Tulevista rakkausjuhlista

Collage.jpg

Näin viime yönä jälleen yhden hääpainajaisen. Ei tosiaan ole ensimmäinen, joka varmaan viestittää pienestä stressistä alitajunnassa. 

Järjestelyistä niin moni asia on vielä auki. Musiikkipuoli ja kuljetus kirkolta juhlapaikalle on tarjouspyyntövaiheessa, koristelut ovat pääpiirteittäin mietittynä, mutta pöytäjärjestyksen ollessa vielä auki sekin homma on vain osittain hoidettu. Vieraslistakin on vielä hiomisvaiheessa.

Vuoden alussa voidaan miettiä tarkemmin juhlapaikan omistajan kanssa pöytäjärjestystä, jolloin helpottuu koristeiden hankkiminen ja askartelut. Tähänkin vaikuttaa vielä loppupeleissä se, kuinka moni kutsutuista vahvistaa tulonsa ja millaiseksi vierasmäärä lopulta muotoutuu – tuleeko pyöreät pöydät vai pitkät, tarvitaanko paljon vai hyvin vähän pöytäkoristeita ja niin edelleen. Alustavasti juhla on mietitty sadalle vieraalle, jonka mukaan ollaan mietitty kuljetukset, sekä juoma- ja ruokatarjoilut.

collage1.jpg

Aikataulun varsinainen laatiminen jää myös alkuvuoteen. Vihkiminen tapahtuu klo 14 ja kirkolta juhlapaikalle siirtyminen bussikuljetuksella tulee viemään aikaa. Emme ota kuvia ennen vihkimistä (olen tässä asiassa perinteinen, enkä halua Markon näkevän mua ennen kirkkoa), joten parikuvaus hoidetaan myös kirkon jälkeen. Tämä siirtymisvaihe ja juhlapaikalla mahdollinen hääparin odottelu kaipaa myös jonkinlaista ohjelmaa ja panostusta apujoukoilta. Onneksi riveissä on sellaisia tyyppejä, jotka varmasti suoriutuvat näistä tehtävistä paremmin kuin hyvin!

Kaikki aikaa vievät jutut jäävät väkisinkin siis sille ajalle, kun olen itsekin jo palannut töihin. Tärkeät apujoukot, eli kaaso ja bestmanit, ovat silloin siis enemmän kuin tervetulleita auttamaan järjestelyissä. Lisäksi muut läheiset ovat tarjoutuneet auttamaan kaikessa tarvittavassa, josta olen jo nyt kovin kiitollinen! Toisaalta haluaisin pitää mahdollisimman monen asian yllätyksenä, enkä paljastaa kaikkia yksityiskohtia ennen häitä, mutta joitakin valintoja on luultavasti pakko etukäteen paljastaa, jos sitä apua haluaa ottaa vastaan. 🙂

Rento tunnelma on kuitenkin kaiken A ja O ja halutaan, että se säilyy läpi häiden. Hauskuus, rentous ja stressittömyys on ne asiat, jotka täytyy muistaa. Häissä kuitenkin juhlitaan rakkautta, läsnä on ystävät ja muut läheiset ja ne saa olla juuri meidän näköiset. 

Koko häiden suunnittelu on tuntunut jollain tapaa epätodelliselta. Näitä asioitako me ihan oikeasti nyt mietitään, tehdään valintoja ja mennäänkö me aikuisten oikeasti naimisiin?! 

Vaikka häät itsessään ovatkin ihana ja paljon odotettu tapahtuma, en malta odottaa elämää avioparina. Sitä, että olen vaimo ja voin kutsua rakastani aviomiehekseni. Kylmät väreet menee sitä ajatellessa! Eikä enää mene kovin kauaa, että se hetki on täällä.

”Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä”

– Tommy Tabermann

Kommentit (1)
  1. Mulle ainakin voi nakittaa kaikkea semmosta mitä voi hoitaa täältä etäältä 🙂 <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *