Kaksi viivaa
Ajattelin, että jaksaisin toivolla selvitä melko pitkälle testaamatta. Virallinen testipäivä antaa odottaa itseään vielä ensi viikon keskiviikkoon. Vatsassa kuitenkin möngersi ja Oura kertoi lämpöjen pysyvän koholla, joten en malttanut lopulta olla testaamatta, mitä siellä tapahtuu. Nyt olen jo pari päivää salaa maailmalta tutkinut, kun testiin piirtyy toinenkin viiva, ja se vielä vahvistuu.
Monet tuntuvat ratkenneen itkuun positiivisesta raskaustestistä. Yleensä itken kaikesta, mutta jostain syystä nyt kyyneleitä ei ole kuulunut. Reagoinko nyt väärin? Enemmän ilmassa leijuu epäusko. Minunko testissäni ihan oikeasti on haamu? Ja sitä voi ehkä jo kutsua viivaksikin, kun sen näkee jo ilman tihrustamista.
Samalla sisälläni jäytää olo, että ehkä olen pettänyt muut lapsettomat ja uuden ystäväni. Enhän ole kärsinyt yhtään riittävästi, jos ensimmäisen hoidon ensimmäinen yritys jo onnistuu. On niin paljon niitä, jotka ovat odottaneet tätä hetkeä paljon pidempään kuin minä. Nyt olisi heidän vuoronsa, he ovat jonottaneet pidempään. Mielessäni on myös käynyt, että vain menettämällä toisen viivani ansaitsisin enää paikkani heidän joukossaan. Tunne on kovin ristiriitainen, sillä viivan häviämistä en tietenkään toivo.
Eikä tämä niin toimi, että raskaudet jaettaisiin jonotusnumeron mukaan, tiedänhän minä sen. Joillain käy vain parempi tuuri. Oikeasti hyvällä tuurilla nämä viivat olisivat näkyneet jo heti yrityksen alussa. Tällä kertaa se joku, jolle annettiin pieni ylimääräinen ripaus onnea saattoin kuitenkin olla minä? Ehkä se oli tuon kesäisen tähdenlennon voima.
Ei tässä vielä helpotuksesta voi huokaista. Olen rehellisesti aavistuksen kauhuissani. Nyt minulla on jotain, jonka voi ottaa pois. Samalla olen tietysti onnellinen ja ilman keskittymiskykyä mihinkään muuhun. Tämä toinen viiva on tärkeä ensimmäinen askel. Ilman positiivista raskaustestiä ei pääse myöskään jännittämään seuraavia vaiheita. Ja onhan se mahdollisuus, että seuraavatkin vaiheet voivat mennä hyvin. Seuraavana etappina virallinen testipäivä.