Äitiys

En ole koskaan halunnut lapsia. En silti sano, etten koskaan aio sellaista saada, koska en halua niellä sanojani myöhemmin – kaikkihan on mahdollista. Mutta tällä hetkellä en keksi yhtään hyvää syytä ryhtyä moiseen projektiin.

Päinvastoin. Niin paljon kuin nautinkin ajasta kavereiden lasten kanssa, mietin joka kerta oven sulkiessani, että HUH onneksi eivät ole omia. Luomme mieheni kanssa merkitseviä katseita, kun joku saa raivarit julkisissa tiloissa: HUH onneksi ei ole meidän.

En varsinaisesti vihaa lapsia, mutta en voi sanoa niistä pitävänikään. Haaveilen K-18 junista, ravintoloista, hotelleista, kylpylöistä ja kaupoista, minulla ei riitä ymmärrystä koko 13-tuntisen lentomatkan parkuvalle tapaukselle ja ärsyynnyn takuuvarmasti tuijottavasta ipanasta. Silti olen ihan vilpittömän onnellinen aina kun joku ystävistäni ilmoittaa saavansa lapsen enkä näe muiden ratkaisua saada lapsia mitenkään ongelmallisena tai huonona. Onhan ne hirmuisen söpöjä. Minä en vain halua niitä itse. Lainalapset ovat jees, mutta muutaman tunnin päästä palautan heidän mielellään omaan osoitteeseensa.

Ihan vähän kyllä valehtelin. On minulla kaksi syytä haluta lapsi, ne eivät vain taida riittää. Haluaisin nimittäin antaa lapselle nimen. Ja ostaa lastenvaatteita. Mutta realistina olen päätynyt siihen, että jos en ole valmis muuttamaan elämäntapaani sen vertaa että siihen mahtuisi koira tai kissa, en todellakaan ole valmis lapseen.

Lapsia ei onneksi nykyään tarvitse hankkia, niitä kun on maailmassa käsittääkseni ihan tarpeeksi vaikken minä kanna omaa korteani kekoon. Ja ”on sitten joku joka huolehtii minusta kun olen vanha” on toivottavasti ajatuksenakin kuopattu jo vuosisata sitten.

Nautin itsenäisyydestäni ja vapaudestani. Haluan mennä ja tulla keneltäkään kysymättä. Viime vuodesta matkustin kuudesosan ulkomailla. En aio luopua harrastuksistani, jotka vievät suuren osan vapaa-aikaani. Olen oman aikani ja elämänvalintojeni suhteen rehdisti itsekäs, se kun ei ketään (lapsetonta) loukkaa.

Tiedän, että ärsytän joitain ihmisiä valinnallani. Jostain syystä lapsettomuus valintana on monelle vaikea niellä. Mutta jos minä annan teidän hankkia pilvin pimein huutavia kakaroita, niin antakaa toki minun olla niitä ilman.

 

tumblr_lh4fdz6kca1qgzszpo1_500_large.png

 

Kuva: WeHeartIt

Suhteet Oma elämä Hyvä olo

Run, Forrest, Run!

Tullakseen hyväksi juoksijaksi pitää juosta. Joissain muissa lajeissa tauko voi tuoda uutta puhtia treeniin, mutta juoksun suhteen tuo ei ainakaan minulla päde. Viime kesänä juoksin kolmisen lenkkiä viikossa, lenkit pitenivät ja tahti parani. Kun nyt olen ehtinyt pururadalle noin kerran viikkoon, jalat painavat tonnin ja pää hokee koko ajan samaa eikö täältä pääsisi jo kotiin -mantraa.

Lueskelen haaveillen lehdissä esitettyjä juoksuohjelmia, mutta en millään kykene tuollaisiin lenkkaritreenimääriin. En, vaikka treenaankin 5-7 päivänä viikossa. Jos painuisin kolmena tai neljänä iltana juoksupolulle, en voisi mennä välipäivinä tekemään kyykkytreeniä tai spinnaamaan, enkä kestä noin yksipuolista harjoittelua. Haluan vaihtelua ja iloa, vaikken tavoitteellisuuttakaan sinänsä kaihda.

Vai ajattelenko tämän nyt jotenkin väärin? Olisiko mahdotonta yhdistää juoksu johonkin muuhun treeniin, käydä tekemässä ne kyykyt esimerkiksi heti lenkin perään?

Te, joilla maratonit ovat tuttua kauraa: onko elämä teille pelkkää juoksua vai salliiko harjoittelunne koko tarjottimellisen muitakin lajeja?

beach-running.jpg
Kuva: WeHeartIt

Hyvinvointi Liikunta