”Tärkeintä on se, että yrität auttaa lastasi.”

Nämä lohduttavat sanat sain muutamia vuosia sitten, kun kerroin miten olin neuvonut lastani kotiläksyissä ja tästä syystä läksyt olivat olleet väärin. Lapsen opettaja näytti sittemmin liitutaululla oikean tavan laskea – minulle. Kuinka nöyryyttävää.

Hetki sitten Neiti 10 v istui pöydän ääressä tekemässä läksyjä ja pyysi apua. Menossa on neljäs luokka ja jakokulmassa jakaminen.

Hepreaa.

Osaan laskea oikean tuloksen omalla tavallani, mutta en ymmärrä yhtikäs mitään siitä, kuinka tuo lasku suoritetaan alapuolelle oikealla tavalla, että viivan alle jää aina nolla. Mistä nuo kaikki numerot tulee ja mitä niille tehdään?! Hyvin menee puoleen väliin asti, mutta sitten vastassa on enää pelkkä tyhjyys ja hiljaisuus pääkoppani sisällä.

Läksyihin palataan illemmalla, kun tämän parisuhteen fiksumpi osapuoli on tullut kotiin ja neiti saa vihdoin kunnollista apua läksyihinsä. Itkuinen neiti sai luvan lähteä nyt kavereiden kanssa ulos, turhautunut äiti jäi kotiin nyyhkyttämään.

Marja Hintikka Live -sivulla kysyttiin, miksi vanhemmat syyllistyvät kaikesta. Niin, miksi? Juuri tällä samaisella hetkellä löydän itseni tuon syyllisyyden synkän meren pyörteistä, joka ei suinkaan ole uusi ympäristö tämän reilun kymmenen vuoden matkalla. Se on imaissut mukaan niin monessa eri tilanteessa aiemminkin ja uskallan lyödä vetoa siitä, että imaisee jatkossakin. 

Moni muu äiti osaisi auttaa lastaan näin helpoissa tehtävissä. Moni muu äiti olisi fiksumpi ja parempi. 

Sitten mieleeni palaa ne sanat, jotka sain muutama vuosi sitten. Ne antavat pienen toivon. Ehkä Neiti 10 v myöhemmin muistelee läksyjen tekemistä kotona ja ajattelee, että kotona on voinut pyytää apua ja sitä on saanut tavalla, jota vanhempi on kykyjensä mukaan pystynyt tarjoamaan. Että on yritetty auttaa.

Sitähän se vanhemmuus on. Yrittämistä. Kerta toisensa jälkeen, välillä siinä onnistuen ja välillä räpiköiden pohjamudissa maailman suurimman epäonnistujan leima otsassaan.

Tämän hetkisessä CV:ssäni voisi siis lukea, että olen kotiäiti ja yrittäjä. Niillä ominaisuuksilla minut on palkattu jo kolmesti tähän maailman upeimpaan, mutta niin himputin vaikeaan tehtävään.

Nuo saamani sanat on muuten lausunut minulle eräs Äiti suurella Ä:llä. Tämä samainen äiti on kasvattanut esikoisestaan minun tulevan aviomieheni. Arvostan tätä naista hyvin suuresti ja olen hyvin kiitollinen siitä, että hän on osa elämäämme. Halaus sinne suuntaan! 

Ehkä tämän yrittäjyyden ollessa jo eläkeiän puolella osaan itsekin antaa yhtä lohdullisia sanoja jälkipolvelle, joita olen itse saanut. 

Ehkä olen lopulta päässyt meren pyörteistä hiljalleen pois ja seilailen sataman turvaan meren ollessa tyyni ja kaunis.