Kaikki on ihan hyvin

Täällä sujuu ihan hyvin, ainakin fyysisesti. Tällä viikolla kävimme lapsettomuusklinikan varhaisultrassa ja sieltä löytyi kokonaiselta maapähkinältä näyttävä otus, jolla oli syke. Päiviäkin pitäisi olla jo 8+4. Ilmeisesti minullakin on kipurahoja vähän jo maksettuna, sillä kunnollista pahoinvointia ei ole tullut ja korkeaa leposykettä ja ajoittaista närästystä lukuunottamatta fyysinen olo on ihan hyvä.

Mutta sitten se henkinen puoli. Olen aivan loppu ja väsynyt ja ärsyyntynyt ja kiukkuinen, ja tavallaan silti en ole vaan olen vain aika turta. Koko ajan kalvaa pieni huoli, että entäs jos jotain on tapahtunutkin ja kaikki on huonosti. Se kalvaa jo tunti sen jälkeen, kun todistetusti kaikki on ollut hyvin. Koko ajan yllättää kuinka moni asia voi vaikuttaa sikiön kehitykseen: aurinkorasva ja meikitkin. Mitä kaikkea muuta en ole huomannut huomioida?

Ennen myös jopa nautin töistäni, nykyään minua harmittaa joka aamu avata kone. Pinna palaa mikromanageeraukseen ja siihen että minua ei ymmärretä. Nälkäisenä yleensä menetän hermoni yleiseen tehottomuuteen, nyt menetän hermoni siihen myös muuten. En myöskään jaksa olla sosiaalinen ja osallistua kahvitauoille. Oikeastaan mikään ei jaksa kiinnostaa. Onneksi etänä harmistuksiaan pystyy peittelemään, joten tuskin minua vielä töissä vihataan.

Tämän piti kuitenkin olla se hetki, kun olen onnellinen ja innoissani, luotan tulevaisuuteen ja uskon ihmeisiin. Uskon, toivon ja rakastan. Voisin pitkästä aikaa hyvin. Minulla on juuri tällä hetkellä se kaikki mitä niin pitkään toivoinkin.

Nyt oikeasti tahtoisin vain päiväunille, ehkä nukkuisin talvitunta ja päätyisin pari kuukautta eteenpäin. Ehkä jo silloin alan uskaltaa luottaa ja unelmoida? Toivon hartaasti, että sekin päivä vielä tulee.