Voiko lomalla kiristellä?

 

l.jpg

Loman alku on ollut vähän rankahko, sillä odotukset ja todellisuus eivät kohdanneet laisinkaan. Mielessä oli rauhallinen ja stressitön aamumeininki kotona, ulkoilusta ja muusta puuhastelusta nauttiminen kaikessa harmoniassa. No, eihän se tietenkään niin sitten mennyt. Lapset kiukkusivat enemmän kuin mikään maailman laki sallii ja riitoja tuntui tulevan jatkuvasti. Erotuomarointi lisättiin mun CV:hen heti alkumetreillä. Ei se ollutkaan niin kivaa, kun 4- ja 8-vuotiaat ovat aamusta iltaan asti yhdessä ilman niitä omia kavereita ja juttuja (eli siis koulua ja päiväkotia). Kun ei-niin-rutiiniset päivät alkavatkin tylsistyttää ja ei keksi mitään tekemistä. Kun tää lelu on mun ja sä et saa koskea siihen. Kun sä pilaat vaan mun leikit. Kun mä olisin halunnut tehdä just tota, mitä sä nyt teet.

No, nyt kun tähän todellisuuteen on tipahtanut ja tajuaa, että se loma, missä hermo lepää ja asioista nautitaan eri tavalla, onkin tulossa vasta ensi viikolla aikuisten välisen Kroatian reissun merkeissä, on tästäkin osannut nauttia eri tavalla. Ottaa tämän vähän kuin pitkänä viikonloppuna. Ei maalaa niitä odotuksia, vaan iloitsee riidattomasta hetkestä, kun leikit sujuvatkin kivasti ja veli ja sisko mahtuvat samalle mantereelle.

ll.jpg

Ja kyse ei nyt ole siitä, ettenkö nauttisi lasten kanssa lomailusta – tietenkin nautin! Kyllä äiditkin saa sanoa silloin tällöin fiilikset suoraan ja niin sen pitääkin mennä. Eikö juuri niitä puheita hehkuteta, kun joku arjen sankariäiti paljastaa, ettei se arki olekaan aina niin ruusuista ja auvoista yhteiseloa?

Tuli lomalla olevan ystäväni kanssa todettua, että on se jotenkin vaan rankkaa, kun se loma ei ollutkaan sitä mitä odotti, kun tekisi salaa mieli mennä töihin ja hetken kauppareissu ihan yksin tuntuu lottovoitolta.  Entäs sitten, kun esimerkiksi keskenään asuvat äiti ja tytär ärsyttävät toinen toisiaan ollessaan 24 tuntia yhdessä, kun normaalisti molemmilla on niin sanotusti omaa aikaa muissa puuhissa työpäivän ajan? Onko se ihan kauhisteltavaa lapsivihaa, vai sitä normaalia osaa vanhemmuutta?

Sitähän tämä on, äitiys ja vanhempana oleminen… Ärsyyntymistä, vaikka jo mielikuvana se onkin kiellettyä ja ei saisi ärsyyntyä omista kultamuruistaan. Faktahan kuitenkin on, että juuri ne rakkaimmat ihmiset välillä ärsyttävät kaikista eniten, etenkin kun osaavat vedellä oikeista naruista. Ja silti niitä ei vaihtaisi mihinkään, eikä sitä yhteistä lomaa ottaisi oikeasti pois ja menisi töihin. Täytyy vain osata nollata omat ajatukset ja odotukset ja mennä hetki kerrallaan. Todeta, että tämä loma meneekin nyt näin ja antaa mennä. Sentään on saanut nukkua aamuisin keskimäärin kolme tuntia pidempään, eikä ole tarvinnut juosta metroon tai kiirehtiä lapsia aamupalalla. 

Mitä mieltä te olette, voiko lomalla kiristellä? Saako kiristellä? Kiristeleekö teillä? 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Festarikuvamatskua

DSC_3335.jpg

DSC_3347.JPG

DSC_3359.JPG

DSC_3362.jpg

DSC_3363.JPG

DSC_3364.JPG

DSC_3375.jpg

DSC_3391.JPG

DSC_3399.jpg

DSC_3400.JPG

DSC_3408.jpg

DSC_3410.JPG

DSC_3411.JPG

DSC_3413.JPG

DSC_3415.JPG

DSC_3422.jpg

DSC_3424.jpg

Käytiin tsekkaamassa viikonloppuna Skidit Festarit Helsingin Kalliossa, jotka järjestettiin nyt neljättä kertaa. Meininkiä ja fiilistä riitti! Lapset tykkäsivät tosi paljon eri työpajoista ja myös aikuisen silmää miellytti festariympäristö. Itse fiilistelin kaikkia ihania remmi- ja työlamppuja ja raffeja pintoja ja tekstuureita. Kaikukatu itsessään vaikutti tosi kivalta paikalta, jonne voin hyvinkin eksyä tänä kesänä vielä kahville, tai riippumattoon pötköttelemään.

Mikäli festarit ensi vuonna järjestetään, suunnataan me ehdottomasti sinne! Suunnatkaa tekin! Oliko teistä ketään nyt mestoilla?

Toistaiseksi nämä jää mun ainoiksi kesän festareiksi. How rock ’n’ roll is that?

 

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen