Toiveeni maailmankaikkeuteen

Lomani aikana vietettiin ystävän polttareita. Osallistujista 6/10 olivat keskimäärin vuoden ikäisen lapsen vanhempia, yksi aivan viimeisillään raskaana (toista lasta). Tunsin kaikki vieraat ennestään, mutta vain morsiammen kanssa tulee oltua normaalisti yhteyksissä. Voitte arvata, mistä polttareissa puhuttiin ja kuinka tämä aihe minua, lapsetonta, ilahduttikaan. Aamupalalla aloitettiin keskustelut synnytyssuunnitelmista ja sama jatkui päivän läpi. Välillä nähtiin myös ’kukkuu’-videoita.

Illalla saunassa kaksi kahdeksankuisen vauvan äitiä keskustelivat, missä vaiheessa päivää on pahin ikävä vauvan luo ja kuinka sietää poissaoloa. Pohtivat, että ”ei voinut yhtään ymmärtää kuinka kova ikävä voi ollakaan ennen vauvan syntymää.” Joinain hetkinä uskon voivani kuvitella oikein hyvin, sillä ikävä on jo nyt paikoin valtava, eikä häntä vielä edes ole kuin ajatuksissa.

Keskustelu jatkui lastenhuoneen sisustukseen ja karkasin uimaan, ei minulla ollut heille antaa sisustusvinkkejä. Eikä kyllä edelliseenkään keskustelunosioon annettavaa. Itse nukuin kuulemma kaappiin tehdyssä sängyssä yksivuotiaaksi, joten lastenhuone kahdeksankuiselle kuulostaa luksukselta.

Tuollaiset tilanteet saavat minut tuntemaan itseni ontoksi ja tunteettomaksi. Kuin minusta olisi tullut huonompi versio itseäni, se jota ei kiinnosta muiden elämä. Olen joskus ollut elämäniloinen ja hyvä keskustelija, ja olen myös hyvin empaattinen. Tuoreiden vanhempien tunteisiin ja tilanteisiin minun on kuitenkin niin hankala tällä hetkellä samaistua. Varjelen itseäni välttelemällä niitä ajatuksia ja oma kaipaukseni siten estää minua edes yrittämästä eläytyä heidän tilanteeseensa. Keskustelutaitoni näissä tilanteissa onkin sitten sen mukaista: menen kuoreeni ja olen hiljaa, juhlissa yleensä karkaan toiseen keskusteluun.

Siellä sitten keskustelusta karattuani ja peilityynellä lammella yksin uidessani, ihailin tähtitaivasta ja pohdin taas kerran maailman epäreiluutta. Tunsin itseni niin pieneksi ja yksinäiseksi suruineni tuon suuren tähtitaivaan alla. Missä on se toinen 20% edustaja siinä porukassa? Ilmeisesti arpa osuisi morsiameen tai toinen niistä kahdesta muusta, jotka eivät olleet sopivassa elämäntilanteessa. Ei vielä toistaiseksi siis tukea sieltä suunnalta.

Katsoessani tähtiä näin luultavasti elämäni ensimmäisen tähdenlennon. Lähetin toiveeni maailmankaikkeuteen. Eikö tähdenlentoihin liittyvien toiveiden kuulu toteutua?

Tällä kertaa en tuhlannut toivettani niin kuin yleensä. Pitkään nimittäin toivoin aina toiveen saatuani, että maailmassa kaikki rakastaisivat kaikkia. Luulisi käytettyjen toiveiden jo riittävän tuollaisen pikkutoiveen toteutumiseen.