Kohti reissuhyytymistä ja sen yli

Tämä oli taas niitä päiviä. Poden flunssaa toista päivää, kiitos Greyhound-bussin ilmastoinnin, kun istuin koko sunnuntain bussissa Kununurrasta Darwiniin. Kaikki turistijutut mitä haluaisin tehdä tuntuvat liian kalliilta. Olen pohjoisessa väärän sesongin aikaan. En jaksaisi varata, säätää enkä suunnitella enää yhtään reissua tai retkeä, kun en tiedä mikä on oikea valinta tai päätös, mitä kannattaa tehdä ja nähdä. Toisaalta kaikki kiinnostaa, toisaalta kiinnostavia asioita on loputtomiin. Mitä jos vaan olisi ja möllöttäisi?

Nukuin viimeiset neljä viime yötä huonosti karmeissa hostelleissa. Sain tarpeekseni ahtaista dormeista, yläpedeille kapuamisesta ja siitä että jokainen alapetiläisen liike saa sängyn heilumaan. En jaksaisi laputtaa enää yhtään ruokamuovikassia ja tunkea kassia täysinäiseen ja haisevaan jääkaappiin. Myrskyvaara ja flunssa pakottivat pysymään tänään sisällä ja yritin etsiä paikkaa, johon vetäytyä omaan rauhaan. Väsyin siihen, etten voi hengata hostellissa omassa rauhassa muualla kuin yläpedissäni, ja silloinkin pitää olla luurit korvissa. Väsyin dataaviin, kännykkäänsä tuijottaviin ihmiszombeihin, joiden puhelinten näytöt välkkyvät pimeässä, vaikka olen itsekin muuttunut sellaiseksi. Aloin ymmärtää Broomen saksalaista hostellikaveriani, joka on aikaistamassa paluulentojaan kahdella kuukaudella, koska ei jaksanut tehdä hanttihommia enää ja oli omasta mielestään reissannut ja nähnyt jo tarpeeksi – siis sen verran, kuin enää jaksaa tällä WH-reissulla nähdä. Meinasin saada hermoromahduksen, kun ulkoinen kovalevyni kaikkine reissukuvineen putosi hostellin portaita alas. Joku ystävällinen backpacker-herrasmies nosti sen, mutta energiani meni lähinnä sen stressaamiseen, hajosiko kovalevy lopullisesti – onneksi ei. Kapusin yläpedilleni dataamaan mököttävänä hostellizombina ja päätin omistaa illan Netflixille.

Hostelliväsymykseni väistyi jälleen kerran, kun huonekaverini alkoivat jutella mulle. Pian meillä olikin britin ja ranskalaisen kanssa käynnissä keskustelut Brexitistä ja Ranskan presidentinvaaleista, sekä ikuisuusdilemmasta paikoilleen asettumisen ja reissaamisen välillä. Kolmikon vanhimpana sain toimia esimerkkinä siitä, että ehtii siitä myöhemminkin asettua aloilleen, sanoi 22-vuotiaan brittitytön isä mitä tahansa. Kerroin myös jälleen kerran, että Suomi kuuluu EU:hun, meillä on presidentti, Suomessa puhutaan suomea ja Lappi, joulupukki ja revontulet sijaitsevat Suomessa. Menin taas vaikeaksi, kun tytöt kysyivät, eikös Suomi ole yksi maailman parhaista maista ja sanoin että kai Aussitkin top kympissä on.

Tällä reissulla tuppaa käymään aina näin; juuri kun olen kyllästynyt about kaikkeen matkustamiseen liittyvään ja vaipumassa mökötysmoodiin tai koti-ikävään, tuntemattomat ihmiset ovat kilttejä mulle ja pelastavat mut omilta ajatuksiltani. Ehkä näin on ihan hyvä. Ehkä näin voisi tapahtua Suomessakin.

Toim.huom: Olin vähän kahden vaiheilla, postatako tänne taas yhtä ensimmäisen maailman ongelma -valitusvirttä, koska tiedän olleeni hyvin onnekas tällä reissulla ja tämän välivuoden vaakakuppi on edelleen ehdottomasti plussan puolella. Toisaalta pitkän reissun tekeminen enimmäkseen yksin herättää erilaisia tunteita ja ajatuksia, eikä joka päivä todellakaan ole auringonpaistetta ja unelmien todeksi elämistä. Mutta väsymys, ajoittainen melankolisuus ja mielialan vaihtelut kuuluvat asiaan, sillä niistä yli päästyään on iloinen että ylipäätään otti ja lähti.

Kommentit (6)
  1. Ehdottomasti saa ja pitää tällaisista avautua blogiin, vaikka kuinka olisi first world problemsseista kyse. Joskus ei vaan jaksa. Mulla yleensä ei onnistu huonekaverien kanssa juttelu tuossa mielentilassa, joten nostan hattua sulle siitä 😀 Ootko muuten sohvasurffannut Ausseissa?

    1. En ole vielä, tarkoitus kyllä on kokeilla, vaikka vähän jännitän tuleeko paineita pakotetusta sosiaalisuudesta – että on ”pakko” hengata hostin kanssa ja mennä sen ehdoilla. Mut eiköhän se siitä!

  2. Mua jännää jo valmiiks miten sitä reissuelämää jaksaa… 😀 Mutta ehkä pääsen oikeaan moodiin!

    1. Joo kyllä se siitä, pienet ala- ja ylämäet kuuluu asiaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *