Kun se muuttuukin tavaksi

collage0.jpg

Muistan erään ystäväni kanssa käydyn keskustelun treenaamisesta kauan aikaa sitten. Molemmat harmiteltiin sitä, että miksi treenaaminen ei voi tulla selkärangasta, olla elämäntapa, helppo juttu? Miksi se motivaatio aina lopahtaa?

Nyt tajusin, että omalla kohdallani kelkka on kääntynyt. Olo on kurja, jos en treenaa. Se ei johdu vain siitä, että olisi pakko tehdä jotain (koska ei kehtaisi lähettää PT:lle tyhjää laiskotteluviikkorapottia, tai julkaista blogissa treenikoostetta ilman treeniä), vaan ihan selvästi kaipaan treenaamista sen puuttuessa.

Miksi? Koska siitä tulee niin hyvä olo!

Tiedän levon merkityksen ja tärkeyden, mutta nyt huomaan lepopäivinä olevani enemmänkin levoton, kuin levollinen. Haluaisin liikkua ja mennä, suunnittelen tulevaa treeniä ja käyn sitä etukäteen läpi mielessäni. Maltan toki mieleni ja pidän kevyempiä päiviä, koska en halua ylikuntoa ja tiedän levon olevan myös kehityksen edellytys. Mutta onpa ihanaa huomata, että nyt ollaan siinä pisteessä, että todella tarvitsen liikuntaa voidakseni hyvin!

0cfdf58de4fc6d4ae75d131e37a0e45f.jpg

Väkisinkin ajatukset karkaavat jatkuvasti tulevaan töihinpaluuseen, joka odottaa tammikuussa. Myönnän, että pehvassani asustaa pieni pelko ja epäily siitä, miten saan sitten kaikki aikataulut sovitettua, että treenille jää tarpeeksi aikaa. En haluaisi sen olevan jatkuvasti perheen yhteisestä (vähäisestä) ajasta pois, saatika pidentävän Onnin hoitopäivää. Meillä on etätyömahdollisuus, mutta epäröin toisaalta sitäkin ergonomian puolesta. Etätyössä säästäisi työmatkoissa melkein kaksi tuntia päivässä, mutta en ole varma sopiiko kotona työskenteleminen mulle. Jos jatkan kolmivuorotyössä, sitten se ei ainakaan ole vaihtoehto, sillä kolme lasta ja mies ei varsinaisesti takaa kunnollista työrauhaa.

Täytyy luottaa siihen, että töissä käydessäkin se liikkuminen tulisi selkärangasta. Olisi niin pinttynyt tapa, että aikataulut järjestyisivät ihan itsestään, enkä kärsisi kovinkaan pahoista syyllisyydentunnoista ottamalla omaa aikaa.

Mitä luulette, kuinka käy? Onko hyviä vinkkejä työelämään palaamisen ja treenaamisen yhteen sovittamiseen? Mitä kannattaa ja mitä ei ainakaan kannata tehdä?

Tänään kuitenkin levätään, käydään juhlistamassa erästä 1-vuotiasta pikkuherraa (viikon vapaa ateria, jännää!) ja huomenna pääsee taas salihommien pariin nautiskelemaan. Muiskis!

ab11426849dd677ef18d981337335234.jpg

P.s. Käykää osallistumassa arvontaan heittämällä kysymyksiä ja ehdotuksia – näillä näkymin kysymykset ovat hyvin paljolti yliluonnollisiin kykyihin ja kosmisiin voimiin painottuvia – whaaaat? 😀

Kommentit (1)
  1. Voi että, niitä hyviä vinkkejä kaivattaisiin täälläkin! Yksi juttu, mikä ainakin mulle tulee varmasti olemaan tärkeää on huolellinen aikataulutus. Nykyisinkin on melkein pakko aina katsoa viikon treenit kerralla kalenteriin, että niihin tulee ehdittyä – vaikka en edes ole palannut vielä töihin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *