Dieetti-aamupalaa, eli tee-se-itse-mysli

Tässä kun käydään jo neljättätoista dieettiviikkoa, niin sitä on muuttunut yllättävän luovaksi keittiössä. Koska kartan ajatusta saman ruoan syömisestä päivästä toiseen ja olen yrittänyt parhaani mukaan pysyttäytyä ihan tavallisessa kotiruoassa, olen joutunut välillä tosissani miettimään, kuinka karsia aterioista pois milloin rasvoja, hiilareita tai sokeria.

Olen tähän saakka syönyt aamupalan melko leväperäisesti, eli maustamatonta jogurttia Kellogg’sin proteiinimurojen ja myslin kanssa. Tässä vaiheessa dieettiä tuli kuitenkin aika karsia ruokavaliosta turhat sokerit pois ja näin joutui aamupalani suuren sokerimääränsä vuoksi suurennuslasin alle. Voi itku, miksi kaikki hyvä pitää karsia pois? Pelko päivän suosikkiaterian boikottiin laittamisesta sai kuitenkin hitaat aivonystyräni liikkeelle. Ja minähän teen sitä mysliä sokerittomana vaikka sitten itse!

aamupala.jpg

Murot siis saivat väistyä, mutta kaivoin kaapista esiin kaurahiutaleita, mantelirouhetta, kanelia ja steviaa. Ja ei kun punnitsemaan! Kyllä tästä vielä hyvää tulee.

Ja niin heitin pannulle paahtumaan kupillisen kaurahiutaleita (sama määrä, kuin annoksessa kaurapuuroa). Paahtaminen vaatikin yllättävän paljon tarkkuutta lämpötilan ja sekoittelun osalta. Kaurahiutaleet kun tuppaavat palamaan hyvin nopeasti sen jälkeen, kun ovat saaneet hieman väriä pintaan. Kaurahiutaleiden kaveriksi pannulle laitoin n. 14 g mantelirouhetta ja lopuksi maustin koko ihanuuden kanelilla ja hyppysellisellä steviaa. Kun seos oli hieman viilentynyt, kaadoin sen maustamattoman jogurtin päälle (n. 230 g) ja hyvää oli, vaikkakin puolet vähemmällä sokerimäärällä kuin entinen aamupalani.

mysli.jpg

Kokonaisuudessaan aamupala kätki sisäänsä:
361 kcal, 39 g hiilihydraattia (joista 9 g sokeria, lähinnä jogurtista…), 10 g rasvaa sekä 31 g proteiinia.

Rasvan lähteeksi mysliin voi laittaa myös makeuttamattomia kookoshiutaleita, pähkinöitä tai siemeniä. 

Rahkan kanssa tuo itse tehty mysli olisi todella hyvää, mutta rahka on täällä Amerikassa harvinaista herkkua. Lähin ruokakauppa, jonka valikoimista löytyy rahkaa, on parinkymmenen kilometrin päässä ja sielläkin pienellä rahkapurkilla on hintaa yli kuusi taalaa. Niinpä on tyytyminen maustamattomaan ja rasvattomaan jogurttiin.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos se tavallinen aamupala kaipaa vaihtelua! Tämä ei nimittäin todellakaan vie aikaa sen enempää, kuin kaurapuuron keittäminen.

 

Kommentit (24)
  1. ReadySteadyGlow
    23.2.2013, 11:32

    Nami, nami, kuulostaapa hyvältä! Hyvä idea tuo paahtaminen, pitää kokeilla.

    Btw, me olemme vaihtaneet aamupalan kaurahiutaleet ruishiutaleisiin sillä perusteella, että ne nostavat vielä hitaammin verensokeria. Pari kertaa kun syö ruishiutaleita, alkavat ne maistua aivan yhtä hyviltä. Superhyvää etenkin kotimaisen rahkan kanssa.

    Jutkut kyllä kehuvat, että erityisesti kaura tekisi hyvää vatsalle.  Pitänee tutkia… Vinkkaahan, jos sinulla sattuu olemaan aiheesta tietoa!

    Sporttista viikonloppua toivotellen,

    Riika

  2. Tarkoitin siis että se hera tsydeemi ois sellasta paksumpaa eli se raejuusto on vähänku sellasessa paksussa ”herakastikkeessa” 😀 Eli ei olis sellasta irtonaista litkussa lilluvaa vaan raejuustomössöä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *