Onni asuu meillä

Siitä on nyt 16 päivää, kun aikaisin aamuyöllä postasin tämän Instagramiin.

Heräsin 6. marraskuuta pitkin yötä kipeisiin supistuksiin ja puoli viiden pintaan nousin ylös supistusten tullessa sen verran tiheästi, ettei nukkuminen enää onnistunut. Kävelin yksikseni hämärässä keittiössä, hengittelin supistukset läpi hokien mielessäni ”Auts, auts, auts, apua, apua, apua!”. Kipu pelotti, mutta silti oli helpottavaa olla niin lähellä synnytystä. Tunnelma oli jotenkin niin ainutlaatuinen ja koin kaikki tunteet hyvin vahvoina. Tätä hetkeä oli odotettu hartaasti, nyt 10 päivää lasketun ajan jälkeen se vihdoin oli koittanut.

Miehen heräyskellon soidessa kävin sanomassa, että töihin ei varmaan kannata mennä, eiköhän päästäisi synnyttämään saman päivän puolella. Unenpöpperöinen mieheni laittoi työkaverilleen viestin ja jatkoi kehoituksestani vielä unia. Aamu jatkui normaalisti; lapset söivät aamupalaa, Nida lähti kouluun jännittyneenä ja Noel jäi odottelemaan mummolle menoa kotiin. Avasin Facebookin puolella ryhmäviestin kaikille läheisille, jonne ilmoitin pienen rakkaan olevan saapumassa vihdoin. Tuntui ihanalta, kun kaikki rakkaat olivat niin hengessä mukana ja jännittivät meidän kanssa yhdessä. 

Kävin pitkissä, kuumissa suihkuissa kipua lieventääkseni ja suihku tuntuikin ihanan rentouttavalta ja supistukset oli huomattavasti helpommin kestettävissä veden ansiosta. Suihkusta pois tultuani supistukset alkoivat tuntua jo niin kipeiltä, että oli aika lähteä. Noel vietiin äitini luo hoitoon, pihalla halaukset äidin kanssa tippa linssissä ja sitten lähdettiin ajamaan kohti sairaalaa.

Sairaalaan saavuttiin yhdentoista jälkeen. Saatiin ammeellinen huone, joka tuntui kokonaisen asunnon kokoiselta. Käytiin kätilön kanssa perusasiat ja toiveet läpi ja sain kaverikseni ilokaasun. KTG aloitettiin ja sitten oltiin miehen kanssa kahden. Supistuksia tuli suht harvakseltaan, mutta olivat kipeitä. Tunnelma pysyi silti ihanan kevyenä, oloni oli hyvä supistusten välissä ja nautittiin näistä hetkistä yhdessä.

collage.jpg

DSC_2982.jpg

Puoli yhden pintaan kätilö tuli takaisin ja teki sisätutkimuksen. Kohdunsuu oli auennut 4 cm:iin, kanavaa oli jäljellä vielä 1 cm. Supistukset olivat hieman harvenneet. Synnytys ei varsinaisesti siis ollut käynnissä, mutta lähdössä käyntiin selvästi. Juteltiin hetki kotiutumisesta ja päätettiin lähteä sairaalasta kotiin vielä hakemaan vähän lisää volyymia ja tahtia supistuksiin. Olo oli hyvä ja luottavainen.

Sairaalasta lähdettyämme ajettiin ensin nepalilaiseen ravintolaan syömään! Olin niin huvittunut ajatellessani meitä siinä hetkessä; ruoat nenän edessä, minä supistuksien kanssa kärvistelemässä muiden ruokailijoiden keskellä. Teki hyvää tankata kunnon lounas, vaikkakin normaalisti paikallaan istuminen olikin hieman haastavaa supistuksen tullessa… Mutta mitä sitä ei hyvän ruoan eteen tekisi! 😀

Kotiin tultuamme menin suoraan kuumaan suihkuun ja otin Panadolia ja Litalginia. Kauan ei kotona sitten pystynytkään olemaan, sillä supistukset olivat niin kipeitä ja tahti alkoi taas kiihtyä. Ajettiin siis takaisin sairaalaan ja meidät kirjattiin sisään neljältä iltapäivällä. 

Nyt kätilöksi tuli sama mies, joka oli ollut myös Noelin synnytyksessä mukana viisi vuotta taaksepäin. Aikamoinen pulla, etten sanoisi! Olo helpottui heti siinä vaiheessa, kun kätilö ilmoitti olevansa sairaalan lääkemyönteisin kätilö – loistavaa, sillä itse en ole mikään luomusynnytyksen puolesta liputtaja kipuherkkyyteni vuoksi. Synnytyssalissa, joka oli tällä kertaa sieltä pienimmästä päästä, sain heti ilokaasun jälleen kaverikseni. KTG aloitettiin, vauvan painoarvioksi kätilö veikkasi 4,1 kg vatsaa kopeloimalla. Sisätutkimuksessa kohdunsuu oli auki 6 cm. Keskusteltiin kivunlievityksestä ja toivoin spinaalia, joka laitettiin puoli kuudelta. Spinaali toimi loistavasti ja puuduin hyvin. Kääntyminen sängyllä oli taas niin huvittavan vaikeaa, kun pehva tuntui painavan ainakin tonnin. 😀 

DSC_3024.jpg

Puoli kahdeksan maissa supistukset alkoivat taas tuntumaan enemmän, aloitin jälleen ilokaasun ja keskusteltiin lisäkivunlievityksestä. Harmitti vähän, etten ehtinyt synnyttämään spinaalin aikana, kuten Noelin kohdalla oli ollut ja sen ansiosta kokemus oli täysin kivuton. Kätilö hyvin ymmärsi harmituksen ja pelkoni kivuista. Sisätutkimuksessa kohdunsuu oli auennut täysin ja koeponnistuksella vauva laskeutui spinojen tasolle. Päädyttiin laittamaan epiduraali- ja pudendaalipuudutus. Tämän jälkeen olin enemmän pystyasennossa sängyllä ja odoteltiin vauvan laskeutumista. Fiilis ja tunnelma oli rento ja kivuton, juuri sitä mitä olin toivonutkin. Aikakaan ei käynyt pitkäksi, ehdittiin pussailla, höpötellä ja syödä karkkia kaikessa rauhassa. Viestiketju eli aktiivista elämää kokoajan ja yhdessä odotettiin h-hetkeä. 

Olimme toivoneet perhehuonetta ja kätilö oli sanonut aiemmin, että huoneet jaetaan vauvojen syntymäjärjestyksessä ja niitä olisi vielä muutama jäljellä. Kuultuani viereisestä huoneesta juuri syntyneen vauvan itkua, sanoin miehelle, että nyt painetaan kutsunappia ja aletaan ponnistamaan, että haluan sen perhehuoneen. 😀 Ja niin me sitten tehtiin.

Ponnistusvaihe alkoi hyvin ja vauva seurasi ponnistuksia hienosti, vaikka en tuntenutkaan mitään ponnistustarvetta, tai mihin suuntaan pitäisi ponnistaa. Muutaman ponnistuksen jälkeen tunsin vauvan tulevan selvästi alaspäin ja sanoin miehelle, että nyt syntyy. Tästä hetkestä eteenpäin meillä on ihana, tunteikas video muistona. Videon alussa ponnistan ja sanon ”Ei vitsi, tossa se on!”, kun vauvan pää on näkyvissä. Itkuhan siinä tuli heti onnesta. Ponnistin ja nyyhkytin, ripsivärit valuivat hienoina mustina noroina pitkin poskia. En osaa edes kuvailla sitä onnea, mitä koin noina hetkinä. Se on vain jotain niin kaunista ja uskomatonta, uuden ihmisen syntymä. 

”Reippaasti huutava, jäntevä, 9 pisteen poikalapsi nostetaan pienen kuivailun jälkeen äidin vatsalle ihokontaktiin.”

Vihdoin hän oli täällä, meidän pieni Onni!

DSC_3101.jpg

Ensihetket. Uuden elämän ihmetteleminen. Pienet varpaat ja sormet, kasvonpiirteet, pehmeä iho ihoa vasten. Ylipursuava rakkaus.

DSC_3178.jpg

Siitä on nyt 16 päivää, kun Onni syntyi. Pienisuurijättiläinen, 4670 g ja 56 cm. Täydellinen paketti, joka teki minusta äidin kolmelle ja miehestäni isän. Ja nyt Onni asuu meillä.

Kommentit (10)
  1. Voi ihana syntymän ihme! Niin koskettavat kuvat. <3
    Onnea vielä, instagramin puolella taisin jo onnitella. 🙂 Hän syntyi samana päivänä, kuin meidän Isla kuusi vuotta sitten.

  2. Kiitos paljon 🙂 

    Vai simpsakalta! 😀 Kiitoksia 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *