62 kg vs. 67 kg
Kävipä viime viikolla niin, että siinä lipastonlaatikoita tonkiessani sattui käteeni vihko, johon olin viime vuonna kirjannut ylös kuukauden välein niin painon kuin rasvaprosentinkin kehittymisen. ”Kappas vaan, on näemmä 1,5 vuotta sitten rasvaprosenttini ollut sama kuin tälläkin hetkellä”, totesin lukuja selaillessani. Kun katseeni sitten löysi siihen painosarakkeeseen, pääsi suustani kaksi sanaa: häh ja ohhoh. Virallisena punnituspäivänä 1,5 vuotta sitten olin painanut hiukan päälle 62 kiloa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että se on noin 1,5 kiloa vähemmän kuin tänä keväänä viiden kuukauden mittaisen dieetin jälkeen ja 5-6 kg vähemmän kuin missä painoni tällä hetkellä seilailee.
Tottakai minä olen tiennyt, että painoni on pikkuhiljaa hivuttautunut ylemmäs ja ylemmäs, mutta sen näkeminen paperilla teki asiasta jotenkin paljon todellisempaa. Asiahan on niin, että vaaka on naisen pahin vihollinen, etenkin jos sitä luetaan väärin. Vanhanaikaisessa maailmassa painon nouseminen mielletään aina lihomisena sekä rasvan lisääntymisenä ja myönnän, että teinivuosilta jääneen päähänpinttymän vuoksi tunnen itsekin aina ensin ahdistusta, kun viisari värähtää edelliskertaa korkeammalle. Onneksi kokemuksen syvä rintaääni muistuttaa minua nykyisin hyvin nopeasti siitä, että se vaaka muuten näyttää läskin lisääntymisen lisäksi myös lihasmassan kasvun.
Koska se rasvaprosentti molemmissa painoissa on ollut suurinpiirtein sama, astuin peilin eteen miettimään mihin kohti lihasta olisi eniten tarttunut. Ehkä reisiin, koska farkut kiristävät lahkeista. Käsivarsiin ainakin, koska vanhat pitkähihaiset eivät meinaa sopia päälle. Ja hartiatkin ovat leventyneet, koska ongelmia on myös takkien kanssa. Sitten muistin, että onhan minusta otettu ne ennen-kuvat, jotka olen julkaissut täällä blogissakin. Siispä hyppäsin kalsarit jalassa pihamaalle ja pyysin miestä ottamaan minusta nyt ne jälkeen-kuvat. Ja niistähän sen eron sitten näkikin ihan kunnolla.
Molemmat kuvat on siis otettu ihan tavallisena aamuna, ilman paastoja, vesimanipulointeja, tekorusketuksia tai muita vippaskonsteja. Viime viikolla otetuissa kuvissa on tosin enemmän eduksi oleva valaistus (kutsutaan myös auringoksi) ja toisin kuin ennen-kuvat, otettiin uudet kuvat puhtaasti esteettisistä syistä ennen eikä jälkeen aamutreenin. Ilmeisesti kameramies on puolessatoista vuodessa hieman lyhentynyt, sillä vanhat kuvat on otettu hieman yläviistosta, kun taas uudet kuvat suoraan edestä.
Eli vasemmalla A. Sinivaara n. 62 kg, oikealla n. 67 kg, rasvat molemmissa 18,5-19 % välillä:
Okei, saako nyt olla vähän ylpeä? Erityisen tyytyväinen olen hartiaseudun kehitykseen ja siihen, että olkapäiden treenaaminen alkaa tuottamaan vähitellen näkyvää tulosta. Myös keskivartalo on voimistunut melkoisesti, selkä saanut muotoa lisää ja takamuskin muuttanut muotoaan. Se ensivilkaisulla näkyvin ero on kai kuitenkin etureisissä, joihin on tullut rutkasti kulmikkuutta lisää. Se mitä kuvista ei käy ilmi, on pohkeiden kehittyminen (tuo takaapäin otettu kuva kun ei pohkeiden osalta ole oikein edukseen). Päkijäjuoksun tullessa mukaan kuvioihin, on niihin kuitenkin tullut aika paljon lisää muotoa verrattuna aikaisempaan.
Ja kyllä, onhan siinä kropassa vielä rasvaa, muhkuraa, ryppyä ja ruttua. Mutta hei, se on elämää eikä Photoshoppia.
