Punktio

Nukahdin punktiota edeltävänä iltana jo ennen yhdeksää, nukuin sikeästi ja heräilin omin voimin kello 6. Kello oli aamulla soimassa hiukan kuuden jälkeen, jolloin tuli juoda 2dl kirkasta nestettä ja ottaa kipulääke. Aamulla oli harvinaisen paljon aikaa varsinkin, kun ei aamupalaa ei tarvinnut syödä.

Jännitti, mutta oikeastaan pelkästään hyvälaatuista jännitystä. Minun oloni oli levollinen, sillä minunhan ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin selvitä paikalle, ja se vaikutti olevan hoidossa. Odottelin kengät jalassa ulko-ovella varmaan vartin, että voisimme lähteä ilman että olisimme aivan yliampuvan ajoissa. Olimme silti ensimmäinen pariskunta paikalla.

Mies pääsi heti spermalabraan ja hoitelemaan omaa osuuttaan. Sen jälkeen hän sai lähteä töihin. Toimenpiteeseen olisi saanut puoliso tulla mukaan, mutta emme kokeneet sitä kovin olennaiseksi. Olisinhan siinä vaiheessa ihan pöllyissä.

Hoitajat tulivat vuorotellen noutamaan odotustilaan kertyneitä punktioitavia, ja minunkin vuoroni tuli pian. Pääsin istumaan punaiselle nojatuolille omaan verholoossiini kertaamaan hoitajan kanssa päivän kulkua. Minun vuoroni tulisi neljäntenä, noin kymmeneltä. Hoitaja kyseli kaipaanko rauhoittavaa lääkettä. Olo oli rauhallinen, mutta jostain syystä koin tarpeelliseksi varmistaa hoitajankin mielipiteen, että mitä hän arvelisi. Tulimme siihen tulokseen, että ei sille ollut tarvetta.

Odotteluajan kuuntelin kirjaa ja katselin ulos ikkunasta. Ikkunasta ulos katsominen on julkisivuremontin keskellä asuvalle luksusta, vaikkakin ikkunasta näkyy lähinnä toinen talo. Välissä kävi hoitaja laittamassa kanyylin (ja sekin meni minulla helposti), mutta muuten sai vain olla.

Edeltäviä tyyppejä lähti ja palasi. Hoitajat kyselivät operaation jälkeen kipua asteikolla 0-10, jossa 0 on ei kipua ja 10 sietämätön kipu. Ensimmäinen palaaja sanoi kipulukemakseen 6, siinä vaiheessa alkoi hiukan hirvittää. Lopulta kuitenkin kuulin myös juuri minua edeltävän kävijän kipulukeman olevan 0. Okei, ehkä minullakin käy yhtä hyvä tuuri.

Hiukan ennen kymmentä minut tultiin usuttamaan pissalle ja melkein heti perään pääsin operaatioon. Pöksyt pois ja sängylle makoilemaan. Sain ensimmäisen tujauksen kipulääkettä ja katto rupesi pyörimään. Oikea munasarja oli heti ultrapuikkoa vastassa ja humps vaan ekat 7 rakkulaa oli tyhjennetty. Ihan ensimmäisten rakkuloiden tyhjääminen tuntui hiukan epämukavalta, joten lisää kipulääkettä ja loppu ei tuntunut missään. Vasen munasarja oli ilmeisesti piilossa kohdun takana ja paikalle tarvittiin toinen lääkäri painelemaan, jotta saatiin jokin vatsassa liikkumaan ja toinen munasarja punktoitua ja 4 follikkelia tyhjättyä. Kauhea määrä pahoittelua vatsan painamisesta, mutta se ei kyllä tuntunut missään.

Jälkeenpäin luin lääkärin kirjoituksista, että punktio oli ”melko vaikea”. Varmaan se riippuu mihin vertaavat, mutta ei se paha ollut ainakaan minulle.

Hiukan maailma pyöri vielä kävellessäni takaisin nojatuolilleni toipumaan. Kätilö summasi hoitajalle punktion kulun ja sanoi minun olleen reipas! Se saa minut aina hymyilemään, kun joku kutsuu minua reippaaksi. Sain antaa oman kipuarvioni 0.5, pääsin helpolla. Onnelliseksi siinä kohtaa teki myös ensimmäinen vesihörppy sitten aamukuuden!

Jälleen odottelua. Pohdin tuolissani, että saakohan tähän nukahtaa, kun silmät painuivat kiinni. Sinnittelin kuitenkin hereillä, sillä puolen tunnin päästä piti saada jo syödä ja tunnin päästä oli mahdollisuus päästä kotiin.

Lopulta hoitaja tuli moikkaamaan ja kertoi että 11 rakkulasta oli löydetty 10 munasolua. Oikein sopivasti, enemmän kuin toivoin ja lukema vastasi ultrassa nähtyjä follikkeleja. Aikaa oli kulunut tässä vaiheessa jo yli tunti, olin saanut syötyä ja käytyä vessassa, joten sain lähteä kotiin. Vuotoa kuulemma voisi pistoskohdista tulla 2-10 päivää ja pientä vuotoa tulikin, muuten olin oikein hyvävointinen. Seuraavat päivät pitäisi vältellä kaikenlaisia juttuja joista omaan mieleeni lopulta jäivät vain julkiset saunat, uimahallit, hyppiminen ja kiertoliikkeet. Seuraavana keskiviikkona pääsisi mahdollisesti siirtoon!!!!!!!

Kotiin päästyäni nukuin sitten päikkärit, söin, kävin kävelyllä, nukahdin ennen kahdeksaa illalla uudestaan. Heräsin viideltä pirteänä ja nousin, etten turhaan herättäisi miestäni. Mutta sitten kuitenkin nukahdin sohvalle ja nukuin yhdeksään. ’Muutama’ tunti unta siis.

Lauantaina olo olikin sitten jo aika pitkälti normaali, vuotokin jo loppui. Lähdin siis Turkuun katsomaan siskon ja äidin kanssa Mestarien keikkaa, jonne lippu oli ostettu jo keväällä. Olin jo ajatellut, että en voisi lähteä, ja sopinut että mieheni menisi sitten korvaamaan minua. Iloinen yllätys näin päin. Pakko todeta että tanssiminen ilman hyppimistä (tai nytkäytyksiä) ja kiertoliikkeitä on hankalaa ja vaatii uutta luovuutta!