Matkalla Suomessa: Tervehdys-testi Turun seudulla

Onnenpäivä

Kolme juoksulenkkiä, parisenkymmentä vastaantulijaa ja vain yksi vastaa tervehdykseeni hymyllä. Mikä näitä turkulaisia (anteeksi, lasken samaan kastiin myös kaarinalaiset) oikein vaivaa?

Vanhasta tottumuksesta tervehdin "vahingossa" paria ensimmäistä vastaantulijaa. Aluksi suuni avaaminen nolotti, sillä ihmiset eivät vastanneet mitään, tuijottivat vain eteensä tai käänsivät katseensa. Pienoisen pohdinnan jälkeen tajusin, ettei minua nolottanutkaan se, että satuin vahingossa tervehtimään vastaantulijoita, vaan se, etteivät he vastanneet tervehdykseeni millään tavalla. Päätin jatkaa sinnikkäästi yrittämistä. Ehkä ne oppii vielä tavoille.

Vastaantulijoita on ollut nyt muutama kymmenen (olen ollut liikkeellä heti kuuden jälkeen aamulla, siksi on ollut niin hiljaista). Jäänmurtajana mukanani on ollut myös iloluontoinen koira. Olen toivottanut hyvää huomenta, sanonut hei tai nyökännyt ja hymyillyt. Vastaantulleista ihmisistä ainoastaan yksi vanhempi rouva on vastannut hyvään huomeneeni hymyllä.

En odota, että kukaan Suomessa tervehtii toista oma-aloitteisesti, mutta mielestäni niiden massasta poikkeavien, tuntemattomien ja kaikkia morjestavien kylähullujen tervehdykseen on silti kohteliasta vastata edes hymyllä. 

Tervehditkö sinä takaisin jos tuntematon tervehtii sinua kadulla?

 

Kommentit

sanumaria

No eihän se nyt käy! Luulevat vielä että mulla on jotain pahaa mielessä!

AuriElina
Hopeareunus

No me täällä "maalla" kyllä moikkaillaan. Musta oli aivan ihanaa ja osin hämmentävää, kun matkoillani Kaliforniassa ihmiset tervehtivät ja harrastivat "hissi-smalltalkia". Suomeen palatessa oli tosi kurjaa vajota siihen yksinäisyyden kuplaan ihmisten keskellä, masentavaa suorastaan. Täällä se tervehtimättömyys tuntuu olevan enempi kaupunkijuttu, harvemmin asutulla alueella kyllä saa useinkin vastauksen tervehdykseen.

Myös kaikki normaalista massasta poikkeava on paheksuttavaa: Älä puhu puhelimeen joukkoliikennevälineissä, älä naura kovaäänisesti, älä pukeudu erikoisesti, äläkä ainakaan puhu kenellekään ollessasi erottuva (saa vielä itsekin hullun leiman ja paheksuvia katseita, mikäli joutuu tämmöisen omalaatuisen ihmisen tervehdyksen uhriksi). Tämmöinen poikkeava shokeeraava käytös voi kyllä yhdistää sitten niitä massanmukana päät painuksissa menijöitä, voivat hetkellisesti nostaa katseen varpaistaan ja vilkaista nopeasti toisiaan paheksuvalla ilmeellä. Mikäli omituisuus jatkuu, saattavat he jopa supattaa muutaman sanan ja lähteä sitten eri teille yhteistuumin päitään puistellen.

Oon huomannu, että "hissi-smalltalk" onnistuu Suomessakin, pitää vaan olla oikeanlainen ihminen (joka ei niin tiiviisti tuijota varpaitaan), jolla on jotakin mistä jutun voi aloittaa, esim. lapsi tai koira. Kunhan ei kiinnitä huomiota ihmiseen itseensä, ettei liiaksi mene iholle :D

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Minäkin olen vähän sellainen, että juttelen aina ihmisille tilaisuuden tullen, aina keksin tikusta asiaa. Ja kyllä aika moni on valmis kanssani sanan pari vaihtamaan, kun suuni avaan junassa tai kaupankassalla. Mutta mikä siinä tervehtimisessä on niin vaikeaa? Vai olenko vain niin pelottava naama punaisena juostessani tuolla pitkin maita ja mantuja? :D

vilmis (Ei varmistettu)

mullakin on tapana hymyillä ja moikkailla, mutta mun kokemukset turkulaisista on ihan erilaisia: suurin osa hymyilee ja moikkaa takaisin..onkohon sulla vain ollu huono tuuri:)?

huopis
Merennoita

Heh, pakko nyt vähän promota omaa blogia, ku oon pariin otteeseen näin itäsuomalaisena kummastellu turkulaisia tervehtimis- ja samall talk -käytäntöjä - tai niitten puutetta. ;D

Tossa alla olevassa tekstissä siis molemmat mun pähkäilyt aiheesta (lähinnä hissi-tervehtimisestä).

