-arvoiseen asemaan. Kärjisteisessä tilanteessa toinen uhrautuu ja toinen vetäytyy.  Tämä saa minut pohtimaan: onko ydinperhe tasa-arvoisen vanhemmuuden edellytys!?

Katsellessani Workin’ moms – sarjaa tein oman  kokemukseni perusteella listan asioista, joita mielestäni vain perheellinen mies voi tehdä. Vain perheellinen mies (ei siis nainen) voi: katsoa jääkiekkoa tv.stä koko kuukauden viikonloput putkeen ilman että kukaan valittaa asiasta, jättää pyykit pyykkikoriin homehtumaan, pestä pyykkiä ja jättää ne märkänä pyykkikoriin olettaen että vaimo ripustaa ne, kadota miesluolaan, kävellä ovesta ulos ilmoittamatta mihin menee, koska tulee takaisin ja olettaa että vaimo hoitaa lapset, piereskellä rauhassa, koska hänen perunsa eivät kuulemma haise, lähteä ulkomaille töihin, työskennellä keikka hommissa tai muuten epäsäännölliseen  ja tavanomaisesta poikkeavaan aikaan, jättää tiskikoneen täyttämättä ilman että kukaan nalkuttaa asiasta, nukahtaa miettimättä onko lapsilla varmasti puhtaat alushousut vaatekaapissa, tuhlata viimeiset rahat johonkin epäolennaiseen tuntematta siitä huonoa omaatuntoa tai joutumatta lainaamaan vanhemmiltaan, pukea lapselle liian pienet tai suuret, sopimattomat tai väärinpäin olevat vaatteet joutumatta naurunalaiseksi esimerkiksi viedessään lasta päiväkotiin, syöttää kaksivuotiaalle koko viikonlopun pelkkää maissi velliä ilman että kukaan kyseenalaistaa hänen isyyttään, jättää viemättä kuumeinen lapsi lääkäriin ja olettaa että äiti hoitaa asian ilman että isälle tukee asiasta mitään seurauksia, hutiloida lapsen lääkityksen kanssa tai unohtaa se kokonaan, polttaa vapaa-aikanaan ruohoa tai vetää vaikka joka viikonloppu kännit (lapsivapaalla siis) ilman että kukaan ajattelee sen vaikuttavan hänen vanhemmuuteensa ja olla ihmisten mielestä hyvä vanhempi, kunhan tapaa lastaan edes silloin tällöin.

Lukijoiden on syytä  huomata, että totaaliyksinhuoltajuudesta ja huonoista isä kokemuksistani johtuen käsitykseni isän sovelijaisuudesta huoltajaksi voi olla hieman kärjistynyt. Antakaa se kuitenkin minulle anteeksi.

Vanhempieni tapa jakaa lastenhoito ja taloustyöt oli lähempänä perinteistä mallia kuin nykyaikaista tasa-arvoa. Kuitenkin pidän tasa-arvon tavoittelemista ihanteena siinä tapauksessa että lastenhoidon, työn ja kotitöiden tasainen jakautuminen sopii molemmille vanhemmille. On nimittäin äitejä, jotka mieluummin viettävät aikaa lasten kanssa kuin käyvät töissä, ja isiä, jotka mieluiten tuovat leivän pöytään kuin vaihtavat vaippoja, ja toisin päin. Lapsuuden perheessäni äiti koki elämäntehtäväkseen hoitaa lapset, ja isä tienasi elannon. Isällä oli toisaalta oikeus häipyä välillä myös omille ryyppyreissuilleen, mutta äitini luopui jopa rakkaimmista harrastuksistaan lasten takia. Tällainen vanhemmuuden malli on mielestäni jokseenkin ongelmallinen.

Koska tasa-arvoinen  vanhemmuus on suurimmaksi osaksi puuttunut omasta perheestäni, olen joutunut miettimään paljon omaa vanhemmuuttani; sitä mitä olen saanut ja toisaalta sitä mitä olen mahdollisesti menettänyt. Tein listan niistä asioista joita tekisin, jos en olisi aina vain alistunut ja kysynyt mieheltäni lupaa joka asiaan parisuhteen aikana, tai jos en olisi joutunut luopumaan näistä asioista yksinhuoltajuuden takia: osallistuisin kansalaisopiston taidekurssille, kävisin armeijan, liittyisin ukulele -orkesteriin, ottaisin laulutunteja, opiskelisin hyvinvointivalmientajaksi tai coatchiksi, opiskelisin ranskaa (ei aikaa tähän tällä hetkellä), urheilisin 5 kertaa  viikossa (ei edelleenkään aikaa!) , matkustaisin thaikkuihin yksin tai enintään kaksin (ei rahaa eikä lastenhoitajaa), olisin enemmän mukana puolueen toiminnassa ja kunnallispolitiikassa, tekisin vuorotyötä, opiskelisin sairaanhoitajaksi tai lääkäriksi, valokuvaisin kaikki Suomen luonnonpuistot, kirjoittaisin kolumneja, ulkaisisin kirjan, rupeaisin keikkailevaksi muusikoksi, pitäisin taidenäyttelyn, purjehtisin pienpurjeveneellä… Myönnettäköön että osa näistä asioista voi edelleen tapahtua, mutta se vaatisi ylimääräistä aikaa, rahaa ja paneutumista, joihin ei tällä hetkellä ole mahdollisuuksia. Ihmeitä voi silti tapahtua! Miracles happens!

Olen lukenut, että kaksikymmentä vuotiaiden naisten kriisi liittyy useimmiten ihmissuhteisiin kun taas neljäkymmentävuotiaiden naisten kriisi liittyy useimmiten työhön. Minun kohdallani tämä pitää paikkansa. Kuudessatoista vuodessa olen muuttunut perhekeskeisestä ihmisestä ura – ja hyvinvointikeskeiseksi ihmiseksi. Kaksikymmentäkolmevuotiaana minua ei haitannut yhtään saada lapsi yksin, mutta nyt, kolmetoista vuotta myöhemmin, olen kriisissä yksinhuoltajuuteni kanssa. Sattuipa sopivasti.

Tasapuolisuuden vuoksi alla on lista asioista, joita vain perheellinen nainen, siis äiti, voi tehdä. Itse tunnen nämä asiat liiankin hyvin mutta tein tämän listan sinulle, joka katselet maailmaa jostain muusta näkövinkkelistä kuin omastani. Vain perheellinen nainen voi: stressata joulusta, laskea montako lahjaa kullekin lapselle on, miettiä kuukausia etukäteen perhepotretin kuvakulmia ja suunnitella kuvauksessa käytettäviä vaatteita sekä sitä miten eri perheenjäsenten asut sopivat yhteen, stressata kuukausia etukäteen anopin ensimmäistä tapaamista, opettaa lapset laulamaan jaakko kultaa kaanonissa (miehen aika eikä kiinnostus riitä tällaiseen), askarella lasten kanssa (tässä asiassa miehillä on yksinkertaisesti joko liian paksut sormet tai peukalo leskellä kämmentä!), leipoa kuudelle lapselle käsin pizzat pakastepizzan ostamisen sijaan, imettää (joo tiedän että isäkin voi nykyään synnyttää), synnyttää (joo, joo!!), surra rintaruokinnan loppumista ja viivyttää sen lopettamista, olla sitä mieltä, että näyttää nykyään (vanhempana) ihan kaamealta, murehtia roikkuvaa vatsaa tai paksuja sääriä, surkutella raskausarpia, järjestää Waltarit kirjahyllyssä aakkosjärjestykseen ja fiilistellä lapsetonta aikaa jolloin aika riitti niiden lukemiseen  – ei vain fiilistelyyn, olla kateellinen lapsettomille ihmisille, jotka saavat viettää uutta vuotta Torni-hotellin ravintolassa paljettikorkkareissa ja minihameessa, odottaa vuoden vaihtumista kaveriporukassa tai kaksistaan kumppanin kanssa ja katsella uuden vuoden ilotulitusta.

Tällä hetkellä makaan (yksin!) isolla parivuoteellani, katselen joulukuusen valoja ja keskityn tähän blogiin ja Netflixin katseluun, kuuntelen hiljaisuutta. Vaikka elämä on välillä aika hektistä toisinaan minulla on myös omaa aikaa ja hyvä niin! Huomenna tai viimeistään ylihuomenna rakkaat lapseni palaavat taas kotiin, eikä minun enää tarvitse ikävöidä heitä! <3

Kuvassa glitterikorkokengät, jotka luultavasti jäävät hyllyyn pölyttymään.

Terveisin, One woman