A) tykkään näpertää ja leipominen sopii siihen itseilmaisukategoriaan paremmin kuin hyvin

B) olen sittenkin wannabe-osa-aikakotiäiti

C) viikonloppu on viikolle se, mitä joulukuu vuodelle, eli parasta leipomisaikaa

D) lähipiirissä on useampia keliaakikkoja ja gluteenittomasta ruokavaliosta hyötyviä henkilöitä, joille ei viime viikonlopun pullat sovi

E) Leena toi lehtiä, joista yhdessä oli juttua Virpi Mikkosesta (jonka Kiitos hyvää -blogi, josta kaikki lähti, löytyy täältä) ja tämän hyvinvointiresepteistä.

Halusin testata superhelpon kakkupohjan.

Mulla ei tietenkään ole 17-senttistä irtopohjavuokaa, kuten Mikkosella, vaan suunnilleen 24-senttinen, joten muokkasin määriä epäkemistimäisellä suurpiirteisyydellä. Laitoin blenderiin viisi munaa, 14 kuivattua taatelia ja kuusi kuivattua luumua sekä silmäkaakaopurkin loput, eli noin 2 dl. Surrauttelin, kunnes kaikki oli pehmeää mömmöä. Kaivoin sekoittimen pohjan niin puhtaaksi kuin pystyin ja läiskin sisällön voideltuun irtopohjavuokaan, jonka laitoin 200-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi.

Kuvitelkaa, miltä auttamaan tulleen Kertun naama näytti, kun se oli maistellut kaavinta.

Vapaalla kädellä lisäillyt raaka-ainemäärät nostivat kakkupohjan noin kaksisenttiseksi. Ja koska kahvittelijat olivat jo tulleet ovesta sisään, kun pohja oli määrä nostaa ulos uunista, se oli siellä ihan hiukan liian kauan. Silti koostumus oli aika ihana! Siis semmoinen, ettei uskoisi, ettei siinä ollut jauhoja, ja kevyt, ilmava suorastaan. Epäilen, että kaakaota oli liikaa suhteessa hedelmiin, tai sitten ne tuoreet olisivat tuoneet enemmän makeutta. Maistelijat vakuuttivat, ettei se haitannut.

Päällisillähän sitä makeutta pystyy muokkaamaan sydämensä kyllyydestä. Jääkaapissa oli Mummon omenahilloa, levitin sitä pohjalle, ja siihen päälle viipaloin banaanin. Kuvan oton jälkeen tuunasin vielä hasselpähkinärouheella, oli aika jees. Tämä jää käyttöön.