Tee loppuun!

Tunnusta: kuinka monta keskeneräistä käsityöprojektia teillä rakkaat kanssabloggaajani on kesken? Laskitko mukaan kaikki aloitetut yksinäiset villasukat ja valmiiksi leikatut kankaanpalat? Tai ne kivat paperit jotka ostit sitä origami-ideaa varten, jota et koskaan toteuttanut?

Maaliskuussa korjataan taas tilanne, ja tehdään jotain loppuun. Ihan oikeasti valmiiksi saakka. Ota yksi keskeneräinen käsityö/askartelu/tuunaus/jokumuumikä, ja tee se valmiiksi. 

Eikä niitä keskeneräisiä tarvitse oikeasti laskea. Tyydyn itsekin toteamaan että onhan niitä, sillä järjestelmällisyys jää minulta aina ompeluhuoneen ulkopuolelle. 

Mutta nyt on (vuosittaisen) kurinpalautuksen aika. Joten maaliskuun haaste on:

getsitdone.jpg

Kauneus DIY

Pellavapussi santulle

saintpaulia1.jpg

Ihan pikaisesti tulin huikkaamaan, että en unohtanut pellavahaastetta! Vaikka haasteen aihe oli monipuolisuudessaan loistava, ja ideoitakin pörräsi päässä pitkin kuukautta, hupeni helmikuun vapaa-aika lomaan, ja lomalta paluun jälkeiseen saamattomuuteen.

Lomailimme perheeni kanssa ystäväni luona Teksasissa, joka talvikaudellakin on lämmin ja kasvillisuudeltaan karun kaunis. Yhdistelmä kasvitieteellistä puutarhaa ja upean taidemuseon pihapiiriä saivat aivoni naksahtamaan kesä ja kukat -asentoon. Vietin monta iltaa puutarhasuunnitelmia tehden, kunnes takaisin maahan satanut lumi palautti minut arkiseen helmikuuhun. Pihalla voi lapioida vasta lunta, eikä sormia saa tungettua jäiseen multaan.

Mutta onneksi sisälle voi tuoda lisää vihreää. Vanhojen huonekasvien rinnalla on nyt paljon kaikenlaista uutta. Mm. Teksasin innoittamia kaktuksia ja kuvassa näkyvä perinteinen paavalinkukka.

Ja kuinka tämä liittyy pellavahaasteeseen? No siten, että halusin peittää saintpaulian tylsän muoviruukun (onpa muuten vaikea löytää kivoja ruukkuja aluslautasella), ja pala vanhaa pellavaverhoa sopi siihen mainiosti. Pyöreäpohjainen pussukka oli supernopea omella, eikä tarvikkeisiinkaan mennyt senttiäkään. Jääpähän enemmän rahaa uusiin kukkiin!

kukat.jpg

Ilmakasvit odottavat pääsyä omatekoisiin amppelivirityksiin, joten lisää viherkasvipostauksia on taatusti luvassa.

Kohta on kevät!

Kauneus Sisustus DIY