Uusi ystävä

Jos jotain hyvää on lapsettomuudesta tullut, olen saanut uuden, aivan ihanan ystävän sen myötä.

Olemme olleet aiemmin elämässä tekemisissä enimmäkseen muiden ihmisten ja yhteisten kiinnostusten kautta, mutta nyt meitä yhdistää lapsettomuus. Lapsettomuuden syyt ovat tosin erilaiset, ja he ovat saaneet sen mörön nimeltä selittämätön lapsettomuus. Lapsettomuuden lisäksi yhtäläisyyksiä on myös paljon muita: mm. koulutus, asuinalue, elämäntilanne, analyyttinen luonne ja jopa todella monet kiinnostuksen kohteet sekä toisaalta monet lapsuuden/nuoruuden traumat ja elämänkriisit.

Käymme yhdessä kävelyillä purkamassa mieltämme lapsettomuuden epäreiluudesta ja muustakin. Aina siinä hurahtaa vähintään 3h helposti, ja kerta kerran jälkeen yllätyn, kuinka nopeasti aika kului. Usein odotan näitä sessioita enemmän kuin monia muita viikon kivoja asioita.

Nyt sisälläni on herännyt pelko siitä, että menetän tämän ystävyyden, jos  toinen meistä raskautuu. Hän on ollut viimeiset kuukaudet mieheni lisäksi tärkein tukipilarini, ainoa toinen, joka jotenkin oikeasti ymmärtää (ja välillä miestäni paremmin). Kuitenkin jos meistä (vain) toisella tärppäisi muuttaisi tämän suhteen tasapainon, sillä toistaiseksi olemme rakentaneet ystävyyttä vain tämän yhteisen surun varaan. Samalla toivon todella sydämeni pohjasta, että heillä tärppäisi (ja meillä myös). Ristiriitaista.

Olemme toki myös keskustelleet tästäkin aiheesta. Miten kertoa toiselle positiivisesta raskaustestistä? Itse toivon kuulevani suoraan, heti ja ennen kaikkea näkeväni sen kaiken ilon toisen silmissä (tai äänessä tai viestissä), jotta saisin edes sen pienen palasen siitä onnesta myös. Ehkä haluaisin kuulla myös jo ne toivonpilkahdukset kierron lopulla, jotta saan olla mukana positiivisessa jännityksessä, eikä totuus hyppäisi niin yhtäkkisesti silmille. Tämä voi olla aika haastava vaatimus, tiedän.

Posiitivisesta raskaustestistä alkaa toki vasta seuraava jännitys, ja sen jälkeenkin tarvitsisin itse vielä paljon tukea. Minua IVF-hoitojen kohonnut keskenmenoriski pelottaa, sillä keskenmenot eivät ole perheessäni muutenkaan olleet tavattomia. Voi olla, että sitä tukea ei enää saa silloin samasta paikasta, enkä sitä voisi vaatiakaan.

Osaisinko itse olla se tuki? Vaikea sanoa, mahdollisesti. Aika sen näyttää.

Tällä hetkellä pelkkä raskaana oleminen tuntuu ikään kuin toiselta ulottuvuudelta, paikalta, joka on minulta suljettu. Positiivisen raskaustestin myötä muut ihmiset pääsevät sinne ja sinne ystävänikin saattaa kadota. Siellä koetut tunteet, toiveet ja pelot olisivat uusia ja erilaisia, mutta tarvitsisivat tukea nekin. Tietysti voi myös toivoa, että kokisimme tuon toisen ulottuvuuden suunnilleen yhtä aikaa, mutta todennäköisyydet siihen lienevät hyvin pienet.

Vaikka toivon meille molemmille onnistumista heti, omalla pienellä tavallani toivon samalla, että saamme tämän ystävyyssuhteen ensin kestäväksi, jotta onnistuisimme selviämään näistä tulevista haasteista. Kiitollinen olen kuitenkin jo kaikesta siitä vertaistuesta, mitä olen saanut häneltä, kävi sitten tulevaisuudessa mitä hyvänsä. Hän ansaitsee joka tapauksessa onnellisen lopun, jonka aikanaan koemme joko yhdessä tai erikseen. Toivottavasti kuitenkin yhdessä.