Loman alku on ollut vähän rankahko, sillä odotukset ja todellisuus eivät kohdanneet laisinkaan. Mielessä oli rauhallinen ja stressitön aamumeininki kotona, ulkoilusta ja muusta puuhastelusta nauttiminen kaikessa harmoniassa. No, eihän se tietenkään niin sitten mennyt. Lapset kiukkusivat enemmän kuin mikään maailman laki sallii ja riitoja tuntui tulevan jatkuvasti. Erotuomarointi lisättiin mun CV:hen heti alkumetreillä. Ei se ollutkaan niin kivaa, kun 4- ja 8-vuotiaat ovat aamusta iltaan asti yhdessä ilman niitä omia kavereita ja juttuja (eli siis koulua ja päiväkotia). Kun ei-niin-rutiiniset päivät alkavatkin tylsistyttää ja ei keksi mitään tekemistä. Kun tää lelu on mun ja sä et saa koskea siihen. Kun sä pilaat vaan mun leikit. Kun mä olisin halunnut tehdä just tota, mitä sä nyt teet.

No, nyt kun tähän todellisuuteen on tipahtanut ja tajuaa, että se loma, missä hermo lepää ja asioista nautitaan eri tavalla, onkin tulossa vasta ensi viikolla aikuisten välisen Kroatian reissun merkeissä, on tästäkin osannut nauttia eri tavalla. Ottaa tämän vähän kuin pitkänä viikonloppuna. Ei maalaa niitä odotuksia, vaan iloitsee riidattomasta hetkestä, kun leikit sujuvatkin kivasti ja veli ja sisko mahtuvat samalle mantereelle.

Ja kyse ei nyt ole siitä, ettenkö nauttisi lasten kanssa lomailusta – tietenkin nautin! Kyllä äiditkin saa sanoa silloin tällöin fiilikset suoraan ja niin sen pitääkin mennä. Eikö juuri niitä puheita hehkuteta, kun joku arjen sankariäiti paljastaa, ettei se arki olekaan aina niin ruusuista ja auvoista yhteiseloa?

Tuli lomalla olevan ystäväni kanssa todettua, että on se jotenkin vaan rankkaa, kun se loma ei ollutkaan sitä mitä odotti, kun tekisi salaa mieli mennä töihin ja hetken kauppareissu ihan yksin tuntuu lottovoitolta.  Entäs sitten, kun esimerkiksi keskenään asuvat äiti ja tytär ärsyttävät toinen toisiaan ollessaan 24 tuntia yhdessä, kun normaalisti molemmilla on niin sanotusti omaa aikaa muissa puuhissa työpäivän ajan? Onko se ihan kauhisteltavaa lapsivihaa, vai sitä normaalia osaa vanhemmuutta?

Sitähän tämä on, äitiys ja vanhempana oleminen… Ärsyyntymistä, vaikka jo mielikuvana se onkin kiellettyä ja ei saisi ärsyyntyä omista kultamuruistaan. Faktahan kuitenkin on, että juuri ne rakkaimmat ihmiset välillä ärsyttävät kaikista eniten, etenkin kun osaavat vedellä oikeista naruista. Ja silti niitä ei vaihtaisi mihinkään, eikä sitä yhteistä lomaa ottaisi oikeasti pois ja menisi töihin. Täytyy vain osata nollata omat ajatukset ja odotukset ja mennä hetki kerrallaan. Todeta, että tämä loma meneekin nyt näin ja antaa mennä. Sentään on saanut nukkua aamuisin keskimäärin kolme tuntia pidempään, eikä ole tarvinnut juosta metroon tai kiirehtiä lapsia aamupalalla. 

Mitä mieltä te olette, voiko lomalla kiristellä? Saako kiristellä? Kiristeleekö teillä?