Vielä viimeisen kerran puristan lujasti mahdollisuutta, josta päästän irti seuraavalla uloshengitykselläni. Tunnen kuinka kyyneleet nousevat jalkapohjistani asti, ottaen vauhtia pallean kohdalta ja ei aikaakaan, kun koko kehoni antautuu silmieni kautta huuhdeltavaksi. Hyökyaalto. Oi, mikä pato purkautuukaan! Luopumista ja surua niin paljon, juuri niin paljon kuin tarvitaan siihen, että voin taas hengittää kevyesti tietäen, että en välttänyt sitä, mikä olisi ennen pitkää kuitenkin ollut edessä tavalla tai toisella…
Olla tässä nyt. Höyhenen kevyenä leijaillen avaruudessa, sulautua ja löytää takaisin kotiini; sieluni, mieleni, kehoni… Olen sittenkin kokonainen, vaikkakin etsien äärirajojani ja niiden sisälläolevaa. Tutkin. Äärirajat, joiden sisällä on kaikki tarpeellinen juuri nyt. Se on totta. Minä riitän. Näinkin. Minussa on tilaa hengittää ja laajentua joka soluuni. Hengitän joka soluuni. kyllä, juuri näin. Voisin tehdä tätä aina. Hengittää.

Noin tuli kuvailtua nyt yhdenlaista surua, joka liittyy luopumiseen. Joskus sitä viimiseen asti puristaa, kunnes antaa periksi väistämättömälle surulle.

Jostain syystä täysikuu ei tällä kertaa vaikuttanut minuun kovinkaan voimakkaasti, vaikka samalla on tässä pms meneillään. Itseasiassa olen ilahtunut siitä, että eilen ja toissapäivänä oli vain kohtalaisen alavireinen kummajaisolo paikka paikoin. Tässä kohtaa täysikuuta muutenkin yleensä tulee vapautuneempi olo ja varsinkin, jos kuukautisten alku sattuu juuri tälle päivälle, silloin on ihanan raukea ja väsynyt olo. Mutta nyt, kun energia ei vielä purkautunut kuukautisverenä niin purkautui se sitten luovuutena. Energian purkautuminen luovuutenakin on vapauttavaa.

Tuli mieleen, kun olin kirjoittanut tuon runon tai ajatuksenvirtaa kaltaisen, että monissa ilmiöissä homma etenee tuohon tyyliin. Jostain syystä ajattelin ensimmäisenä orgasmia, miten maisemat ja mielikuvat olisivat erilaisia. Esim. Rauhallisesti, mutta varmasti Linnanmäen Kingi nousee kohti huippukorkeuttaan, jännitys tiivistyy ja lopulta on päästettävä irti, koska pudotus… Suuri määrä energiaa tiivistyy ja sitten vapautuu kesäisellä kukkakedolla makoiluun, kun lämmin tuuli hivelee ihoa ja hiuksia, linnut laulelee ja perhoset lentelee kauniisti ympärillä.

Energiaa olen miettinyt viime aikoina paljon. Jotenkin vasta hetki sitten ihan konkretian tasolla ymmärsin, että mihin fokuksensa pistää, sinne energiaa virtaa. Noin yksinkertaiselta kuulostaa, mutta mulla meni 39 vuotta tajuta, että minä saan ihan valita, mihin energiani laitan. Voihan kettu😂 Kyllä on kivaa! Saan priorisoida! Joo, onhan se aikaansaavuus ihan eri sitten vaikkapa itselle tärkeiden asioiden suhteen, kun ymmärtää, että aikuinen ihminen saa päättää omasta energian suuntaamisestaan lähes koko ajan. Onneksi ja Luojan kiitos, elintoiminnot ottavat toimiakseen oman osansa energiasta ihan lupaa kysymättä ja vielä tuottavatkin energiaa ihmisen, tässä tapauksessa minun käyttööni.

Energia, mikä suruun menee on lopulta hedelmällistä, koska suru pitää surra, jotta vapautuu tilaa itsessä jollekin valoisalle esim. Surun sureminen itsestä ulos ”ikuiseen valtamereen” on tarpeellista ja hyväksi sekä luonnollinen osa irtipäästämisen prosessia. Energia, mikä menee kärsimyksen tai jonkin muun pitkäkestoisen ikävän tunteen ylläpitämiseen onkin sitten toinen juttu. Siitä myöhemmin lisää❤

Asettelin 3 pehmoeläintä sohvalleni vierekkäin ja nimesin ne vasemmalta oikealle: Sielu, Keho ja Mieli. ”Mitäs teille tänä sunnuntaina saisi olla?” kysyin, kun lapseni oli haettu puolenpäivän aikoihin tulevalle isäviikolleen. Oli ensimmäinen kerta ikinä,kun kysyin ja ensimmäinen kerta ikinä,kun kuuntelin vastauksen turvallisena aikuisena. Aivan, on hyvä tiedostaa oma roolinsa ja sille kuuluvat tehtävät roolista riippuen. Nyt minun tehtäväni suhteessa sieluuni, kehooni ja mieleeni on turvallisen aikuisen rooli. Minä olen sekä lapselleni että tuolle pehmoeläinkolmikolle turvallinen aikuinen.

Olla turvallinen aikuinen itsensä eri osille… Se tarkoittaa minulle sitä, että teen tietoisia valintoja sen suhteen ,mille osalle annan milloin ja mitä. Ja valintani ovat rakkaudellisia, rajoja kunnioittavia ja isomman kokonaisuuden hyvää edistäviä tekoja tukevia. Näin olen tuon turvallisen aikuisen asemaa nyt itselleni selventänyt. Sunnuntaina mieli jäi ilman huomiota ja myös ilman ajatuksenvaihto seuraa, koska oli tärkeämpää antaa sielulle sen kaipaamaa rauhaa ja hiljaisuutta sekä keholle rakkautta, turvaa, halia, silityksiä, avaavaa ja lämmittävää lempeää tanssia sekä ihana kylpy merisuolan ja kuivatun laventelin kera kynttilänvalossa.

Etäkoulu, joka tapahtuu siis pääsääntöisesti meet-luennoilla ruudun edessä istuen useampi tunti päivässä on minulle kuormittavaa, koska en ole tottunut istumaan koneen äärellä päivittäin enkä montaa tuntia kerrallaan. Myös itse opiskelu on rankkaa vaikkakin antoisaa. Väsyn toistaiseksi aika helposti. Voin kertoa siitä myöhemmin lisää. Siksi siis lepo aina silloin kun väsyttää ja olen yksin on minulle todella tärkeää sekä tanssi – joka päivä, kuten myös meditointi ja aamun lyhyehkö joogaharjoitus sekä ulkoilu. Tärkeistä ihmissuhteista on myös huolehdittava, eikä suhdetta itseen voi myöskään väheksyä.

Vuosi 2021 on erityinen. Olen päättänyt olla ilman miestä, koska tahdon todella paljon miehen, eli loppuelämän kumppanin ja sitä ennen minun täytyy oppia olemaan itselleni hyvä ja antaa lapselleni paljon huomiota, kuten tulevaisuudessakin ja edistää sekä tukea myös hänen kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. On helpompi olla muille hyvä, kun oppii olemaan itselleen hyvä, vai mitä?

Tässä blogissani tulen myös jakamaan vinkkejäni siihen liittyen, miten oppia paremmaksi itselleen ja sitä kautta säteilemään hyvää myös muille.

Ihminen on osa isompaa kokonaisuutta ja jokaisella ihmisellä on yksilöllinen tärkeä tehtävä maailmassa, joka palvelee parempaa ja terveempää tulevaisuutta. Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja merkityksellisiä, vaikka tehtävien kuvat vaihtelevat. Se elämän energia, mikä meissä virtaa on hyvin ihmeellistä. Se on näkymätöntä. Myös sielu, eli henki on näkymätön ja silti sen voi aistia, kuten elämän. Elämä on ihme ja lahja sekä etuoikeus. Jos hyvin käy, yksilö oivaltaa tehtävänsä elinvuosiensa aikana. Kiitolliseksi oppiminen, jos ei vielä ole oppinut, varmasti yhdistää jokaisen ihmisen tehtävää.

Näistä ja monista muista aiheista myöhemmin!

Sen vielä mainitsen, että kaikki blogissani julkaisemani kirjoitukset ovat mielipiteitäni ja kokemuksiani, eli ei objektiivisia absoluuttisia faktoja. Joskus käytän lähteitä ja silloin ilmoitan ne selkeästi.