Syy siihen miksen osallistu fitness-kisoihin

Minulta kysytään aina silloin tällöin, että tähtäänkö johonkin kisoihin ja milloin minut nähdään lavalla, kun treenitahtini ja dieettini lähentelee jo puoliammattilaistasoa. Ja minä vastaan kieltävästi. Kunhan nyt vaan harrastelen. Miksi se kisaaminen ei sitten kiinnosta?

Minua pelottaa ajatus, että kilpailuun sitouduttuani menettäisin vapauden lopettaa dieetit ja kuurit heti kun siltä tuntuu. Tuo vapaaehtoisuus kaikkeen tekemiseen on minulle valtavan tärkeää. Tieto siitä, että saan joka aamu valita jatkanko vai lopetanko, menenkö salille vai otanko margaritan uima-altaalla, on tavallaan se juttu, joka minua ajaa eteenpäin. Teen tätä vapaaehtoisesti, täydellä sydämellä ja suurella intohimolla. En siksi, että on pakko, koska on noustava lavalle kahden kuukauden päästä. Mainittakoon tässä vaiheessa, etten ole jättänyt viimeiseen puoleen vuoteen yhtäkään treeniä välistä.

Syistä toinen liittyy tietämättömyyteeni. En tunne tietäväni tarpeeksi treenaamisesta ja ravinnosta, siitä mikä toimii parhaiten minulla, missä ovat vahvuuteni ja missä heikkouteni. Paljon olen viisastunut kuluneiden kuukausien aikana, mutta paljon on vielä opittavaa jos kilpailuihin mielin. Mielestäni kun ei mitään lajia voi harrastaa kilpatasolla menestyksekkäästi ilman syvällistä tietämystä. En halua päätyä valmentajan heittopussiksi ilman, että ymmärrän itse mitä seurauksia milläkin toimenpiteellä kropalleni on ja miksi asiat tehdään niin kuin tehdään.

Sitten se suurin syy. Vaikken ole erityisen kilpailuhenkinen, vihaan silti häviämistä yli kaiken. Enkä tunne olevani vielä siinä kunnossa, että voisin nousta ylpeänä lavalle ja kilpailla oikeasti voitosta. Ja nyt en puhu rasvan määrästä, vaan siitä tärkeämmästä, lihasmassasta. Vaikka olen kuntoillut tavallisena saliharrastajana kuutisen vuotta, on tavoitteellista ja suunnitelmallisempaa treenaamista takana vasta vuosi. Vartalossani on edelleen epäsopusuhtaisuutta ja ongelmakohtia, jotka vaativat ainakin vuoden pari tällaista treeniä. Keskeneräisenä ei pokka riitä lavalle ja jos sinne joskus päädyn, olen tehnyt pohjatyön niin hyvin, että rasvojen tiristelyn jälkeenkin on jäljellä muutakin kuin luuta ja nahkaa. Eiväthän ne mitkään laihdutuskisat kuitenkaan ole.

****

Sitten näin tämän. Ehkä sinne kisoihin on turha tällaisen mennä ollenkaan, kun paikalla on supergeeneillä varustettuja luonnonlahjakkuuksia, joille kilpailuun valmistautumiseen riittää kuukauden massakausi, pari viikkoa kovaa treeniä ja perään nopea dieetti. Pitäkää kisanne.

 

ps. En nyt laske oikeaksi kilpailuksi sitä käynnissä olevaa muodonmuutos-kilpailua, johon olen osallistunut. Sitä on muuten jäljellä enää kaksi viikkoa!

 

 

Kommentit (13)
  1. Katri/Dracovinia
    10.11.2013, 10:16

    Minulle sanottiin ihan samaa mallin urasta. Edelleen joka ikinen kerta kun lataan uusia mallikuvia ties mihin sosiaaliseen mediaan, saan vastata samaan kysymykseen. Että ”mikset tee mallin töitä elääksesi?” Joka kerta tekee mieli nauraa ihmisten tietämättömyyttä kun tätä kysytään. Olen a) 28-vuotias alternative malli, niille ei ole ihan niin paljoa kysyntää ja b) jos alkaisin tekemään mallitoimiston kautta kuvauksia, loppuisi ilo siitä takuuvarmasti välittömästi. Haluan nauttia malleilusta niin kauan kun saan siitä itse jotain irti ja onhan se ollut mun creative outlet jo tammikuusta 2008, jolloin tapasin sinut Anne ensimmäistä kertaa 🙂

  2. Olen lähdössä fitness classiciin katsomaan kisoja ja hurjalta näyttää bikini fitnessiin osallistujien määrä. No eipä se mitään, yrittänyttä ei laiteta. Eiköhän siellä lavalla erotu ne, ketkä treenaa enemmän kuin 6+11 viikkoa 😉 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *