Pakkolevossa
Puolisentoista viikkoa sitten mieheni alkoi pahaenteisesti yskähdellä ja valitella kurkkuaan. Samaan aikaan minä kieltäydyin pussailemasta. Marssin paikalliseen apteekkiin ostamaan kasan c-vitamiinia ja flunssalääkkeitä, popsin edellisestä taudista ylijääneet antibiootit ja heitin ilmoille nöyrän toivomuksen siitä, että onnistuisin välttymään tältä vitsaukselta vaikka sitten maksani kustannuksella. Toisin kävi.
Nappuladisco. Sodassa flunssaa vastaan ovat kaikki keinot sallittuja.
Hiljensin treenitahtiani heti, kun kurkkuni muuttui karheaksi. Aamucardiot saivat jäädä, mutta iltaisin kävin sinnikkäästi nostamassa rautaa. Ja kyllä se nousiki. Pientä kurkkuoireilua lukuunottamatta olo oli terve ja yllättävän voimakas. Lauantaina uskaltauduin viimein pyörälenkille, joka venähti aina 50 kilometrin mittaiseksi. Samana iltana minulta katosi ääni ja tilalle tuli yskä. Ääni on nyt palailemassa takaisin, mutta kuulostan vieläkin viisikymppiseltä, ikänsä röökiä vetäneeltä puhelintytöltä. Kaikki alkuviikon treenit on peruttu ja mitä pidemmälle viikkoa edetään, sitä varmemmin myös loppuviikon treenit peruuntuvat. Hengitys tuntuu raskaalta ja vanha astmaatikko tietää, että silloin on parempi olla ihan hissunkissun.
Sanallista viestintää ilman puhekykyä
Treenitaukoa on nyt takana kolme päivää ja hermoni ovat täysin loppu. Rutiinit ovat sekaisin, kun päivästä on otettu kolmisen tuntia treeniä pois ja tilalla on pelkkää yskää ja kotona kärvistelyä. Liikkumattomuuden takia olen joutunut pudottamaan myös kalorimääriä ja nyt ajatukseni pyörivätkin tuskallisen tiiviisti jääkaapin ympärillä, kun ei muutakaan ajateltavaa ole.
Hei mitä tehtäis kun ei voi treenata? No järjestellään uusiksi
kaikki keittön parikymmentä kaappia!
Olen käsittämättömän huono ottamaan rennosti ja vihaan päiviä jolloin en saa mitään aikaiseksi. Kun en voi treenata, on pakko keksiä jotain muuta tekemistä. Eilen vietin neljä tuntia järjestellen keittiön kaappeja uuteen uskoon ja tänään yritin leikkiä tylsistymätöntä lukemalla hömppälehteä uima-altaalla ja syömällä keittiösiivouksen yhteydessä löytyneet lakritsinjämät. Silti turhautuneisuus hakkaa vimmatusti takaraivossa. Löysäilyllä ei rasva pala eikä lihas kehity. Kurjuuden maksimoimiseksi pitäisi loppuviikon aikana käydä mittauttamassa rasvaprosentti ja minulla on vahva epäilys siitä, ettei se ole hivuttautunut alaspäin aivan sitä tahtia kuin toivoisin. Mutta saapa nähdä.
Hömppä ja lakritsi altaalla ei liikuntariippuvuuteen auttanut
Nyt rommitotin äärelle, siitä sujuvasti lääkekaapille ja untenmaille. Ehkä huomenna on jo parempi olo ja positiivisempi mieli. Toivottavasti te pysytte terveenä!
Huh-hah-hei ja rommia pullo!