pallokala-huopis.blogspot.fi/2011/09/tervehtimis-jatko-osa

Yks kans mikä turkulaisissa kismittää on kauppojen myyjät ja kassat. Ärh. Joskus ne puhuu toisen myyjän kanssa palvellessaan asiakasta. >.< Mut noh, en sit tiiä tapahtuuko tätä muuallaki ku Turussa (luultavasti). Ja toisaalta mun veli Turussa käydessään totes että saapa vaatekaupoissa hyvää palvelua, että tiedäpä näistä sit. :D

Kai mun teoria seitsemän Turussa vietetyn vuoden jälkeen on, että turkulaiset ei vaan osaa small talkia kauheen hyvin ja/koska(?) suojelevat yksityisyyttään enemmän kuin esim itäsuomalaiset (ts. eivät puhu omasta elämästään/itsestään mielellään tutnemattomien kanssa).

sanumaria

Turussa ei vaan moikkailla, ei höpötellä omia juttuja muille ja pidetään omat rajat. Se on sellanen luonteenpiirre :)

ninoh

Täytyy moikkailla vaan meneen:) Tervetuloa suomeen!!

Musta on parasta just hämmentää ihmisiä moikkailulla,mitä kiireempi ympäristö ja isompi paikka,ni käyttäytyy kuin pienessä kylässä..

Turkulainen (Ei varmistettu)

Missä päin Turkua olet tervehtinyt tuntemattomia? Joissain lepposissa lähiöissä olen näin kuullut tapahtuvan, mutta pääsääntöisesti se nyt vaan ei ole täällä tapana. Ei se tarkoita, että ihmiset olisivat jotenkin epämukavampia tai -ystävällisempiä täällä kuin muuallakaan, mutta ei vaan ole tapana moikkailla tuikituntemattomia. Sorry :)

Nyrpeimmät kaupan kassat mä oon puolestani tavannut Helsingissä, mutta eipä kai valitettavasti sellasta jenkki/aussi/tms. tyylistä lepposaa &amp; ystävällistä palvelukulttuuria taida löytää mistään päin Suomea...

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Turkulainen: No itse asiassa Kaarinassa kuljen tervehtimässä. Kuten sanoin, en oletakkaan, että kukaan oma-aloitteisesti tervehtisi, mutta jos minä, syystä tai toisesta, tervehdin ensin, niin kuvittelisi edes kohteliaisuudesta vastaavan tervehdykseen. Minä ainakin vastaisin. Oli miten oli, aion moikkailla vastaantulijat jatkossakin, ihan kiusallanikin. Voivat sitten kotona miettiä, että kukakohan sekin oli, tunnenkohan sen jostain ;)

sanumaria

Mä itseasiassa moikkaan takas jos mulle moikataan, mutta se johtuu yleensä siitä että kun ei oo lasit päässä niin en oo ihan varma että "onkohan se joku tuttu" :D

Matkaaja (Ei varmistettu)

Tottakai moikkaan takaisin, jos minulle moikataan. Sen sijaan itse harvemmin ihan tuntemattomia tervehdin. Naapureita ja kaikkia tuttuja kyllä. Tosin jos on hyvä päivä niin hymyilen kyllä kaikille. Joskus sitä on vain esim lenkillä varmaan sellainen ilme, että älkää kukaan sanoko mulle mitään älkää edes katsoko. Minä hämmennyin Amerikassa siitä tervehtimisestä, mutta jonkin ajan päästä siihen tottui. En vain ymmärrä, oppivatko amerikkalaiset sen kilometrin levyisen kestohymyn jo kehdossa vai mikä siinä on, että siellä jokaisella oli samanlainen leveä hymy naamalla koko ajan.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Siihen jatkuvaan hymyilyyn oppi melko nopeasti. Tai oikeastaan siinä kävi niin, että on vaikeaa murjottaa itse, kun kaikki ympärillä hymyilee. Se iloisuus vaan tarttuu ja lopulta sitä ryhtyy itsekin siirtämään eteenpäin.

AuriElina
Hopeareunus

No sepä, positiivisuus tarttuu ja on ihana juttu :) Eiköhän hymyillä maailmalle ihan kiusallakin ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä ihmettelin Suomeen paluun jälkeen ja muutaman lenkin heitettyäni että "mitä nuo kaikki ihmiset tuijottaa niin vihaisesti" ja tervehdinkin aluksi kaikkia lenkkipolulla vastaantulijoita (eikä muuten vastauksia tullut)...

Tunsin oloni muukalaiseksi ja monesti piti tarkistaa, että päälläni oli ihan normaalit vaatteet jne. Sitten kun ystävä huomautti kuinka "oudon iloiselta" koko ajan näytin, tajusin ongelman.

Kun ulkomailla kohtaa tuntemattoman katseen, on ehdoton reaktio hymy. Molemmilla osapuolilla. Lenkillä moikkaillaan tuntemattomia ja kun ihmisiä katsotaan, niin hymyillään. Suomalaiset taasen.... no, oman kokemukseni perusteella sanoisin että kaikkia katsotaan kuin vihollista ja jos se tuntematon erehtyy katsomaan silmiin niin ei varmasti ainakaan hymyillä.

Hassuahan tämä on, eikä kai auta muu kuin itse jatkaa hymyilyä ja tervehtimistä niin paljon kuin huvittaa :)

Kommentoi