Kesä, kuuma ja hiki. Eli kuinka meikata ääriolosuhteissa?

Niin se  vain on, että Etelä-Kalifornian talvi alkaa kääntyä kevääksi ja päivälämpötilat muuttua pysyvästi kahdenkympin paremmalle puolelle. Kun sitten tulee se kesä, on vieläkin kuumempi, olo on veltto ja haaveet keskellä päivää urheilusta saa suosiolla heittää romukoppaan. Toisin sanoen, kesän tullessa, on aikaa näyttäytyä muuallakin, kuin lenkkipoluilla. On siis aika kaivaa meikkipussi naftaliinista.

Kuinka sitten meikata, kun on kuuma? Normaaleilla kesäkeleillä meikit vielä pysyvät lähes niille tarkoitetuilla paikoilla, mutta lämpötilan huidellessa neljässäkympissä ja sen yläpuolella, alkaa meikkaaminen käydä oikeasti haasteelliseksi, ainakin tällä aineenvaihdunnalla.

kuumiameikkeja.jpgKuumia meikkejä.
Eli testattuja ja hyväksi todettuja tuotteita kuumiin olosuhteisiin.

 

 

Onneksi on vedenkestävät eyelinerit ja ripsivärit! Vielä, kun joku kehittelisi vedenkestävän luomivärin. Hikipisaroita vastaan taistellessani olen oppinut, että luomiväristäkin saa kestävämmän muutamalla pienellä niksillä: aluksi luomien pyyhkäisy öljyttömällä meikinpoistoaineella, perään pohjustus meikkivoiteella ja kevyt puuterointi. Pohjien päälle levitettynä luomiväri pysyy paikoillaan ainakin hetken pidempään ja levittyykin kauniimmin. Kulmien värittämiseen en kelien kuumetessa ole oikeastaan keksinyt järkevämpää keinoa, kuin kestovärjäys.

Entäs sitten kasvot? Kun on kuuma, ei tee mieli levittää kasvoille paksua meikkivoidetta ja tyydynkin usein pelkän hohdetta sisältävän aurinkovoiteen käyttöön ja ehkä sipaisuun aurinkopuuteria. Jos kuitenkin tuntuu, että kasvot tarvitsevat pientä ehostusta, olen todennut oivalliseksi tuotteeksi L’orealin studio secrets -meikinpohjustusvoiteen, joka sellaisenaan käytettynäkin tasoittaa ihoa. Suurin ongelmani meikkirintamalla on tummat silmänaluset. Ilman kunnon peite- ja meikkivoiteita, niitä on lähes mahdotonta piilottaa. Tilannetta kuitenkin helpottaa, kun sipaisee silmien alle Olayn total effects eye transforming creamia, joka tuo silmien alle hieman lisää valoa eikä näytä rumalta hikoilun jälkeenkään.

Onko sinulla takataskussasi jokin erinomainen meikkausvinkki kuumalle kelille? Vinkkejä otetaan vastaan!

Kommentit (4)
  1. Pieni googletus auttoi taas. Lähiapteekista (haha, kyllä, ostan meikkini apteekista :D) saatavista halpismerkeistä löytyi ainakin seuraavanlaisia superkestäviä luomivärejä:

    300.jpg

    cos21l_7_large.jpg

    Onko joku kokeillut?

  2. Kosmetologi
    12.3.2012, 18:16

    Joidenkin merkkien luomiväreistä saa, jos ei nyt ihan vedenkestäviä niin ainakin hienkestäviä, kun vähän sekoittaa niitä veden kanssa, tahnamaiseksi. (aivan kaikkien merkkien kanssa ei toimi, mutta yleisimmiten toimii) Mielestäni vielä pari vuotta sittenChanelilla on ollut vedenkestävä luomiväri, sekä YSL:llä ja joillain muilla merkeillä joita en nyt muista…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *