Koska olen saavuttamassa tuon maagisen kolmenkympin iän aivan lähiaikoina, on aihe ollut kahvipöytäkeskusteluissa tapetilla tämän tästä. Vaikka ikä onkin vain numeroita, on kolmekymmentä silti eräänlainen symbolinen merkkipaalu lopullisesta aikuistumisesta, ainakin parikymppisen silmin. Niin, se on nyt sitten edessä kahden viikon päästä. Kummallista kyllä, en tunne minkäänlaista kriisiä, en paniikkia. Missä vika? Pitikö ennen kolmenkympin merkkipaalua tehdä jotain tärkeää, jonka olen unohtanut tehdä?

Elämäänsä, saavutuksiinsa ja saavuttamatta jättämisiinsä
tyytyväinen tuleva kolmekymppinen

Varsinkin nuoret aikuiset tekevät usein pieniä ajallisia suunnitelmia siitä, mitä kaikkea pitää tehdä tai saavuttaa ennen kuin täyttää kolmekymmentä. Yhdelle on tärkeää, että opiskelut on opiskeltu, joku haluaa tiettyyn ammatilliseen asemaan, jollekin on tärkeää löytää puoliso ja tehdä lapset, kun taas toinen pyrkii kaatamaan kylän kaikki poikamiehet.

Olen tässä muistellut, että mistä minä silloin vuosia sitten haaveilin? Naimisiin en erityisesti hinkunut, mutta niin vain kävi. Samaan syssyyn tuli hankittua myös oma koti, josta olin kyllä ihan oikeastikin haaveillut. Lapsista ajattelin aina, että jos niitä haluan, hoidan homman alle kolmekymppisenä. No, enpä ole vielä halunnut, enkä usko muuttavani mieltäni seuraavan kahden viikon aikanakaan. Muut haaveeni ovatkin olleet aika paljon pienempiä. Halusin ajaa ajokortin ennen kuin täyttäisin kolmekymmentä ja ihan viimeisilläni halusin päästä hyvään fyysiseen kuntoon ennen väistämätöntä alamäkeä. Ajokortin ajoin pari vuotta sitten eikä kunnossakaan ole enää paljon valittamista. Olen kai sitten valmis täyttämään kolmekymmentä ilman turhia kriisejä.

Mitä odotuksia, haaveita tai tavoitteita sinulla on tai on ollut kolmenkympin merkkipaalun saavuttamisen suhteen? Tai olisiko jollain jotain viime hetken vinkkejä siitä, mitä minun tulisi viimeisen kahden viikon aikana ehdottomasti tehdä? Ehkä tästä saadaan vielä kriisi aikaiseksi loppumetreillä!