minä <3 musica
Mikä on sinun kaikkein rakkain harrastus? Tai jos et harrasta mitään, mitä teet vapaa-ajallasi mieluiten?
Kaikki varmaan tekevät jotain vapaa-ajallaan. Todella monet harrastavat urheilua, erilaisia taide- ja kulttuurijuttuja, käsitöitä, ruoanlaittoa, jokaisella on ihan omat mieltymykset. Yleisesti kuitenkin jokaisella on jokin ”oma juttu”, jota tehdään kaikista mieluiten ja se tulee kuin itsestään. Tai jos tänään ei huvita, niin huomenna on päivä uusi. Se on jotain, johon niin kovin uppoaa. Asia, jota tekee mielellään ja se ei ole ikinä mikään taakka. Se on intohimon kohde, palava rakkaus?
”Jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa/surullisen tarinan, joll’ ei oo vertoa.” No ei tämä ole oikeasti surullista. Enkä kerro Rosvo-Roopesta. Mutta tarinan kerron silti. Nimittäin minä olen jo pienenä, noin vuoden vanhana vaatinut saada oman mikrofonin. Olin ilmeisesti nähnyt niitä televisiossa ja tiesin, että sen kanssa kuuluu laulaa. Minä sain sellaisen. Äiti on äänittänyt lauluani, kun olen keksinyt omia biisejä. No siitä on jokunen tovi, melkein 24 vuotta. Edelleenkin laulaminen on minun rakkain harrastukseni ja mulla on selkeästi aina ollut tarve päästä toteuttamaan itseäni musiikin kautta. Olen laulanut kuoroissa, bändeissä ja laulutunneilla. Musiikki on mulle todella tärkeää. Jos en olisi ollut aikanani niin viisas, etten olisi hakenut sairaanhoitajakouluun, olisi musta varmasti tullut jonkin sortin taiteilija.
Musiikki on mahtavaa. Oli mielentila mikä tahansa, siitä on varmasti tehty jo kappale, voit kuunnella mitä tahansa. Siitä on tehty uskomattoman helppoa nykypäivänä. On erilaisia palveluita, joilla musiikkia kuuntelee melkein ilmaiseksi. Näppärää avata vain ohjelma ja klikata pari kertaa ja kohta musiikki jo soi. Ei pölyyntyneitä CD-levyjä, ei tarvita enää minkäänlaista soitintakaan. Ei edes ole enää niin paljon sitä kulttuuria, että ostettaisiin CD-levyjä. Se on toisaalta harmi, niissä on se oma juttunsa. Jotenkin pääsi olemaan osa sitä juttua mukakonkreettisemmin ja kansilehdykäisestä pystyi lukemaan lyriikoita. Muistan edelleen ensimmäisen CD-levyn, jonka saimme siskoni kanssa yhteiseksi mammalta. Se oli YLLÄTYSYLLÄTYS Spice Girlsin toinen albumi Spiceworld, vuosi taisi olla -97. Jalassa oli myös jazzhousut, nekin oli muotia silloin. Oltiin siskon kanssa oikein ysäribeibejä ja hoilotettiin mukana 😀
Musiikin myötä olen myös tavannut useimmat ystäväni. Heidän kanssaan on oltu monessa mukana. (Voitteko kuvitella muuten, jouduin tarkistamaan on oltu-taivutuksen kielenhuoltosivustolta, koska se kuulosti niin pöntöltä :D) On soitettu bändeissä, käyty erilaisissa tapahtumissa, bändi-illoissa, käyty keikoilla tai festareilla yhdessä. Kun kuulee jonkin kappaleen, tulee usein mieleen joku henkilö, tai jokin tapahtuma. Muistoja siis. Niitäkin on monia. Hauskaa on myös se, kuinka edelleen selkäytimestä löytyy jonkun kappaleen melodia tai sanat, vaikka et olisi sitä vuosiin laulanut. Miten niitä voi muistaa? Tuntuu, että pää on nykyään niin harva, ettei sinne meinaa mahtua enää mitään uuttakaan.
Joskus mietin, että mitä jos huomisesta lähtien kaikki musiikki katoaisi? Mitä jos se poistettaisiin niin, ettei sitä osaisi kaivatakaan? Mä kyllä uskon, että ihmisellä on sisäänrakennettu tarve kaikkeen luovuuteen. Sitä sitten tulisi jostakin lisää. Myös mun päässä varmaan silti alkaisi väkisin soida jotain. Siellä kun usein soi jokin kappale/oma melodia. Niitä vaan putkahtaa päähän.
Tästä tuli nyt tämmöinen vuodatus ja hehkutus, mutta ei sitä oikein muutenkaan voi sanoa. Musiikki on ihanaa. Se tekee mut onnelliseksi, mikä tekee sinut?