Olen päässyt mattojen teon opettelussa siihen pisteeseen, että ensimmäinen mattoloimi on käytetty. Kolmas itse tekemäni räsymatto valmistui tyttäreni huoneeseen (edelliset matot löytyvät ompeluhuoneesta ja keittiöstä). Halusin tytöllekin kirkkaita värejä, joten matossa vuorottelevat punakirjavat, vihreät ja siniset raidat.

Räsymatossa ihaninta on kuteisiin taltioidut muistot. Sinisissä raidoissa on äitiyspaita, jota käytin tytärtäni odottaessa. Punaisissa ja vihreissä kuteissa on sen talon verhoja, jossa asuimme tyttäremme vauva-aikana. On siellä seassa anopilta ja ystävältä saatuja kuteita, ja vähän ostettujakin.

Eripaksuisilla ja -laatuisilla kuteilla syntyi, tulkinnasta riippuen, epätasainen tai eläväpintainen matto. Aloitin ja purin mattoa useita kertoja kunnes sain värityksen toimimaan haluamallani tavalla. Pilkunviilausluonteeni ei kuitenkaan riittänyt tekemään täysin suorareunaista ja tasaista mattoa, mutta perfektionistinkin on hyvä välillä löysäillä ja paukuttaa kangaspuita terapeuttisella vimmalla lopputuloksesta liikaa välittämättä.

Tämän maton jälkeen loimi olikin lähes loppu. Tein vielä jämäkuteista eteismatoksi pienen vihreänkirjavan matonpätkän, joka näkyy ensimmäisessä kuvassa. Aikamoinen väri-iloittelu sekin. Siitä on tullut kissojen riehumismatto. Se löytyy yleensä öisen rallin seurauksena aamulla mytystä kaapin alta.

Niin Erno. Älä yritäkään katsoa enoomitääntehnyt-silmillä. Tiedän, että sinä sen sinne ryttäät.