Kakka!

Olin viime yön mökillä yötä. Yksin. Me ei siis juurikaan yövytä koskaan mökillä, koska varsinainen kotipaikka on ihan muutaman kilsan päässä. Eikä mökillä ole kauaa edes ollut kunnollisia fasiliteettejä, että yöpyminen olisi ollut edes mahdollista. Nyt on. Aurinkopaneeleista lähtien kaikki. 

Mietin, että oisin romanttisesti kirjoittanut blogia auringonlaskussa laiturin nokassa. No, ei kirjoittanut. Luin kirjaa. Mutta kun aurinko painui mailleen, niin alkoi tietysti vähä pelottamaan. Mökki ei ole missään erämaassa eli karhuja ei pyöri nurkissa. Mökki ei myöskään ole niin lähellä sivistystä, että sinne joku eksyisi pahat mielessä. MUT SILTI.

Painuin siis tylsästi ajoissa nukkumaan. Katoin yhden jaksollisen Yle Areenasta (tokihan mökillä toimii myös netti, kännykän kautta) Hunted-sarjaa. Ja sitten nukuin seiskaan.

Mutta, pahin pelko realisoituikin vasta aamulla.

Kakkahätä! 

Mökillä on huussi. Olen pakon edessä taipunut tekemään huussissa ykkösen ja se ei ole enää iso ongelma. Pakon edessä, koska alkoholi on diureetti :).

Mutta että kakkonen. Ei, sitä olen pihdannut aina kotiin ja vesivessaan.

Aamulla oli vaan pakko taipua. Pidin ovea auki ja olin nopea. 

Minulla on erittäin hankala suhde ulosteeseen. Vihaan yleisiä vessoja ja sitä, että ihmiset kakkaavat siellä. Erityisesti bajamajoissa. Kääk, eikö voisi olla kolmenlaisia bajamajoja. 1. Vain pissalle 2. Molemmille 3. En ole varma. Yleiset vessat ja huussi, suhtaudun niihin vähän kuin töihin menoon: mielelläni välttelisin mutta kun on pakko. Oma vessa on kuin harrastus, sinne menee mielellään.

Paitsi jos joku on kylässä.

Muistan, kun J dumppasi (no pun intented) minut. Muistan miten minua vitutti yhtena asiana se, että JUURI olin rentoutunut ja oppinut käymään kakkosella, kun J oli kylässä. 

Miten epäreilua. Minulle se oli iso siirtymäriitti meidän suhteessamme!!

Toinen epäreiluus on se, että tulee dumpatuksi juuri kun suuseksi alkaa toimimaan. Tiedättehän, kun siitä tulee luonteva osa seksiä eikä tuleminen kestä ikuisuutta jännityksen takia.

Tähän paskamaisuuteen syyllistyi Mies. 

Perkeleen paskiainen!

 

 

 

Hyvinvointi Hyvä olo Syvällistä

Suunta hakusissa

Kaikenlaisia aiheita on pyörinyt päässä, mutta tuon eilisen lyhyen rykäisyn lisäksi, en ole jostain syystä saanut aikaiseksi kirjoittaa.

Olen alkanut myös vähän kyseenalaistaa koko blogin olemassaoloa.

Lähinnä minua vähän ahdistaa, kun minulla ei ole oikein sellaista omaa tyyliä eikä aihepiiriä.

Blogeja on monenlaisia mutta minun blogini ei oikein ole mitään näistä.

On blogit, jotka ovat hauskoja. Näistä suosikkini on This is not the life I ordered. Osaan olla hauska ja sarkastinen, mutta tulisiko liian korkea julkaisukynnys, jos aina pitäis tulla vitsillä sisään? 

Sitten on tietysti ränttäysblogit eli pahasti sanottuna ammattimaisten mieltensäpahoittajien avautumiset. Ei esimerkkejä, ettei tuu paha mieli. Koetan vältellä näiden lukemista. Koska heidän agenda on yleensä hyvä, mutta se raivoaminen ja oman agendan esiintuominen minkä tahansa kontekstista irrotetun lausahduksen tiimoilta, on vaan ärsyttävää luettavaa. Eikä mitenkään luottamustaherättävää. Luultavasti niillä vaikutetaan vain niihin, jotka ovat valmiiksi samaa mieltä. Samaan kategoriaan menevät ideologiset blogit *puistatus*.

Lifestyle-blogit ovat ihan kivoja, mutta minulla ei ole muuta lifestyleä kuin tuo hevonen. 

Hevosblogeista lueskelen vain Katjan 30 vuotta kavioliitossa (menee myös kategoriaan hauskat) ja Jillaa

Omaa hevosblogia en halua aloittaa. Emme treenaa mihinkään ihmeelliseen päämäärään enkä koe olevani mitenkään erityisen pätevä ja valveutunut hevosihminen, että osaisin ”neuvoa” muita. Jos taas toisin esille hevospitofilosofiaani, niin saattais mennä ränttäämiseksi ja hyi fan, sitä haluan välttää. 

Kuten tuossa ylempänä mainitsin, niin ränttääminen on huonointa muutosviestintää, mitä vaan voi olla. Vai onko niin, ettei ränttääjät edes haluaa vaikuttaa? Ehkäpä niin. 

Ränttääminen olisi se helpoin tyylilaji. Aiheita kyllä riittäisi. Mutta en halua. In the grand scheme of things, minun mielipiteellä, olipa se miten hyvin perusteltu tahansa, ei ole mitään merkitystä. Varsinkin kun puhutaan aiheista jotka menevät tunteisiin. Ja mikäpä näinä aikoina ei menisi. Päänsisäisestä ränttäämisestä pitäisi päästä eroon muutenkin, se on niin kuluttavaa. Eli blogipostausten menttaalikirjoittaminen ei ainakaan siihen auta.

Olen lueskellut täällä muutamia blogeja, esim. Missä olet Laura, ja olen positiivisen kateellinen kirjoittajan kirjoitustyylistä. Eli blogin punainen lanka voi myös olla kirjoitustyyli ja aihe vapaa(hko).

Ehkä haluaisin jotain sellaista. Kehittyä kirjoittajana. Kehittää jonkun suht omalaatuisen tyylin kirjoittaa vaikka lankakerästä.

En tiedä. Pitää vähän tuumailla.

 

Puheenaiheet Syvällistä