Tytön huoneen uusi ilme

lastensanky3.jpg

Pian viisivuotias tyttäreni on viimeiset kaksi vuotta kaivannut vanhaa matalaa lastensänkyään. Kun muutimme nykyiseen taloomme kaksi vuotta sitten, ostin tyttäreni huoneeseen matalan parvisängyn työpöydällä. Ajattelin silloin, että sängyn alla on loistava leikkipaikka ja junioriparvi toisi pieneen huoneeseen lisätilaa, mutta haaveeni eivät ihan toteutuneet. Matalan parven alle muodostui lelulaatikoiden varasto, ja hermot meni aina imuroidessa, sänkyä pedatessa ja erityisesti lakanoita vaihtaessa.

Kesällä bongasin Torista sievän valkoisen  puusängyn sängynaluslaatikon kera, ja laitoin parvisängyn myyntiin. Tyttäreni toivoi huoneeseen väreiksi kirkkaan keltaista, pinkkiä ja turkoosia, ja sängyn valkoinen maalipinta kaipasi joka tapauksessa kohennusta. Sopiva keltainen sävy löytyi valmiiksi sävytetyistä Tikkurilan Helmi-maaleista.

lastensanky1.jpg

Paklasin pari kolhua sängynaluslaatikosta, ja hioin sängyn ja laatikon huolellisesti. Tartuntapohjamaalina käytin jälleen vesiliukoista Teknoksen pohjamaalia. Kolmen Helmi-kerroksen jälkeen sänky oli valmis.

lastensanky2.jpg

Sängynaluslaatikko on osoittautunut loistavaksi lelujemmaksi.

Seinälle tein jo aiemmin postaamani keltaisen hyllyn. Sijoitin sen niin korkealle, ettei pää kolise siihen sängyllä touhutessa. Kehys vaihtuville taideteoksille on washiteipistä.

lastensanky4.jpg

Mököttävän Erno-kissan takana näkyvän ihanan virkatun pöllön on tehnyt anoppini,vanha iso nallekin on käsintehty, ja ylähyllyn puput ovat äitini tekemiä. Minä ompelin päiväpeiton paksusta mustavalkoisesta puuvillasta ja tikkivuoresta. Koristetyynyt tein tyttäreni valitsemista kankaista. Se kaivattu turkoosi kangas on vielä etsinnässä. Onneksi matosta löytyy ripaus sinistä.

Tytär tykkää uudesta sängystään. Kissat tykkää siitä erityisen paljon, ja minullakaan ei enää mene hermot siivotessa. Tai no menee, mutta ei enää lelulaatikoiden vuoksi.

Koti Sisustus DIY Lasten tyyli

Amppeli metalliputkesta

amppeli_metalliputkesta1.jpg

Haaveissani on ollut tehdä himmeli metallista. Ison himmelin tekeminen on valtava työ (tajusin sen tästä pienestä olkihimmelistä), joten päätin kuitenkin aloittaa jostain paljon pienemmästä. Eli himmelien inspiroimasta amppelista.

Amppeli koostuu kolmioista. Pohja on kolmio, josta nousee kolme kolmiota laidoiksi, jotka puolestaan yhdistetään kolmella pitkällä putkella. Leikkasin Hobby Pointista löytyneestä 3 mm alumiiniputkesta yhdeksän 12 cm mittaista pätkää ja kolme 20 cm pätkää. Koska putkileikkuria ei juuri insipiraation iskiessä ollut käsillä, leikkasin putken Dremelillä. Muuten hyvä katkaisutyökalu, mutta kaikki putken päät piti kevyesti viilata siisteiksi. Putkien yhdistämiseen käytin paksua metallilankaa. Se kestää ruukun painon, ja pitää amppelin hyvin muodossaan, mutta oli ehkä pikkaisen liian jäykkää, jotta kulmista olisi tullut viimeisen päälle siistit. Kiinnitin amppelin kattoon mustalla nahkajäljitelmänauhalla.

amppeli_metalliputkesta3.jpg

Isompikin viherkasvi sopisi makuuhuoneeseen, mutta pakko pysyä arjen realiteeteissa. Täystuhokissani tykkäävät kasveista ihan yhtä paljon kuin minä. Siksipä turvallisimpia valintoja ovat pienet amppelikukat tarpeeksi kaukana pöydistä ja kaapeista. Tämän viheradiantumin pitäisi pärjätä varjossakin (epäilemättä, tuhosin jo yhden adiantumin liian paahteisella ikkunalla). Jos talvi näyttää sille liian vaikealta kaukana ikkunasta, siirrän sen olohuoneen valoisempien ikkunoiden ääreen. Olettaen, että saan säilytettyä sen hengissä talveen saakka!

Sainpahan makuuhuoneeseen ripauksen vihreää, ja testattua millainen askartelumateriaali alumiiniputki on. Näin kapea putki vääntyy helposti, siitä vähän miinusta, mutta on siedettävän hintaista isompaankin työhön, ja putkileikkureilla sen leikkaaminen onnistuu helposti ja siististi. Eli niin kiva materiaali, että kävin ostamassa sitä saman tien vähän lisää. Lisää geometrisiä koristeita luvassa!

Koti Sisustus DIY