Ruumis & mieli

Pamsu: Hei, hei! Moi Zeta! Mä ehkä tajusi senny!

Zen-mestari: No moi, ai joko taas, hehheh? No, mitäs nyt olet mennyt opettamaan itsellesi?

P: No kuule. Siis psykankurssi alko taas, ja siel tietysti alotettiin sillä, että mitä eroa on eläimellä ja ihmisellä, ja ai et ku tuli hienosti ku apteeki hyllylt sielt yhelt teinipojalt määritelmä, et eläin toimii vaisto varas ja ihmine järkeilee. Siitä ei nyt sit vielä oo jatkettu, mut huome tai viiko pääst viimeistää päästää sit järki/tunne-osioon. No niin. Ja sitten on tämä ihovammajuttu, siin onki ny monta tasoo.

Z: No niinhän se ihossa on… No niin, annas tulla.

P: Kato. Tätähä ny o jatkunu ja jatkunu, ihan typerää on ollu. Ain sitä toivoo, et täl kertaa iho paranis äkkii, ja niihä se o viime aikoin tehnyki, eikä siihe jaksais nii hirveesti sit huomioo kiinnittää. Mut sit ku huomaa, ettei nii käynykkää, ni sit täytyy niinku ain alusta asti uuestaa miettii, et millai tää menikää: rikkinäisyys, tulehdus ja paraneminen on se järjestys, mut ettei tulis takapakkii kato. Ja täl viikol mää sit tajusi, vaik hyvin tiesin enneki, et takapakki tulee siitä, ku mää raavin, ja mää raavin, ku mul ei oo hyvä olo. Vaisto ja järki kato! Ja ruumis ja mieli! Et ny pitää niinku kuunnel omaa kroppaa ja men se erel, et mikä varmasti o mulle ny paras. Et vaik tekis mieli men lenkil, ni ei kannat, ku sit hiki kutittaa, ja jos vaik kui tekis mieli touhut asioit pois päiväjärjestyksest ni ei ku jos väsyttää ni sit ollaa väsyneit. Ku se o se kroppa mikä siel huutaa et jumalaut muija ny oikoseks ku ei voimat riitä kaikkeen! Ja kun ei huuto riitä ni se alkaa nipistelee ja polttaa! Et kat ny ku itestki pitää pitää huolta! Ja sit ku mä tän niinku hokasi, ni sit mää rauhoituin, enkä enää stressannu niin, ja kestin paremmin sen et koko aja pitää rasvat jos meinaa ittes parantaa, ja vaik se aika o pois muust ni se o tärkeet mulle. Pari kuukauttaha mä täs oon valitellu, ku ei oo ollu hetke rauhaa, mut ei siit kannat muit syyttää, ku ois ite pitänyt vaa sanoo et nyt stop, mää tarvinny hetken iha itelleni. Et sit ku mul o hyvä, ni mä jaksan paremmi tehä ja olla, mut jos annan taudin olla ja teen hampaat irves ni sit oon vaan kiree enkä ikin pääse vaik sin uimahallii Kertu kaa vaik siit o ny puhuttu jo jonku aikaa.

Z: Ja ihan ite tähän johtopäätökseen nyt tulit…

P: …nii no kertaus on opintojen äiti, ei sitä aina kaikkee oppimaansa muist…

Z: Onko iho kunnossa nyt sitten?

P: No semmone vastasyntynee vauva vast ulkoilmaa totutteleva näköne se o, mut selkeesti parempi jo. Et kyl ne ajatukset sit ruumiisee vaikuttaa.

Z: Hyvä. Mut taitaa olla jotain muutakin vielä?

P: Totta kai! Sitä samuraihommaa tässä… Ja työtä ja kotia ja semmosia pyörittelin, ja feminismijuttuja. Että kun siis: kaikki jututhan lähtee ajatuksesta, joku keksii jotai ja sit aletaa toteuttaa ja sit on koht siin kaike näköst koneistoo ja muilleki asti riittää kiiret siit, mikä lähti vaa jostai päähäpistost. Et kui hianoo se o. Yhtäkkii o joku EU-projekti pyörimäs tai elokuva valmis tai jotaki. Ja sillaiha tää maailma toimii! Ei meil ois taloi tai koului tai hallituksii jos ei joku ois sitä ajatust saanu ja toteuttanu ja kehitelly eteepäi. No ni. Ja sit et ku mä niin tykkään pistää niit ajatuksii liikkeel, et se on niinku se mun juttuni, ja parast se o jos saa kehittää jotai oikeesti tarpeellist ja toimivaa, et siit tulee hianoo, eikä vaa pako edes keksii äkkii jotai iha ookoot.

Z: …niin sitten se naisasia tässä?

P: Nii! Ku reilu vuosi sit aloin ol iha tasapainos itteni kans sen asia suhteen et kotiäiteily on must hianoo, vaik tot kai kaipasin siihe jotai vähä älyllisempää puolt mukaan, ku olin nii pyristelly sitä vastaa jotenki, et muka äiteily ei salli semmost tiätylaist kunniahimoo lainkaa. Et siin ei muka ois sisältöö… Et ai kauheet mitä muka-patriarkaalisvastast vammaepäfeminismiä! Yhteiskuntaha täs vialline o, eikä äitiys! Mikä muu täs maailmas o just sitä ajatuksest lähtevää, maailman täyttävää ja käynnis pitävää voimaa ku lasten tekemine, niide hengis pitämine ja niille mahdollisimma hyvät eväät tarjoomine?! Et ny ku tos äske pikkutyttöje kans piirakkaa leivottii oikee essut pääl ja juteltii kaikennäköst, ni siinä se onni iha oikeesti oli. Ja tietty siin kans ku aamusti Miehe nukkuvaa naamaa kyttäsi, ku se aina vaa o yhtä komee ja mul täydelline ku sillo joskus. Et tämä kaikki me ollaa yhes tähä iha tyhjäst, ajatuksist luotu. Aika teos, sanosi!

Z: Hyvä. No mites tästä sit eteenpäin?

P: No pidetää täst ajatuksest ny kii ja annetaa edellee satakymmene prosenttii iten ja ilon kautta ja katotaa mihi se riittää mut jos ei riitä ni ei siit kannat mitää stressii ottaa ku periaattees mul o jo kaikki tässä nyt ja kaikki sen pääl o plussaa ja bonusta.

Z: No se kuulostaa hyvältä! Tästä pidetään kiinni. Pärjäilet varmaan taas?

P: Tarkotus olis. Kiitos ny!