Kaura-jogurtti-aamuherkku

Elämän kevät, mitä jumalaista herkkua minulla olikaan tänään aamupalaksi! Päivän toinen, se varsinainen aamupala, on jo pitkään pyörinyt kaurahiutaleiden ympärillä; lähinnä kaurapuuron ja raejuuston sekä kaurahiutaleista tehdyn myslin ja kreikkalaisen jogurtin yhdistelminä. Niin hyviä kuin näistä kumpainenkin ovat, kaipasin arkiseen aamiaispöytääni hieman vaihtelua.

aamuherkku1.jpg

 

Niin syntyi kahden kerroksen

Kaura-jogurtti-aamuherkku.

Tee herkku edellisenä iltana. Laita ison juomalasin pohjalle kaurapuuroannoksen verran, eli 40 g kaurahiutaleita ja lusikoi perään proteiini, eli 200 g maustamatonta jogurttia. Ainakin täällä Amerikassa lähes kaikki jogurtit ovat varsin sokeripitoisia (etenkin ne rasvattomat!), joten jogurtin valinnan kanssa kannattaa olla tarkkana. Itse suosin Fagen 0 % tai 2 % jogurtteja, joissa aamuherkkuun vaadittavassa määrässä on sokeria vain 9 grammaa. Sekoita kaurahiutaleet ja jogurtti hyvin ja lorauta halutessasi sekaan vaikka hieman hunajaa makeutta tuomaan. Itse käytän makeuttajana agave-siirappia, jota kuitenkin käytän aika maltillisesti, sillä pidän kreikkalaisen jogurtin happamuudesta. Taputtele syntynyt jogurtti-kauramössö lusikalla annoksen alimmaksi kerrokseksi.

aamuherkku3.jpg

 

Jotta jogurttiherkkuun saataisiin vielä lisää makua (ja proteiinia), tein seuraavan kerroksen täkäläisestä kaupasta saatavalla maustettulla jogurtilla, jossa on reiluhkosti proteiinia, mutta vain muutama gramma sokeria. Tämän jogurttikerroksen sekaan hämmensin hieman tuoreita mustikoita, joita ripottelin myös annoksen pinnalle kaurahiutaleiden kaveriksi.

aamuherkku2.jpg

 

Laita annos jääkaappiin ja anna muhia yön yli. Aamulla kaurahiutaleet ovat pehmentyneet ja maut mukavasti sekoittuneet. Nam!

aamuherkku4.jpg

 

Meikäläisen aineksilla, poislukien marjat ja agave, annos kätki sisäänsä 39 grammaa hiilihydraattia, 34 grammaa proteiinia sekä 9 grammaa rasvaa.

 

 

Kommentit (3)
  1. Kiitos! Juuri aamulla aina-samaa-mustikka-vadelma-kaurapuuroa mussuttaessa mietiskelin vaihtoehtoja ja tämä pääsee nyt kyllä top3:een!! 🙂

  2. no nyt 😮 mmm

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *