Näönkorjausleikkaus

IMG_6215.JPG

Kun otan silmälasit nenältäni ja heilautan hiukseni auki, yleisö kohahtaa ja ihmettelee täydellistä muodonmuutostani.

Silmälasit menevät pakkasella huuruun, vesisateessa märäksi ja ovat aurinkolasikeleillä kovin hankalat. Ilman rillejäni olen oman luokitukseni mukaan näkövammainen, koska juuri ja juuri voisin selvitä hengissä pienessä elämänpiirissä ilman seikkailuntarvetta, mutta hyvin rajoittunutta elämäni olisi. Onneksi on piilolinssit, vaikka en niitä jaksakaan päivittäin pitää, paitsi joskus, koska ruuhkavuodet, teinipoikien keskellä työskentely ja näistä seuraava söpöstelyn priorisoinnin kyseenalaistaminen. Näihin faktoihin olen tottunut.

Kuukausi takaperin tulin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ajatelleeksi, että asioita voisi muuttaa. Silmien laserleikkauksia on tehnyt parikymmentä vuotta, ja reilu kymmenen vuotta sitten taisin kuulla omassa tuttavapiirissäni ensimmäisen ihmisen korjauttaneen likinäköisyytensä. Silloin hinta tuntui aika kovalta, muutakin rahanmenoa oli eikä jotenkin muutenkaan tuntunut minun jutultani se. Mutta nyt! Tonnin alennuksen lupaava mainos sai minut ensin harkitsemaan ja sitten innostumaan: ollapa normaalisti näkevä ihminen! Sehän olisi mahdollista, ja voisi tehdä elämästä erilaista! Varasin ajan maksuttomaan konsultaatioon, ja varauduin ajatukseen siitä, että saisin näköni takaisin vielä tämän kuukauden aikana, koska en oikein voinut kuvitella, miksi silmiäni ei voisi operoida, kun ei mitään ongelmaa ole koskaan ollut.

No. Istuin hämärässä huoneessa leuka hyllyllä katselemassa kirkkaisiin valoihin ja samalla silmistäni otettiin lähikuvia. Silmän painekin tarkastettiin jollain ihme vekottimella, joka hipaisi silmääni. Sitten odottelin hetken lääkäriä. Lääkäri halusi ottaa uusintakuvat toisesta silmästäni. Haastatteli samalla, miten kauan olen operaatiosta haaveillut ja miten siihen suhtaudun. Vaihdoimme toiseen, valaistuun huoneeseen, jossa lääkäri esitteli minulle silmän rakennetta ja sitten kaavioita silmistäni. Uudet kuvat otettiin siksi, että silmäni onkin erityinen. Sarveiskalvoni on (tai ovat, en enää muista, puhuttiinko vain yhdestä vai molemmista silmistä) tavallista ohuemmat, joka jo on yksi lisäriskitekijä. Toinen, ja suurempi, on se, että silmäni pinnassa on epätasaisuuksia, jännästi kuitenkin etu- ja takapinnassa symmetrisesti. Enpä tiennyt, että niinkin voi olla!

Normaalisti laserleikkauksen epäonnistumisen riski on promille tai alle, minulle kerrottiin. Näiden minun erikoisuuksieni vuoksi minun silmieni operoinnin pieleen menemisen mahdollisuus olisi jopa 2%. Kysyin, onko nyt niin, että vaikkei lääkäri sano juu eikä ei, niin antaa kuitenkin asiakkaan pelästyä sen verran, että asiakas itse ymmärtää kieltäytyä leikkauksesta, ja vastaus oli kyllä. Mikäli leikkaus epäonnistuisi, saattaisin menettää näköni lähes kokonaan, ja mittavat korjausleikkaukset, niiden hinnat ja vakuutusyhtiön kanssa keskusteleminen eivät välttämättä olisi mikään hilpeä paketti siihen päälle.

Näön korjaaminen laserilla on nykyään rutiinitoimenpide, ja sellaisenaan turvallinen. Näin on kuitenkin vain silloin, kun olosuhteet ovat kaikin puolin normaalit. Minä tulin siihen tulokseen, että olen ylpeästi erikoisuus, ja koska olen tähän astisen neljännesvuosisadan selvinnyt huononäköisenä, voin tehdä niin tästä eteenkin päin. Ikänäkö iskee kuitenkin jossain vaiheessa, joten jotkut rillit saisin käyttööni taas muutaman vuoden päästä joka tapauksessa. Sitä paitsi säästöä tuli nyt vielä enemmän kuin se luvattu tonni!

Kauneus Mieli Meikki Trendit

Laatuajan loppu?

Pyykki

On eräs erittäin painava syy, miksi lapset kannattaa laittaa rutiininomaisesti petiin iltakahdeksalta eikä yhtään myöhemmin: aikuisten lapsivapaa aika.

Naislaif juuri tänään pyöritteli tätä omasta näkökulmastaan, mutta meillä perspektiivi on vielä toinen ja aikaikkuna lyhyempi. Paitsi että sitä ei enää oikeastaan ole. Joululoma on muuttanut kaiken, ja tuntuu, että ehkä lopullisesti. Ainakin on esimakua jostain, jostain, mikä löyhkää tylsältä keski-iältä. 

Kolmevuotiaan nukahtaminen tapahtuu edelleen kahdeksan ja yhdeksän välillä, mutta kahdeksanvuotias nauttii nyt suuresti mahdollisuudestaan valvoa, koska kouluun ei ole tarvinnut herätä reiluun kahteen viikkoon. Kymmeneltä se on silti viimeistään häädetty nukkumaan, vaikka varmasti on lukenut vielä senkin jälkeen jotain. Kouluviikoillakin se on saanut olla alhaalla puoli kymmeneen, jos on edessä kymppiaamu, puoli yhdeksään jos menee kasiin. Aamut ovat olleet vähän tahmaisia, ehkä pitäisi sittenkin tiukentaa? Mutta ymmärrän kyllä, että koululainen haluaa erioikeuden kolmevuotiaaseen sisarukseensa nähden. Sitä paitsi samaan aikaan nukkumaan meneminen aiheuttaa sipinää ja hihitystä ja molempien nukahtamisen vasta aivan liian myöhään.

Myönnän, ettei ole meillä ollut aina vauhdikkaat bakkanaalit käynnissä heti, kun lapset on saatu yläkertaan, mutta pitkään oli niin, että aikuisten pieni iltapala ja iltakahvi nautittiin voitonriemuisesti kahden kesken, katsottiin ehkä samalla jotain telkkarista tai höpöteltiin mitä höpöteltiin, esimerkiksi. Oli tärkeää, että oli rutiini! Sitä odotettiin! Jes! Lapset on pois jaloista! Nyt ollaan kahdestaan, aikuisten kesken!

Nyt kuvio on muuttunut. Ennen se tapahtui joka toinen viikonloppu, kun isojen lasten kanssa katsottiin Selviytyjät (milloin seuraava kausi alkaa?!), mutta silloinkin aina odotettiin, että pienet olivat nukkumassa, ennen kuin karkki- ja popparipussit lyötiin olkkarin lattialle, ja sitten kymmeneltä alettiin kaikki haukottelemaan ja pistämään iltaa pakettiin. Nyt onkin normaalitila, että meidän lisäksi siinä sohvalla loikoo joku muukin, yhtä pitkään kuin mekin. Kun se lähtee hammaspesulle, aikuiset käyvät silmät ristissä ”vähän” koneella, ja kömpivät sitten hetken päästä perässä.

Kyllä. Kyllä koululaisen nukkumaanmenoaikoja on kiristettävä. Tervetuloa, ihana arki.

Perhe Vanhemmuus