Keittiösäilytystuunaus

Oli kova tarve saada keittiöön ihan hiukan lisää säilytystilaa.

image.jpeg

Haluttiin toimiva, joskin edullinen eli tyylin puolesta kompromissiratkaisu. Oikein mitat otettiin ja katselmus tehtiin ja päädyttiin tanskalaisen myymälän lastulevytuotteeseen, joka oli tilaustavaraa ja noudettavissa tänään.

Pikku hiljaa kotiutumisen jälkeen alettiin kasailemaan huonekalua ja vähän vitsailtiin, että mitä jos se ei mahdukaan. No totta kai se mahtuisi. Mehän mitattiin sen paikka, koska liikaa tilaa ei todellakaan ollut: salongin ja keittiön välinen ovi, joka avattuna kätkee taakseen siivousvälineistön, on tietyn levyinen, sen vieressä on Mummoni senkki, joka on tietyn levyinen, ja kaapin paikan toisella puolella on portaat.

Kaappi saatiin kasaan, ja sitten se laitettiin paikoilleen, paitsi ei laitettukaan, koska se oli viisi senttiä liian leveä tai viisi senttiä liian korkea (suhteessa siis oikeassa reunassa olevaan portaaseen, jonka viereen tai alle sen voisi sijoittaa). Seurasi kaikenlaista kiroilua ja taivastelua ja pohdintaa: Käytiinkö me kaupassa semmonen keskustelu, et mitä jos se me mitattiin väärin ja sen onkin liian iso?

Mietittiin, pitäisikö ottaa ovet pois ja käyttää kaappia avohyllynä ja sijoittaa se kohtisuoraan senkin päähän. Tai rappusten alle. Kokeiltiin joka suuntaan. Aina oli vaikeaa: olisi pitänyt kurkotella, yhdessä versiossa jopa rappujen välistä. Irrotettiin kolmesenttiset jalat ja yritettiin väkivalloin työntää kaappia rappusen alle. Ei. Luovutettiin ja siirrettiin kaappi puuhellan viereen. Ei! – Se mahtuis jos irrotettais toi kansi… – Joo! Irrotetaan! Laitetaan siihen päälle sit jotain… jotain! – No ei! – Joo joo mut oikeeseti sahataan pala siitä pois! Sen takia tää on tämmönen edullinen kaluste, että sitä raaskii tuunailla. Kokeillaan! 

Mies tuhahtelee ja menee vähän kauemmas jotain muuta tekemään. Minä mittaan ja epäröin ja mittaan tuhat kertaa uudestaan ja ihmettelen, miten vaikeaa voi olla, ja tajuan sitten, että ammattilainen ehkä ymmärtäisi suosiolla tehdä paperista kaavan tai käyttäisi kulmamittaa eikä pelkkää mittanauhaa. Mutta minkäs teet, mittanauha on nyt ainoa väline. Mies tulee takaisin sahan kanssa. 
image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Ja se istuu kuin äärimmäisen hienostunut silkkihansikas söpöiseen pikku kätöseen!

image.jpeg

Niin kuin olisi aina siinä ollut. Hiano!

Koti Sisustus DIY

Amis vs. lukio

wp_20160527_11_31_53_pro.jpg

Puhuttiin me kyllä paljosta muustakin, mutta kun tänään pitkästä aikaa tapasin lukionopekaverin ja kerroin tämänhetkisistä myllerryksistä työn saralla, hänen kommenttinsa jäi kaikumaan takaraivoon:

Musta tuntuu, että koko sen ajan, kun ollaan tunnettu ja sä olet ollut tuolla töissä, teillä on jatkuvasti ollut tommosta säätöä.

Eikä se ole siis työpaikan vika, vaan tämän vuosikymmenen aikana vain se ensimmäinen vuosi ei ollut muutosta täynnä, kiitos Opetushallituksen (valtion virasto, joka vastaa koulutuksen kehittämisestä Suomessa) ja muiden ylempien säätävien tahojen. Ihan oikealla asialla ollaan: ammatillista koulutusta tarjoavien laitosten määrä on ollut tässä maassa valtava, ja kun ne kuitenkin valtion rahalla pyörivät, on ollut ihan asiallista vaatia pienten toimijoiden yhdistämistä (vaikka se toikin viiden vuoden irtisanomissuojat eli käytännössä monen monta rinnakkaista johtajaa, joille ei enää riittänyt saavutettuja etuja vastaavaa työnkuvaa, vaan ainoastaan sitä vastaava palkka, mistä johtuen moni kuntabudjetti on paukkunut ja suorittavat määräaikaiset työntekijät kärsineet), ja yhdistely eli muutos on aiheuttanut amiksissa epätietoisuutta talojen valta- ja pedagogisten kulttuurien sisällä. Opetussuunnitelmat ovat muuttuneet, ja taas muuttuneet, mikä on hyvä, koska opetuksen on vastattava yhteiskunnan tarpeisiin, vaikka käytännössä opetussuunnitelmatyö tarkoittaa helvetillistä paperisotaa, joka ei muuta opetusta, elleivät opettajat ole omassa päässään työstäneet opsia sen sijaan, että joutuivat työstämään erilaisten lomakkeiden täyttöä ja tekstimuotoja. Arviointiasteikkoja on muuteltu, mikä on kai ihan jees, mutta käytännössä työnantajalle on ihan sama, lukeeko todistuksessa 3 asteikolla 1-3 vai 1-5, kunhan työntekijä osaa sen, mitä tarvitaan – ja opintoviikoista siirryttiin osaamispisteisiin, jolla nimityksellä ei myöskään ole mitään merkitystä oikean elämän kannalta. Paitsi opettajien oikean työelämän kannalta, koska mehän ne arvosanat ja opintoviikot muunnellaan ja hyväksi jossakin yhteydessä luetaan. Ja nyt sitten säästetään ja suunnataan katseita kohti ammatillista reformia. Ai niin ja keksitään uusia tapoja opettaa asioita ja opetetaankin vielä siinä sivussa, livenä tai diginä – eri opintoaloista koostuvia ryhmiä, joiden opiskelijoiden opinnot henkilökohtaistetaan ja joissa jokaiselle on annettava mahdollisuus edetä omaan, samaan tai muuhun tahtiin. Ja suunnitellaan ja arvioidaan.

Lukioissa siirrytään digitaalisiin ylioppilaskirjoituksiin. Se on kieltämättä suuri muutos.

Amiksissa muuten siirrytään pikku hiljaa kokonaistyöaikaan vai vuosityöaikaan vai mikä se nyt oli. Olen henkisesti jo kauan sitten suudellut virkatyöaikoja hyvästiksi.

Puheenaiheet Työ Uutiset ja yhteiskunta