Kalifornian lumesta (ja kotimaankaipuusta)

Perjantai-aamun aurinko kohosi pilvettömälle taivaalle kirkkaana. Mikä täydellinen talvipäivä ajella vuorille katsomaan lunta! Kalifornian lumihan on siitä mukavaa, että sitä ei sada tänne meille, mutta tarpeen vaatiessa sitä voi käydä vuorilla katsomassa. Niinpä aamusalin jälkeen suuntasimme keulan kohti etupihalle näkyvää lumihuippua.

lumihuippu.jpgA. Sinivaara ja taustalla kohoava lumihuippu.

En tiedä olenko lapsena pulkkamäessä lyönyt pääni vai mikä on, mutta vaadin joka talvi päästä lunta katsomaan. Ehkä minä haluan kokea talven edes sen pienen hetken, että oikeasti tajuaisin mitä vuodenaikaa nyt eletään. Toisinaan tuntuu suorastaan syntiseltä, kun ihmiset Suomessa kiroavat lunta ja pakkasta ja minä täällä vain katselen horisontissa häämöttävää lumihuippua palmun katveesta. 

metsa.jpgTämän kuvan perusteella on vaikeaa sanoa ollaanko
Suomessa vai Kaliforniassa.

Lumeen peittyneen maan näkeminen ravisteli myös pinnan alla kytevää kotimaankaipuutani. Vaikka olenkin sopeutunut tänne ihan hyvin enkä tunne suurta kiirettä muuttaa täältä pois, tulee silti hetkiä, jolloin tunnen olevani muukalainen, ulkopuolella kaikesta. Kulttuurierot ovat Yhdysvaltojen ja Suomen välillä pienet verrattaen moniin muihin meidän näkökulmastamme eksoottisiin maihin. Mutta silti, kyllä me suomalaiset, tai ainakin minä, olemme ajatuksiltamme ja toimiltamme hyvin erilaisia kuin amerikkalaiset.

vuoret.jpgKauniita, lumisia vuoristomaisemia matkalla Big Bearille.

 

On ehkä vähän masentavaakin tajuta, että minä en todennäköisesti koskaan opi ymmärtämään paikallisia aivan täysin, saati että minusta tulisi samanlaista. Paikalliseen systeemiin pitäisi syntyä, tai ainakin muuttaa hyvin nuorena, että osaisi hymyillä puhuessaan, kertoa silmät kirkkaana monta kertaa päivässä, että kaikki on tosi hienosti, kiljua ja hyppiä tasajalkaa onnesta, lässyttää aikuiselle kuin lapselle, vannoa rakkauttaan joka puhelun päätteeksi ja olla muutenkin ylenpalttisen innoissaan ihan kaikesta. En ole koskaan ajatellut olevani erityisen synkkämielinen ja apaattinen, päin vastoin, mutta paikallisiin verrattuna olen varsinainen mörkö.

pulkkamaki.jpgJenkki saa ruuhkan ja jonon aikaiseksi pulkkamäessäkin.

Olen sanonut tämän aikaisemminkin ja sanon uudelleen, vain suomalainen ymmärtää toista suomalaista. Vaikka minulla on paikallisiakin ystäviä, tuntuu silti, että emme ole aivan samalla aaltopituudella vaikka he yrittävätkin ymmärtää minua ja minä heitä. Tärkeintä kuitenkin on, että hyväksymme toisemme sellaisena kuin olemme, vaikka emme aina ymmärtäisikään.

jaalla.jpgBig Bear Lakella. Järvellä oli ohut jää ja keli viitisen astetta plussalla. Hassua, että kuivassa vuoristoilmassa ei lumi muutu plussakelilläkään sohjoksi.

 

twinpeaks.jpgKatsokaas minkä pitäjän kautta ajeltiin takaisin kotiin! Heh, en muuten ole tähän päivään mennessä katsonut kyseisestä kulttisarjasta jakson jaksoa.

 

 

ps. tuli tunne, että on aika muuttaa vähän blogin ilmettä ja aloitin kuvakehyksistä. Mitä tykkäätte? Itsestäni tuntuu, että kuvat ovat nyt ihan valtavan suuria (hah, erityisesti ne kuvat joissa olen itse), mutta se on varmaan vaan hyvä asia 🙂

 

 

Kommentit (22)
  1. How are you, How am I?
    17.1.2013, 17:24

    ”Olen muuten pohtinut tuota tekopirteyttä paljon. Lähinnä sitä, onko se lopulta niin tekopirteyttä? Se kun taitaa tulla täkäläisiltä ihan luonnostaan. Ja jos et tietoisesti näyttele iloista niin eihän se silloin voi olla tekopirteää. Heh.”

    Olen itse myös tuota mieltä, ainakin joskus. Tietyt käytöstavat, joiden puuttuminen suorastaan huutaa epäkohteliaisuutta, eivät ole enää ponnistelujen takana vaan tulevat sosiaalistuneelta ihmiseltä ihan luonnostaan ja niiden poisjättäminen olisi kivuliasta ja epämukavaa. Tämä vaatii tietenkin kulttuurisen sisäänajon.

    Toisaalta ihmettelen sitäkin, että miten voi puhua ”amerikkalaisista” yleensä. Minä koen itseni hyvin ulkopuoliseksi Suomessa ja löydän samanhenkisiä harvoin ja uskon että sama fiilis olisi ulkomailla asuessa. Joten jos minut leimattaisiin siellä friikiksi, jota ei kutsuta mihinkään bileisiin, en olisi luultavasti moksiskaan.
    Toisaalta on meitä Suomessakin moneen junaan ja ihmettelen näitä ihmisten eroja oikeastaan ihan joka päivä.

  2. Anne Rajala
    7.1.2013, 08:10

    Peukut uusille kehyksille. Täällä kun ei edes klikkaamalla saa kuvia suuremmaksi, joutui aiempia kuvia tihrustelemaan nenä ruudussa että mitään näki – nyt elämä hiukan taas helpompaa ^^

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *