Juuri tässä

collage.jpg

Mistä aloittaisin vajaan neljän kuukauden blogitauon jälkeen? Pitkästä aikaa tekee mieli kirjoittaa, mutta näin pitkän tauon jälkeen se tuntuu vähintäänkin nihkeältä. Yritetään. Aloitetaan vaikka viimeisimmistä kuulumisista ja toivottavasti tämän jälkeen postauksia tulee taas useammin. 

Lapset voi hyvin ja on yhtä ihania edelleen! Nidalla viimeinen viikkoa koulua, Noelilla vielä ennen lomaa muutama viikko aikaa touhuta päiväkodissa. Onnilla tuli jo puolen vuoden etappi eteen, kovin on vauhdikas ja iloinen poika! Ryömien menee, naureskelee etenkin siskon ja veljen jutuille, tykkää astioista, lelujen pesuohjelapuista, keinumisesta ja sängyllä möyrimisestä. 

Parisuhde on yhtä rakkauden täyteinen ja kukoistava, kuin ennenkin. Juhlistettiin juuri viikonloppuna kaksivuotispäivää; piknik Hietsussa shampanjan kera, adrenaliiniryöppy Linnanmäellä, kävely kauniissa kesäillassa pitkin Töölönlahtea, ulkona syöminen illalla… Täydellistä. 

Liikkumisesta olen pyrkinyt nauttimaan, pitämään siitä kiinni mahdollisuuksien mukaan ja saamaan kuntoa paremmaksi hiljalleen vamman jälkeisten voimattomuuden ja jaksamattomuuden jälkeen. Ihan kivasti on mennytkin, huhtikuussa juoksin jo 10 kilometriä alle tuntiin (ja tulin onnesta itkien kotiin)! Edelleen saan muistuttaa itselleni, että pitäisi olla lempeä näissä asioissa, että muistan lähtökohdat ja otan kaiken nauttimisen kannalta ruoskimisen sijaan. Sen kyllä olen huomannut, että pitkä liikkumattomuus ei tee yhtään hyvää; pinna kiristyy ja kokonaisvaltainen hyvinvointi kierii viheltäen alamäkeä. Säännöllinen liikkuminen on iloisen ja rennon olon kannalta tärkeää, etenkin lapsiperheen arkea eläessä. En liiemmin tavoittele mitään superkuntoa tai himotreenaajan titteliä, vaan hyvällä fiiliksellä mennään ja edetään.

Aivovamman suhteen mennään ihan hyvällä polulla. Olen ehtinyt käydä neurologilla, neuro-oftalmologilla, korvalääkärillä ja neuropsykologilla. Oireista on jäljellä edelleen vasemman korvan pulsoiva tinnitus ja ääriasennoissa ilmenevät kaksoiskuvat. Toipuminen on siis sujunut erittäin hyvin siinä mielessä! Neuropsykologisissa tutkimuksissa ei ilmennyt mitään, mikä viittaisi neuropsykologisiin vammoihin, olen täysin työ- ja toimintakykyinen ja erikseen kuntoutusta tällä saralla ei tarvita. Olen ollut kiitollinen tähän astisesta palautumisesta, kyvystä elää ja olla miten huvittaa, ilman erityisiä rajoitteita. Vielä on edessä aivovaltimoiden kuvaus aneurysmien poissulkemiseksi ja se kyllä jännittää. Pelottaa, jos totta puhutaan. Taustalla on sukurasitetta aivoverenvuotoon nuorena kuolemiselle, sekä korvalääkäri epäili pulsoivan tinnituksen mahdollisesti johtuvan pullistuneesta verisuonesta, kun itse korvasta ei mitään syytä vaivaan löytynyt. Yritän kovasti olla tuhlaamatta energiaa turhaan murehtimiselle etukäteen, mutta ainahan siinä ei onnistu ihan sataprosenttisesti. Tiedän, että aneurysmat voidaan poistaa, mutta ajatus kallon avaamisesta ja pään verisuoniin koskemisesta saa kyllä aikaan kaikenlaisia vähemmän positiivisia ajatuksia. Kunhan kuvauksen saa alta pois, niin helpottaa. Sitten joko jännitetään leikkausta, tai saadaan nauttia jännityksettömästä elämästä (itse liputan tuon jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta). Täytyy vaan toitottaa itselleen, että elämä tuo eteen mitä haluaa, enkä murehtimisella näihin asioihin pysty vaikuttamaan. Kunhan saan aina pelkoja ja turhautumista purettua pois, niin helpottaa aina hetkeksi. Ja tiedän, että jokaista kurjaa juttua kohden on miljoonittain hyviä ja ihania asioita, kunhan vaan muistaa kurkkia ympärilleen.

Peloista huolimatta yritän aina muistaa iloita isoista ja pienistä asioista; saan liikkua ja tehdä, seurata lasten kasvua ja naureskella hassuille jutuille, saan rakastaa ja olla rakastettu, nauttia ystävistä ja perheestä, auringosta, sateesta, merestä, kukista, hymyistä ja vaikka mistä. Ajattelen tätä onnea ja iloa, miten hyvä voikaan olla juuri tässä, näiden ihmisten ympäröimänä, rakastettuna ja hyväksyttynä. Hengitän syvään ja sisäistän sen. All you need is love, tiedättekö?

Iloa ja ihania asioita teidän viikkoon! 

acbc2f7c45fdb499636163eb6712e86a.jpg

 

Kommentit (3)
  1. Ihanaa kun oot back! 🙂 Kohta nähhään!!!

    1. Kiitos piristävästä tervetulotoivotuksesta! Toivon nyt, ettei pitkiä blogitaukoja enää tulisi ja olisi kiva kirjoitella. On jotenkin tuntunut siltä, että jotain puuttuu – tänään mietin tosissani, olisiko se bloggaus! Saa nähdä.

      Jee, enää 10 yötä! Mahtavan ihanan superkivaa saada teidät tänne!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *