Erityislapsen koulunkäynnissä riittää haasteita

Olen kertonut blogissa aiemminkin erityislapsen kouluvaikeuksista.  Haastetta on ollut esimerkiksi läksykirjojen mukanakulkemisesta huolehtimisessa, läksyjen merkkaamisessa, haluttomuudessa aloittaa läksyjenteko, keskittymiskyvyssä, aamutoimien suorittamisessa aikataulussa, kouluun lähtemisessä ajoissa ja hallitsemattomissa tunteenpurkauksissa. Vuorotyön aloittamisesta johtuen haasteita on ollut myös perheen ja työn yhteensovittamisessa. Esimerkiksi yövuorojen jälkeen olen hetken aikaa yövuororytmissä, ja silloin en saa välttämättä yöllä unta. Toisinaan minun on täytynyt herätä jo tunnin yöunien jälkeen laittamaan lapsia kouluun. Aina se ei ole onnistunut, ja silloin lapsille on tullut poissaoloja koulusta.

Vuorotyön aloittamisesta johtuen haasteita on ollut myös perheen ja työn yhteensovittamisessa.. yövuorojen jälkeen olen.. yövuororytmissä, ja silloin en saa välttämättä yöllä unta.. minun on täytynyt herätä jo tunnin yöunien jälkeen laittamaan lapsia kouluun. Aina se ei ole onnistunut, ja silloin lapsille on tullut poissaoloja koulusta.

Opettaja mainitsi vain negatiiviset asiat

Ennen joululomaa lapseni oli monta viikkoa ajoissa koulussa. Siitä huolimatta moniammatillisessa yhteistyöpalaverissa 7.1.2021 lapsen luokanopettaja mainitsi ainoastaan negatiivisia asioita. Vasta huomautettuani asiasta alkoi jotakin positiivistakin löytyä.

Vararehtori unohti kertoa, että palaverissa ei edes sivuta sitä asiaa, jota varten alunperin päätettiin kokoontua

Vst. sosiaalityöntekijämme ehdotti palaveria koulussa, jotta käytännöistä voitaisiin sopia. Keskustelun aiheena olivat mm. lasten lukujärjestyksien yhteensovittaminen. Koska mieheni ei ole aina paikalla ja itse teen vuorotyötä, ekaluokkalainen ja kolmosluokkalainen kulkevat yhdessä kouluun. Heillä ei kuitenkaan ole ip.kerhopaikkaa, joten pienempi joutuu välillä odottamaan oman tuntinsa alkamista tai isosiskon tunnin päättymistä koululla. Sisätiloissa ei saa odottaa edes pakkasella, ja ulko-ovet pidetään lukittuna tuntien ajan. Sisään ei pääse edes pissalle. Tämä on mielestäni varsin ongelmallinen yhtälö. Toisinaan tullessaan myöhässä lapset ovat joutuneet odottamaan seuraavaan välituntiin asti jotta pääsisivät sisälle kouluun. He koputtelivat ikkunoihin, mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea. Vararehtorin mukaan meidän perhe on ainoa jolle koulun ovien lukossa pitäminen on ongelma.

Heti palaverin aluksi vararehtori kertoi, että koulu ei tule yhtään vastaan niin, että koulun ja kodin yhteistyö helpottuisi. Lukujärjestyksiä ei suostuttaisi yhdenmukaistamaan, koska se olisi hankalaa. Sen sijaan neljä koulun henkilökuntaan kuuluvaa työntekijää vararehtorin ja luokanopettajan johtamana alkoi sättiä vanhemmuuttani. Kaksi sosiaalityöntekijää,joista toisen tapasin ensimmäisen kerran, säesti, vaikka vst. sosiaalityöntekijä oli luvannut tukea minua palaverissa ja piti lukujörjestysten yhdenmulaistamista hyvänä ajatuksena. Minut kuvattiin vainoharhaisena ja epäluuloisena vanhempana, koska en anna ekaluokkalaisen kuopuksen kävellä yksin kouluun vaarallisen rakennustyömaan, jossa on vilkas liikenne, ohi.

palaverin aluksi vararehtori kertoi, että koulu ei tule yhtään vastaan niin, että koulun ja kodin yhteistyö helpottuisi

Minut kuvattiin vainoharhaisena ja epäluuloisena vanhempana, koska en anna ekaluokkalaisen kuopuksen kävellä yksin kouluun vaarallisen rakennustyömaan, jossa on vilkas liikenne, ohi.

Kaikki kuusi viranomaista käveli ylitseni siinä asiassa, että minulla on huoltajana oikeus päättää siitä, kulkeeko ekaluokkalaiseni kouluun yksin vai ei. 

Koulu ei tunnista haasteita, joita vuorotyö ja yksinhuoltajuus asettavat

Koulua ei kiinnostanut muuttunut elämäntilanteemme eikä mitään ymmärrystä asiassa herunut. Ei vaikka koululla on hyvin tiedossa, että olen yksin vastuussa lapsistani. Minulle asia näyttäytyy niin että erilaisia perhemuotoja ei ymmärretä tai haluta ymmärtää. Ei ymmärretä, että yksinhuoltajan resurssit eivät riitä samaan mihin ne riittävät kahden huoltajan perheessä.

Koulu ei myöskään tunnista haasteita,  joita vuorotyö ja yksinhuoltajuus asettavat. Sen vuoksi, että perheemme totutteli uuteen elämäntilanteeseen eli uuteen, vakituiseen työsuhteeseeni vuorotyössä, ei annettu mitään armoa. Koulua ei kiinnostanut muuttunut elämäntilanteemme eikä mitään ymmärrystä asiassa herunut. Ei vaikka koululla on hyvin tiedossa, että olen yksin vastuussa lapsistani. Minulle asia näyttäytyy niin että erilaisia perhemuotoja ei ymmärretä tai haluta ymmärtää. Ei ymmärretä, että yksinhuoltajan resurssit eivät riitä samaan mihin ne riittävät kahden huoltajan perheessä.

Olemme vuoden hakeneet tukea kouluaamuihin ja vihdoin alamme saada sitä

Vuoden ajan olen yrittänyt saada tukea lapsen kouluaamuihin ja kouluunlähtötilanteisiin. Meillä aloitettiin perhetyö, joka ei kuitenkaan vastannut tarpeeseen, koska perhetyöntekijät pääsivät paikalle vain yhtenä kouluaamuna.

perhetyöntekijät pääsivät paikalle vain yhtenä kouluaamuna

Perhetyön vaatimus oli että vanhempi osallistuu työskentelyyn. Mitään apua niihin aamuihin jolloin itse olin aamuvuorossa ei saatu. Perhetyöntekijöillä ei ollut aikatauluissaan paljon soviteltavaa, eikä yhteisiä aikoja meinannut löytyä. Ainoastaan iltavuoro -ja vapaapäivinä peehetyön käynnit onnistuivat. Useimmin aikaa tarjottiin myöhäiseen aamupäivään, joten käynnin toteutuminen edellytti sitä että olen vapaapäivällä. Vapaapäiviä minulla oli 2 krt viikossa, toisinaan vapaapöivöt ajoittuivat viikonloppuun, jolloin perhetyöntekijät olivat itse vapaalla.

Siitä huolimatta että apua kouluunlähtötilanteisiin ei oltu saatu, minulta odotettin ihmeitä. Poissaolojen tulisi nyt vähentyä radikaalisti. Osoitin viestini erityisesti sosiaalityöntekijöille kun sanoin, että mitä te oikein kuvittelette!

sanoin, että mitä te oikein kuvittelette! 

Miten ne poissaolot yhtäkkiä alkaisivat vähentyä,  kun asian eteen ei ole tehty mitään. Äidin painostamista ha vanhemmuuden kritisointia lukuunottamatta. Ja turhia palavereja, joita on monia. Mitään muuta viranomaiset eivät näytä kykenevän tekemään kuin pitämään palavereja. Olemme olleet 1,5 vuotta tukiperhejonossa. Viimeisin lapsivapaa, jonka olen saanut järjestettyä, oli hääpäivänäni, ja silloinkin maksoin lastehoidosta itse. Sitä edellinen lapsivapaa oli kesällä ennen kuin Pelan lomaperhe lopetti toimintansa. Miten minulla riittää voimat herätä laittamaan lapsia kouluun tunnin yöunien jäljeen, kun en saa milloinkaan lapsivapaata tai omaa aikaa?!

Kun en suostunut kuuntelemaan haukkumista, vararehtori uhkasi rikosilmoituksella

Kun kerroin, että nämä.. asiat on käsitelty jo edellisessä palaverissa joulukuussa, puolustin itseäni sanallisesti ja kieltäydyin kuuntelemasta.. haukkuja toistamiseen, minut leimattiin huonoksi vanhemmaksi.. 

Koulun johtajalta anteeksipyyntöä ei herunut.

Minun odotettiin vapaapäivänäni istuvan siellä toista tuntia haukuttavana, yksin kuusi naista kimpussani. Välittömösti poistumiseni jälkeen,  kun en vielä ollut ehtinyt ovea pidemmälle, vararehtori jatkoi palaveria ” viranomaispalaverina” ja alkoi keskustella rikosilmoituksen tekemisestä. Siinä vaiheessa minulla kiehahti ja uhkasin ottas yhteyttä Aamulehteen, sosiaaliasiamieheen, tasa-arvovaltuutettuun, koulutoimenjohtajaan ja hyvinvointialajohtajaan. Kerroin että rikosilmoituksen jälkeen lapset vaihtavat koulua samantien. Kerroin sosiaalityöntekijöille että haluan tiedon välittömästi, mikäli koulu tekee rikosilmoituksen siitä ettei oppivelvollisuus toteudu. Koska toisella lapsellani on poissaoloja vain 75 tuntia, joista suuri osa johtuu koulun ulkopuolella lukittujen ovien takana seisomisesta, ja selvittämättöä poissaoloja  noin 60 h, joista suurin osa johtuu vaikeuksistani käyttää wilmaa ja löytää sieltä lomakkeita, sekä siitä stressireaktiosta jonka jo pelkkä wilman avaaminen saa aikaan kun tiedän että sitä kautta ei viestitä mitään positiivista, koen mahdollisen rikosilmoituksen/sillä uhkaamisen pelkäksi kostoksi siitä, että poistuin palaverista. Olin niin vihainen että uhkasin vaihtaa lasten koulun välittömästi. Sen jälkeen koulupsykologi pyysi anteeksi sitä, että palaveri lähti väärään suuntaan, ja pyysi minun antamaan koululle vielä yhden mahdollisuuden. Kuusi naista poistui palaverista naama helakanpunaisena. Koulun johtajalta anteeksipyyntöä ei herunut.

Minua on toistamiseen uhattu lasten huostaanotolla

Eniten apua tarvitsin kuitenkin niinä aamuina, jolloin en ole itse paikalla, mutta perhetyön toteuttaminen vaatii vanhemman paikallaoloa. 

Sellaista palvelua, joka auttaisi tilanteessamme, ei taida olla olemassakaan. 

