Endorfiinihöyryt = puhdasta rakkautta

Ai että mikä fiilis! TÄTÄ olen niin kaivannut! Kunnon hikeä, pauhaavaa sykettä korvissa, lihasten polttoa ja täriseviä käsiä. LÖÖÖÖV!

Mentiin ennen treenejä kaverini Liisan kanssa tsekkaamaan salin puoli, kun aikaa oli vajaa tunti. Naurettiin myös toistemme leuanvetonäytteille – siis miten joku ihminen muka pystyy nostamaan itsensä ylös, kun me noustiin ehkä maksimissaan 2 cm ylöspäin, vaikka kuinka kiskottiin? 😀 Mutta ei me pelkästään siellä vaan pelleilty, vaan vedettiin tehokkaasti kunnon soijat pintaan. Treenien lämmittelyvaiheessa sitten tuntuikin siltä, että pumppu leikkaa kiinni. Ei tosiaan tarvitsisi etukäteen mitään omia lämmittelyjä vetää salilla, sen verran irtosi hiki kyllä muutenkin!

Pariharjoittelun aikana hanskoilla mäiskintä oli ihanan terapeuttista ja pistareita pitäessä sai nauttia herkullisesta tärinästä lapojen seudulla. Suora, sivukoukku, sivukoukku, yläkoukku! Kädet oli olkapäästä ranteisiin asti ihan punaisena, ei epäilystäkään siitä, etteikö veren saisi kunnolla kiertämään ja lämmön pintaan. Siinä kohtaa kun tämä biisi alkoi soimaan, oma fiilis nousi johonkin kattoon ja tuntui melkein siltä, kuin olisi ollut viihteellä bailaamassa! Hyvällä treenimusiikilla on niin iso vaikutus suoritukseen, se on aivan varma. Hiljaisuudessahan koko homma olisi ihan tylsää. 

collage.jpg

Yllättävän hyvin löytyi käsistä puhtia (joo, ei ne todellakaan näytä siltä spagettinaruolemuksellaan!), joten eiköhän tuo Onnin kantelu ole ihan hyvää huomaamatonta treeniä. Hissittömässä talossa kun kantaa kolmannesta kerroksesta vajaan viiden kilon kopassa vauvaa, joka kuukausi sitten painoi 6,5 kg, saa ihan kivasti tuntumaa käsivarsiin, let me tell you.

Paras puoli koko hommassa on kyllä hauskuus. On ihan eri asia treenata porukalla ja pareittain, kuin yksin ähkiä salilla tai hyppiä kylki kyljessä ryhmäliikuntatunnilla. Sanoinkin eilen kesken treenien nauraneeni niin paljon, että korvien taakse sattuu! Sama fiilis oli viimeksi juoksukoulussa, kun tekniikkaa harjoiteltiin isommalla porukalla ja tehtiin yhteislenkkejä – ihan parasta. 

Sairaalassa makaamisen aikana kärsin muuten ihan uskomattomasta niskajumista, mihin ei auttaneet lihasrelaksantit tai särkylääkkeet. Kotiin päästyä se pikkuhiljaa helpotti, mutta edelleen selkärangan vasemmalta puolelta vihloo leukaa rintaan painaessa. Rintaranka on ollut kyllä kunnolla jumissa, liikkuvuus – mitä se on? Eilisen myötä homma helpotti niin paljon, että enää ei tunnu melkein ollenkaan kipua ja leuan saa huomattavasti paremmin painettua alas. Yksien treenien jälkeen! Ei kuntonyrkkeilyä turhaan suositella etenkin istumatyötä tekeville ja niska-hartiaseudun vaivoista kärsiville. Toimii.

Tästä se lähti nyt liikkeelle. Nauttiminen. En jaksa odottaa seuraavia treenejä!

Kommentit (1)
  1. Vitsi kuin hyvä juttu tää! Jatkat vaan samaan malliin ni pian ei oo kädet pulkannarut! 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *