Kävimme kesällä pienellä perhelomalla Tukholmassa ja siellä paimentaessani kaupungilla kahta vikkeläjalkaista pikkukaveria tajusin tarvitsevani uuden repun. Pikkurepun. Sellaisen, joka pysyy tukevasti mukana eikä valahda ärsyttävästi takapuolelta eteen kuten olkalaukku kun kumartuu metrisen matkaseuralaisen puoleen. Sellaisen, joka on riittävän suuri nielläkseen sen perus kännykkä-lompakko-avaimet ja lisäksi ehkä vesipullon ja vielä jotain pientä, vaikkapa ohuen neuleen tai pikkuostoksen, ja sen sellaista. Mutta kuitenkin niin naftin, ettei sitä tulisi vahingossa pakattua täyteen kaikenlaista varmuuden vuoksi -tavaraa ihan vain siksi että mahtuu, jota sitten roudaa olkapäät pakottaen ja niska jumissa koko päivän.

Alkuperäinen suunnitelma oli ommella reppu simppelisti mustasta canvasista, mutta tonkiessani Marimekon tehtaanmyymälän palalaaria törmäsin näihin Vuokko Eskolin-Nurmesniemen Pirput parput ja Varvunraita -kuoseihin, jotka oli painettu verhoilukankaille. Ei siitä ajatuksesta sitten oikein päässyt enää takaisin tylsään mustaan.

Etuläpän taakse piiloon jäävä nappi, vetoketjut ja muut osaset löytyivät omista varastoista. Hihnat ja olkahihnojen välikappaleet (mikä niiden ”kiristimien” oikea nimi on?) olen joskus ottanut talteen miehen rikkoontuneesta repusta, eli ovat kierrätyskamaa. Vuorina ja läpän välissä on vanullinen tikkikangas, se antaa riittävästi tukea joten vältyin tukikankaiden käytöltä.

Alkuperäinen suunnitelma oli käyttää tuoreehkossa Suuressa käsityölehdessä julkaistua repun kaavaa, mutta päädyinkin sitten suunnittelemaan sen alusta loppuun itse. Olenkin varsin tyytyväinen mittasuhteisiin. Tästä tuli juuri sellainen kuin piti; kaikki tarpeellinen mahtuu mukaan, myös varavaippa.

Tein repun sisälle ja taakse pikkutaskut, jotta kaikkea ei tarvitsisi säilyttää repun varsinaisessa pussiosassa. Sisätaskun saa kiinni neppareilla.