Minua on toistamiseen uhattu lasten huostaanotolla erityislapseni koulunköyntivaikeuksien vuoksi. Erityisesti syynä tähän ovat koulusta myöhöstymiset, jotka johtuvat suurelta osin lapseni adhd-oireilusta, ja johon lapseni ei ole saanut mitään kongreettista apua. Olen käynyt kahdessa kaupungin järjestämässä nepsy-valmennuksessa, muutaman kerran Perhepiste Nopeassa, joka muutaman käynnin jälkeen ilmoitti ettei ole oikea taho auttamaan meitä, muutamassa palaverissa perheneuvolassa, js lapsellani on diagnosoitu adhd. Hänellä on myös tunneyliherkkyyttä ja tunteidensäätelyvaikeuksia. Perhetyöntekijöiden kanssa tavattiin muutama kerta, mutta siitä ei ollut apua, ja siksi tukitoimi lopetettiin. Nyt sosiaalityöntekijät haluavat keskustella ostopalveluna toteutettavasta perhetyöstä, josta pitäisi olla apua aamuihin. Eniten apua tarvitsin kuitenkin niinä aamuina, jolloin en ole itse paikalla, mutta perhetyön toteuttaminen vaatii vanhemman paikallaoloa. Siinä mielessä en ymmärrä niitä, jotka aina toitottavat että apua saa, kun sitä uskaltaa pyytää. Olen jo useampaan otteeseen todennut, että apua ei ole saatavilla. Ainakaan sosiaalitoimesta. Sellaista palvelua, joka auttaisi tilanteessamme, ei taida olla olemassakaan.

Olin yhteydessä koulutoimenjohtajaan

Seuraavaksi yritän uudelleen tavoittaa hyvinvointialojen johtajaa, johtavaa sosiaalityöntekijää, itäisten koulujen johtajaa, sosiaaliasiamiestä, asianajajaa, tasa-arvovaltuuttettua ja median edustajia

Koen uhkailun asiattomana ja koen myös, että olemme joutuneet koulussa silmätikuiksi.

Teemme tietenkin parhaamme, jotta lasten koulunkäynti alkaa sujumaan, eikä huostaanotolla tarvitsisi enää uhkailla

Asiat ovat edenneet siihen suuntaan, että ne vaativat toimintaa ja ratkaisuja. Heti perjantaina olin yhteydessä koulutoimenjohtajaan. Maanantaina urakka jatkuu. Seuraavaksi yritän uudelleen tavoittaa hyvinvointialojen johtajaa, johtavaa sosiaalityöntekijää, itäisten koulujen johtajaa, sosiaaliasiamiestä, asianajajaa, tasa-arvovaltuuttettua ja median edustajia. En häpeä sitä mitä olen: yksinhuoltaja, joka yrittää tehdä kaikkensa työn ja perheen yhteensovittamiseksi. Meillä, niinkuin muillakin perheillä, on oikeus toimeentuloon, joka kokemukseni mukaan toteutuu vain töitä tekemällä. Meillä on oikeus tulevaisuuteen ja tulevaisuudensuunnitelmiin, ei ainoastaan hengissä selviytymiseen. Tulevaisuuden suunnitelmat vaativat taloudellista pääomaa.

 Vuorotyön ohella minulla on paljon mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaa lasteni kanssa. Tänä viikonloppuna olemme mm. shoppailleet yhdessä alennusmyynneissä ja käyneet luistelemassa.  Tänään on vielä edessä ulkoilua ja läksysavottaa. Yritän tehdä parhaani niillä korteilla, jotka minulle on jaettu. Mieheni auttaa tässä parhaansa mukaan: vsikka hönellä on oma asunto 90km päässä,  hän on perheessä  läsnä järjestäen ilta -ja yövuoropäivinä. Käytännössä mieheni käy omassa asunnossaan välillä vain lömmittämässä. Mielestäni me olemme parhaat mahdolliset vanhemmat lapsillemme, eikä tässä ole mitään sellaista asiaa, minkä vuoksi lasten olisi parempi asua jossain muualla. Tähän viranomaisten perseilyyn on puututtava. On tietenkin hyvä, että he vähän herättelevät meitä, mutta sen olisi voinut hoitaa hienovaraisemmin. Mikäli lapset huostaanotetaan, järjestän asiasta ison mediasirkuksen. Teemme tietenkin parhaamme, jotta lasten koulunkäynti alkaa sujumaan, eikä huostaanotolla tarvitsisi enää uhkailla. Koen uhkailun asiattomana ja koen myös, että olemme joutuneet koulussa silmätikuiksi. Pysykää kuulolla!

Terveisin, One Woman.