Shea, voi shea!

look

Atoopikon elämästä: nappasin jonkun pöpön mukaani jostain tai sitten reagoin suomalaiseen kesäluontoon. Oli miten oli, nenä alkoi vuotaa heti kotiinpaluun jälkeen kolme viikkoa sitten. Uskon vahvasti siihen, että flunssa kestää hoidettuna 14 vuorokautta ja hoitamattomana kaksi viikkoa, joten nyt alkaa olla varmaa, että tämä oli näitä atoopikon erikoisia, tämmöinen tulehduskierre.

Aina, kun minulla vuotaa nenä, kämmeniini tai sormenpäihini ilmestyy pienen pieniä vesirakkuloita, jotka kuivuvat pian ja tuntuvat kuivattavan ja punerruttavan lähiympäristönsä. Myös suolisto reagoi tavalla tai toisella, mutta se voi liittyä tietenkin myös sairastamisen mukanaan tuomaan stressiin (olen siinä tosi huono, en osaa levätä, ja se ärsyttää, mikä taas ärsyttää; lisäksi iho kiristää ja polttelee, eli on ruma ja kamala olo, mikä ärsyttää lisää). Normaalisti oireet häviävät kahdessa viikossa.

Nyt olen sitten vielä lisäksi lenkkeillessä hionnut ja raapinut, koska kuiva iho ei kestä itse suoltamansa suolaa. Raapiessa kuivaan ihoon menee pöpöjä. Pöpöt valtaavat kropan ja pistävät rään valumaan. Tauti pitäisi hoitaa heti levolla ja mahdollisesti paikallisella kortisonihoidolla, josta en tykkää, tai korvaavalla antibakteerisella luonnontuotteella, jota en ole hankkinut. Tämän tiedän oikein hyvin, mutta koska tauti häviää kahdessa viikossa ja päivät kuluvat niin nopeasti, en oikein koskaan muista aloittaa lepäämistä ja hoitamista ajoissa.

Iho on ehtinyt karstaantua, koska raapimisesta on jo tullut refleksi. Mikään perusrasva ei tunnu enää auttavan. En tykkää kortisonista. En muista mennä apteekkiin. Löydän illalla kaapista sheavoita. Pelastus! Se viilentää ja kosteuttaa! Se parantaa! En enää tunne jatkuvaa tarvetta kyhnyttää karstaa pois unissani tai valveilla! Ihanaa! Tunnen oloni ihmiseksi jälleen!

Voin hyvillä mielin ja ihmisen värisenä lähteä tänään rouva Hilliä kuuntelemaan, ehkä uskallan vähän meikkiäkin laittaa. Vielä kun saisi päätettyä, uskoako sade-ennusteisiin vai ei, niin voisi valita vaatteet ja alkaa valmistautumaan.

Kauneus Mieli Iho

Jazzviikko ja lapset #2

Lava

Edellisen postauksen alla Facebookin puolella uskalsin uumoilla, että ”Jouduin oikein miettimään, että onko nykyinen tilanne ”ennen oli talvellakin kolme metriä lunta” -osastoa, mutta ei, kyllä on varmaan enää tämä yksi päivä sitä samaa hyvää tasoa. Kiitos ruotsinkielisten sponsorien siis

ja olin kyllä väärässä. Ei ole Kidsit minkään päivän osalta entisellään, ei minun eikä satunnaisotannalla haastateltujen tuttujen tai tutuntuttujen mielestä. Että däämn juu, bois änd göörls, jotka menitte pilaamaan hyvän brändin! Ei, briljanttinen mutta ilmainen lastentapahtuma ei tuota suoraan yhtään euroa festivaaliorganisaatiolle, mutta luo sitä hyvää mieltä ja pöhinää, jota mikään lainattu idea tai markkinointitoimisto ei pysty päälleliimaamalla tuomaan paikkaan, jossa on elämää ja asukkaita festivaaliviikon ulkopuolellakin. Nyt on ihan hilkulla, etten enää varaakaan meidän lapsiperheen euroja Porissa käytettäväksi, vaan saatan, perhana, mennä hengailemaan vaikka Raumalle! Yleisön silmään nimittäin pistää aika selvästi se, ettei tuotannolla ole enää kivaa, eikä väkisin väännetty hauskuus kyllä muutu aidoksi.

Ja vielä että: toisessa yhteydessä jotain toista lapsiin ja nuoriin liittyvää asiaa kommentoidessani sanoin, että niin kauan kun mietitään numeroita eikä asioita, mietitään numeroita eikä asioita. Tässä yhteydessä haluan siis viitata siihen, että vaikka lapsiin sijoitetut eurot eivät automaattisesti näy seuraavassa kvartaali- tai vuosituloksessa (kuten ei brändinrakennukseenkaan sijoitetut rahat), niillä on monenlaisia välillisiä tuottoja. Sosiaalipalveluissa ja koulutuksessa se tarkoittaa paremminvoivia ja itseohjautuvampia lapsia, mikä pitkällä tähtäimellä taas säästää muilla momenteilla. Jazzfestivaalin sivutoimintona lapsi(perhei)lle suunnattu ilmaistapahtuma tuo paikalle perheenjäseniä ja niiden kavereita ja kaverien kavereita monta vuotta eteenpäin, sittenkin, kun ne alkavat osallistua niihin maksullisiin konsertteihin. Kun tehdään hommat hyvin siitä näkökulmasta, että tehdään hyvin – ei siitä, että tienataan hyvin – jengi tykkää ja on valmis osallistumaan (ja siinä sivussa tulee järjestäjällekin rahaa takaisin). Eikö tämä ole itsestäänselvyys?

* * * * *

Anteeksi äskeinen. Veera on kasvanut tapahtuman sisällä niin hyvin, että oli ihan onnessaan pienten muskarista Salsanamian konsertin päätökseen asti. Se ei ehkä hihku onneaan jatkuvasti ja kuuluvasti, mutta kun näkee, miten sen nenä alkaa kääntyillä eri suuntiin ja se alkaa kysellä, voiko se mennä tonne tai ollaanko me tässä jos se käy tuolla, tiedän, että se nauttii. Yleisöä oli vähemmän kuin ennen, kojuja oli vähemmän kuin ennen, loistavaa Biancan juontamaa väliohjelmaa oli vähemmän kuin ennen eli ei yhtään, mutta Veera tietää jo, että tukikohdasta – oli se sitten meidän tai Leenan perheen viltti – voi lähteä seikkailemaan pieniksi toveiksi kerrallaan, käydä moikkailemassa tuttuja ja käydä ihmettelemässä asioita. Sitä oli ihana seurata! Onneksi sillä oli isänsä vanha vihreä teepaita päällä, niin että erotin siitä välillä vilauksia.

Kerttu taas on vielä joka kerta paikalla kuin ensimmäistä kertaa, ja koska lavalla ei tapahtunut lähes koko ajan, se ei oikein tuntunut tajuavan, mistä oli kysymys. Ei ollut katseltavaa ja ihmeteltävää. Pelle Hermannin puisto kiehtoi sitä paljon enemmän. Muumilaulut eivät avautuneet sille. Ilmapallokin karkasi, mutta onneksi Veera antoi omansa tilalle. Pillimehu ja välipalakeksi pelastivat yhden tilanteen, Allun tapaaminen ja lampaat toisen. Sitten vietiin se kotiin syömään ja päikkäreille. Veeran palautin Kirvatsiin, jätin sen herrasväki W:n huomaan ja painuin itse takaisin kotiin rauhoittelemaan itseäni.

Voi sentään. Onneksi SuomiAreenalla sentään oli vielä tarjontaa pienille. Ja on mustikkametsää ja paloautoesittelyjä ja uimarantaa. Me äidit ollaan siitä tylsiä tyyppejä, että me jotenkin laitetaan lasten viihtyminen usein etusijalle, koska jos niillä ei ole kivaa, niin ei ole meilläkään, ja meilläkin kuitenkin pitää olla kivaa.

Kulttuuri Vanhemmuus Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta